Evankeliumia & kristillistä etiikkaa

Suomen Liikemiesten lähetysliitto

LIITON SÄÄNNÖT

Hyväksytty 15.3.2021 r:no 7733 Patentti- ja rekisterihallitus

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Suomen Liikemiesten Lähetysliitto ry, ruotsiksi Missionsförbundet för Affärsmän i Finland rf. englanniksi Finnish Businessmen`s Mission. Liiton kotipaikka on Turku. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään liitoksi.

2 § Tarkoitus ja toimintamuodot

Liiton tarkoituksena on pitää yllä evankeliumia ja kristillistä etiikkaa liikemiesten ja muiden työelämän aloilla toimivien tai näille aloille koulutettavien keskuudessa sekä innostaa heitä mukaan lähetystyöhön sekä tukea henkisesti ja taloudellisesti lähetystyötä ensisijaisesti Suomen Lähetysseura ry:n kautta.

Liiton toimintamuotoina ovat yksinään tai yhdessä seurakuntien, yritysten, elinkeinoelämän järjestöjen, oppilaitosten ja muiden lähetystyötä tekevien yhteisöjen kanssa järjestää, jumalanpalveluksia ja retriittejä yrityksille. Eettisyyteen tähtääviä koulutustilaisuuksia, seminaareja, tutkimustoimintaa ja julkaisutoimintaa. Jäsenilleen matkoja, joilla tutustutaan kirkkojen elämään ja lähetystyöhön sekä kansainvälisyyskasvatusta.

Toimintansa tueksi liitto voi toimeenpanna rahankeräyksiä, kantaa kolehteja järjestämissään tilaisuuksissa, järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja huutokauppoja sekä vastaanottaa lahjoituksia ja jälkisäädöksiä. Liitto voi omistaa ja hallita kiinteää ja irtainta omaisuutta.

3 § Jäsenet ja jäsenmaksut

Liiton jäsen voi olla joko varsinainen jäsen, ainaisjäsen, kannatusjäsen tai kunniajäsen. Varsinaiseksi jäseneksi tai ainaisjäseneksi voi liittyä jokainen yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö sekä säätiö, jonka liiton hallitus vähintään kahden kolmasosan enemmistön päätöksellä jäseneksi hyväksyy.

Jäsenellä ja ainaisjäsenellä on puhe- ja äänioikeus liiton kokouksessa sekä velvollisuus suorittaa syyskokouksen vahvistama jäsenmaksu. Ainaisjäsenen jäsenmaksu on 20 kertaa maksuvuodelle määrätty jäsenmaksu. Kannatusjäseneksi voi liittyä jokainen yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa tukea liiton toimintaa. Kannatusjäsenellä on puheoikeus liiton kokouksessa, mutta ei äänioikeutta, sekä velvollisuus suorittaa syyskokouksen vahvistama kannatusjäsenmaksu. Kunniajäseneksi voidaan kutsua yksityinen henkilö hallituksen esityksestä vuosikokouksen päätöksellä. Hänellä on puhe- ja äänioikeus liiton kokouksessa. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksua.

Jäsen on oikeutettu eroamaan liitosta sen kalenterivuoden päättyessä, jolloin hän on siitä ilmoittanut kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittanut liiton kokouksen pöytäkirjaan. Jäsen on kuitenkin velvollinen maksamaan eroamisvuoden jäsenmaksun. Jäsenen erottamisen päättää liiton hallitus. Jäsen voidaan erottaa liitosta, mikäli hän on jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin hän on liittoon liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään liitossa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut liittoa, tai ei enää täytä laissa tai liiton säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Erotettu on oikeutettu saattamaan erottamispäätöksen liiton kokouksen käsittelyyn vaatimalla sitä kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai tiedon hallituksen erottamispäätöksestä. Liitossa saavutetut jäsenedut säilyvät.

4 § Vuosi- ja syyskokous

Liiton varsinaisina kokouksina ovat vuosikokous ja syyskokous. Vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous järjestetään, kun yhdistyslaissa mainitut edellytykset vallitsevat. Liiton varsinaiset kokoukset ja ylimääräinen kokous kutsutaan koolle vähintään yhtä ja enintään neljää viikkoa ennen kokousta jäsenille lähetetyillä sähköisellä viestillä tai postitetulla tiedotteella ja julkaisemalla yhdistyksen kotisivuilla.

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • esitetään katsaus liiton toiminnasta edelliseltä vuodelta,
  • vahvistetaan edellisen tilikauden tilinpäätös,
  • päätetään edellisen tilikauden vastuuvapaudesta,
  • muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • vahvistetaan tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, jäsenmaksut sekä hallituksen jäsenille ja tilintarkastajille maksettavat palkkiot,
  • valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet erovuoroisten tilalle,
  • valitaan tilintarkastajat 7§:n mukaisesti.

5 § Hallitus

Liitolla on hallitus, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittava puheenjohtaja ja yhdeksän muuta jäsentä. Hallituksen muiden jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Vuosittain erovuorossa on kolme hallituksen muuta jäsentä. Peräkkäisiä hallituskausia voi puheenjohtajalla olla enintään yhdeksän ja hallituksen muulla jäsenellä enintään kolme. Uudelleenvalinta on kuitenkin mahdollinen heti eroa seuraavassa puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten vaalissa. Edellä oleva peräkkäisten toimikausien laskenta alkaa hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2021 valitusta sekä hallitukseen toimikaudeksi 2021 – 2023 valituista hallituksen muista jäsenistä. Puheenjohtajan ja hallituksen muun jäsenen peräkkäiset toimikaudet lasketaan erikseen.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Koollekutsumistavan päättää hallitus. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Päätökset hallituksen kokouksessa tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Hallitus voi päättää liiton omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä ottamalla huomioon mitä 8 §:ssä on määrätty.

6 § Liiton nimen kirjoittaminen

Liiton nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai toiminnanjohtaja. Nimen voi kirjoittaa myös henkilö, jolla on siihen hallituksen erikseen antama henkilökohtainen valtuutus.

7 § Tilikausi ja tilintarkastus

Tilikausi on kalenterivuosi. Liitolla on kaksi tilintarkastajaa tai tilintarkastusyhteisö. Jos tilintarkastajaksi valitaan muu kuin tilintarkastusyhteisö, valitaan myös varatilintarkastaja.

8 § Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkautuminen

Liiton sääntöjen muuttamisesta, liiton purkamisesta tai liiton omaisuuden pääosan luovuttamisesta päätetään liiton kokouksessa vähintään kolmen neljänneksen äänten enemmistöllä luettuna äänestyksessä annetuista äänistä. Mikäli liitto puretaan tai lakkautetaan, sen varat luovutetaan Suomen Lähetysseura ry:lle.

Säännöt hyväksytty liiton syyskokouksessa 9.9.2020.