Miten usko tuli minulle omakohtaiseksi

Laura pyysi minua kirjoittamaan, miten usko tuli minulle omakohtaiseksi ja miten ”uskaltauduin” Sinitaivassalin ovesta sisään. Kiitos Laura tästä mahdollisuudesta. Koen, että ilmaiseksi saamani Armon johdosta haluan jakaa omaa kokemustani ja vilpittömästi toivon, että mahdollisimman moni vielä ihmisten maailman kurjimuksessa kärsivä tai rauhattomana elävä ihminen löytäisi Hänet. Ja saisi tyyneyttä sekä onnea millaista ei ehkä edes tiennyt olevan olemassa. Kuten jo varmaan arvaat minulle on käynyt näin.

Miten sitten ihmisten maailmaan hyvän koulutuksen saanut omavoimainen turkulainen juristi alkoi uskomaan, että on olemassa kaikkivoipaa ihmistä suurempi voima. Joku abstrakti Jumala jossain pilven hattaralla. Miten sellaiseen voisi tällainen järkevä ja fiksu ihminen uskoa. Mitähän kaveritkin sanovat. Oman tarinani pääroolissa on tuska. Ei mikään pikkuinen tuska vaan karmaiseva tuska, jossa ryvetessä valittavana oli enää kaksi polkua; jatkaa tuskaan johtaneella ylpeyden polulla tai kääntää suunta armon polulle, joka veisi toipumiseen sekä syleilevään Jumalan rakkauteen. Se oli perisyntini tunnustamista edeltävä tuska ja uuden elämäni alku. Opettajani vailla vertaa. Koska tätä olen nyt kirjoittamassa tiedätte kumman polun valitsin. Tai en ole ihan varma oman tekemiseni merkityksestä. Timothy Keller esittää kirjassaan ”Tuhlaajaisä” (s. 72-73) ettemme löydä Jumalaa, ellei Hän ensin etsi meitä. Välillä Jumala käy kimppuumme hyvin dramaattisesti kuten hän kävi Luukkaan evankeliumin 15 luvussa esiintyvän nuoremman veljen kimppuun ja tajuamme hänen rakkautensa hyvin selvästi. Toisinaan hän väittelee kanssamme hiljaa. Keller toteaa, että jos aistimme kadoksissa oloamme ja haluamme paeta sitä meidän pitää tajuta, ettemme ole voineet synnyttää tuota halua itse. Halu edellyttää apua. Ehkä siis sittenkin omalle polulleni pääsy on ollut minun ja Jumalan välistä yhteistyötä. Olin kadoksissa sekä tuskissani ja hän näytti minulle polun.

Olen perusturkulainen. Syntynyt Heidekenillä, käynyt koulut täällä, pelannut jääkiekkoa tepsissä ja kolunnut miltei kaikki Turun kuppilat ja kulmat. Lakimiehen ammattiin valmistuin Turun yliopistosta. Tietty. Koska ikä on pääasiassa asennetta katson olevani edelleen hyvällä kasvu-uralla. Sitä paitsi Isän kädellä levätessä ei minun oikeastaan tarvitse sitäkään miettiä. Hän antaa minulle päivittäin kuorman ja tehtävät, jotka kulloisenkin tilanteeni ja voimieni mukaan jaksan kantaa. Minulla on tästä kokemusta. Ihmisten keksimä byrokratia ikääni silloin tällöin kyselee. Vähän harmittaa mutta olkoon.

Tullessani uskoon en havainnut palavaa pensasta. Tulin uskoon luottamuksen kautta. Aloin luottamaan siihen, että jokin minua suurempi voima voisi palauttaa terveyteni ja järjestää elämäni aivan uudella tavalla. Ei se heti tapahtunut vaan pikkuhiljaa. Uudella polulla asia kerrallaan alkoi kääntymään parhain päin. Jossain vaiheessa uskalsin laittaa itseni kokonaan syrjään. Nurkkaan tarkkailtavaksi. Rukoillen ainoastaan tietoa Hänen tahdostaan minun suhteeni. Kas kummaa, aloin ensimmäistä kertaa kuulemaan pikkulintujen laulun sekä aistimaan muiden ihmisten tärkeyden, elämän ilon ja kaikkein tärkeimmän eli rakkauden. Sen kaikista suurimman rakkauden. En millään tavalla voinut aikaisemmassa elämässäni uskoa, että on olemassa äärettömän suuri rakkaus, joka haluaa minulle kaikkea hyvää. Ihan sitä parasta. Ja se on kokoajan ulottuvillani. Tie onnellisuuteen. Ja minun pitää vain nöyrtyä. Päivittäin. Rakkaus ei tavoita minua jos olen itse sen tiellä. Helppoa, mutta niin vaikeaa. Tuskan kautta. Ei pillereitä eikä sairaslomaa vaan armoa ja rakkautta.

Kun hunajaa on maistanut, sitä haluaa lisää. Olin pitkään kuulunut hengelliseen toveriseuraan mutta kotiseurakunta puuttui. Sisälläni kasvoi halu laajentaa hengellistä kokemusta, oppia lisää raamatusta ja saada uusia ystäviä. Jossain vaiheessa liityin Mikaelin seurakunnan miestyön jääkiekkoporukkaan HC Hurmokseen ja sitä kautta löysin Mikaelinkirkon. Ja Tuomasmessut, jotka puhuttelivat minua. Eräässä messussa kiersi lista, johon ilmoittautumalla voisi osallistua seuraavan Tuomasmessun järjestelyihin. Laitoin listaan nimeni ja nyt olen tässä. Sinitaivassalin ovet aukenivat.

Eero Kokkonen

← Takaisin uutisiin ja blogeihin