Kristityt elävät juuri nyt erityistä odotuksen aikaa. Adventtinakin odotetaan, mutta se on erilaista odotusta. Nyt odotetaan nimittäin Pyhää Henkeä ja sen vuodattamista, mikä tapahtuu kirkkovuodessa helluntaina eli tarkalleen ottaen tulevana sunnuntaina. Silloin juhlitaan myös seurakunnan syntymistä.

Jeesus lupasi taivaaseen astuessaan opetuslapsilleen ja kaikille omilleen Pyhän Hengen. Sen on täytynyt olla jännittävää ja se on sitä edelleen. Sen lisäksi, että mestari taas kerran otti ja hävisi, hän lupasi jotakin seuraajiensa vahvistukseksi, opastajaksi, puolustajaksi ja lohduttajaksi. Mutta minkälainen Pyhä Henki olisi olemukseltaan? Miltä sen saaminen tuntuisi? Entä mitä se meille tekee ja kuinka se meissä toimii?

Näitä asioita eivät opetuslapset vielä tienneet, mutta mielikuvia niistä tuli varmaankin luotua ja toiveita ladattua. Jeesuksen puheiden perusteella ajatuksissa saattoi olla haave omasta henkilökohtaisesta, vieläpä ilmaisesta asianajajasta, joka voimaannuttaisi vastavirroissa ja puolustaisi lakkaamatta sivaltavinkin sanankääntein. Sellainen Pyhä Henki oikeastaan onkin. Puolestapuhuja, joka kapuaa kovaäänisesti korokkeelle aina silloin, kun oma äänemme on maailman tuulissa liian heikko ja voimaton.

Johanneksen evankeliumin seitsemännessä luvussa Jeesus sanoo: “Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat.” Sen selkeämpää käskyä ei oikein voi enää antaa. Siinä Jeesus sekä kutsuu että lupaa. Hän pyytää luokseen, sillä hänen luonaan lähtee jano. Ihmisen sisimmästä kumpuavilla elävän vesien virroilla hän tarkoittaa juuri Pyhää Henkeä, jonka kaikki häneen uskovat tulisivat saamaan. Siltä Pyhän Hengen vaikutuksen ihmiskehossa pitäisi parhaimmillaan tuntuakin: aivan kuin jotakin kristallinkirkasta vettä virtailisi päästä jalkoihin ja puhdistaisi kaiken mennen tullen. Vettä, joka sammuttaa hengellisen janon – ja myös nälän – ikuisiksi ajoiksi. Pyhä Henki on virta, joka voimaannuttaa, uudistaa ja eheyttää. Se on lämpö, joka tuntuu sielussa ja sydämessä asti.

Pyhän Hengen voimasta ja vaikutuksesta me kristityt myös taitamme täällä matkaamme. Saman Hengen avulla voimme johdattaa muitakin janoisia lähteelle ja huolehtia siitä, että heidänkin janonsa sammuu. Pyhä Henki varustaa meidät arkeen ja juhlaan, kaikkeen siihen mitä teemme ja puhumme, kuinka kohtaamme muita ihmisiä ja suhtaudumme heihin. Se antaa voiman työhön ja työttömyyteen, ja auttaa meitä käsittelemään keskeneräisyyttämme. Tämä puolustaja on kanssamme silloin, kun viha puskee läpi tai olemme ahdistuneita ja alakuloisia. Se syöksyy kuvioihin, kun teemme hätäisiä ratkaisuja tai virheellisiä valintoja. Se on luonamme myös silloin, kun ei tunnu miltään. Ja erityisesti silloin, kun ei tunnu miltään, Pyhä Henki puhuu ja toimii puolestamme. Pitää kiinni ja rukoilee. Ottaa yhteyden Isään Kaikkivaltiaaseen ja sanoo, että tämän ihmislapsen vierellä vartioidaankin nyt silmät selällään. Puolustajamme Pyhä Henki on läsnä kaikissa elämämme kivuissa ja murtumissa. Se ei hellitä meistä otettaan.

Pääsiäisen polkua ei ole vielä kuljettu loppuun. Lupaus Pyhästä Hengestä on merkittävä, ja tieto siitä pitää myös viedä eteenpäin. Siitä tehtävästä me kaikki olemme osalliset, ja siihen meidät kaikki on velvoitettu. Tehtävän toteuttamiseen ei tarvita ylemmällä taholla hyväksyttyjä viestintälinjauksia tai huippuunsa koulutettua puhetaitoa ja verbaalista ilmaisukykyä. Riittää, että kerrot lupauksesta yksinkertaisen konstailemattomasti: Pyhä Henki on luvattu meille kaikille. Me kaikki voimme sen saada. Kristuksen lupauksella ei ole viimeistä lunastuspäivää, mutta siihen kannattaa silti tarttua niin pian kuin mahdollista!