TAIVAS JA TÄHDET Samppalinna goes gospel

Taivas ja tähdet tulee taas!

Taivas ja tähdet – Samppalinna goes gospel -konsertit tulevat jo kolmannen kerran. Tänä vuonna konsepti on hiottu huippuunsa: Nyt on tarjolla kaksi selkeästi erilaista iltaa! 

Maanantaina 2.7. klo 19 Samppalinnan kesäteatteri saa vieraakseen legendaarisen ”The Ladyn” – Marion Rungin ja vuoden 2013 karsimaattisen Tangokuninkaan Kyösti Mäkimattilan. Lisäksi odotettu vierailu Turussa: Ritva Oksanen ja Pedro Hietanen ”Älä jätä sinua yksin”. Hurmaavan konsertin teemoina ovat ystävyys, toisen huomioonottaminen, lämpö sekä rakkaus. Kuulemme rakastettuja kappaleita ja koskettavia runoja Oksasen tulkitsemana ja Pedro Hietasen säestämänä.

Maanantaina 16.7. klo 19 on luvassa tyystin erilainen ilta. Silloin lavan valloittaa suomireggaen kruunaamaton kuningas Jukka Poika. Toisena lavalle nousee Bass´n Helen yhtyeessä vaikuttanut ja gospelin raja-aitoja rikkova Olli Helenius koskettavine kappaleineen. Loppu-ilta onkin sitten yhtä gospelin riemua ja tykitystä, kun estradin ottavat Ilta&Jippu sekä Silvia Kosken luotsaama Aboa Gospel -kuoro.

Molemmat illat juontaa tuttuun tapaansa Joel Hallikainen ja nauruhermoja koettelee stand-up koomikko Mikko Vaismaa. Väliajat musisoi Samuel Salminen Cafe-Band.

Liput kumpaankin iltaan erikseen 26,50€/ilta (sisältää palkkion 2,50) – ei paikkalippuja! Lipulla pullakahvit väliajalla.

Konsertin järjestää Turun Mikaelinseurakunta ja puitteet kesäisiin iltoihin tarjoaa Samppalinnan Kesäteatteri. Pääsylippuja ennakkoon konserttiin voi ostaa lippupisteen toimipaikoista ja R-Kioskeista kautta maan sekä verkossa osoitteesta www.lippu.fi. Lippuja voi ostaa myös suoraan Samppalinnan Kesäteatterin lipputoimistosta. Samppalinnan Kesäteatteri puh. 02 232 9050 Paavo Nurmen puistotie 3, Turku