Anteeksiantaminen on ihmiselle yksi vaikeimmista ja samaan aikaan yksi helpoimmista tehtävistä. Se on ensimmäisiä asioita, joita opetamme anteeksi pyytämisen lisäksi pienelle lapselle ja jolta myös edellytämme kykyä antaa välittömästi anteeksi jo hiekkalaatikolla. Sille kaverille, joka kippasi kämmensyrjällään vastatehdyn kakun kumoon tai sille, joka sanoi pahasti tai ei ottanut leikkiin mukaan.
Milloin viimeksi itse annoit anteeksi? Entä oletko joutunut pyytämään sitä? Mitä sinulle vastattiin?
Ihmissuhteiden kiemuroissa, vihapuheiden pauloissa ja maailmanajassa, jossa on kovin helppoa toimia ennen kuin ajatella, korostuu anteeksiantamisen ja -pyytämisen merkitys entistään. Vaikeiden lähisuhteiden lisäksi elämässä saatetaan syleillä ylisukupolvisia traumoja, sukujen selkkauksia tai omien vanhempien ymmärtämättömyyttä. Kannetaan kaunaa ja katkeruutta. Monet mielipahaa aiheuttaneista vääryyksistä saattavat näyttää ulkopuolisinkin silmin tarkasteltuna todellisilta epäoikeudenmukaisuuksilta. Anteeksiannosta puhuttaessa joutuu automaattisesti pohtimaan myös monia eettisiä kysymyksiä kuten sitä, voiko vaikkapa raakoihin väkivaltaisuuksiin, suoranaisiin murhiin tai vapaudenriistoon syyllistyneelle mitenkään antaa anteeksi? Entä minkä asteista henkistä selviytymistä, edeltävää ajatustyötä, oivalluksia ja prosessointia se edellyttää?
Kristityn kutsumuksena on nähdä Jumalan kuva jokaisessa lähimmäisessä. Myös siinä, joka on kohdellut väärin. Se tarkoittaa monesti omien tuntemusten ja ihmispsykologian lainalaisuuksien yli kävelemistä ja ohittamista, mutta kutsuu meitä eräällä tavalla myös uudelleenohjelmoimaan näitä järjestelmiä. Palauttamaan niin sanotusti aivojen tehdasasetukset ja aloittaa puhtaalta pöydältä uuden informaation varassa. Omalle mielelleen voi tutkitustikin tehdä ihmeellisiä asioita. Tässä tapauksessa sitä voi ohjata anteeksiannon vapauttaville ja puhdistaville lähteille siitäkin huolimatta, että alku olisi ainoastaan ahdistavaa.
Anteeksi voi antaa siitäkin huolimatta, ettei hyväksyisi sitä vääryyttä, jonka kohteeksi on joutunut. Anteeksi voi antaa, vaikka olisi vihainen eikä pystyisi unohtamaan tapahtunutta. Paavalikin myönsi vihan syntymisen mahdollisuuden ja totesi efesolaisille: “Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä.” Vihan tunteessa ei siis sinänsä ole mitään pahaa. Se on yksi tunne muiden joukossa ja voi parhaimmillaan lisätä myös itsesuojeluvaistoa ja auttaa asettamaan rajoja. Ne taas ovat omiaan luotsaamaan pois elämää tuhoavien voimien läheisyydestä. Rikkomuksille ei tarvitse tieten tahtoen asettaa itseään alttiiksi, eikä niitä tarvitse lähtökohtaisesti sietää. Anteeksiantaminen on irti päästämistä ja aseiden laskemista – ei sitä, että sanoisi syylliselle, että teepä tuo tekosi uudelleen. Tai että julistaisi hänet syyttömäksi. Anteeksiantaminen on tietoinen teko, tahdon asia ja joskus pitkäkin prosessi.
Kristitty voi ja hänen pitää antaa anteeksi myös itselleen. Joidenkin mielestä tämä on usein jopa se vaikein osuus. Olemme saattaneet kokea paljon ulkoapäin tulevaa vääryyttä, mutta olemme osanneet tehdä väärin myös itsellemme. Olemme voineet kohdella itseämme mielivaltaisesti, ankarasti ja kohtuuttomasti, sekä soimata itseämme jokaisesta väärästä valinnasta tai teosta; huonosti muotoillusta lauseenparresta merkityksellisessä tilanteessa. Siitä, miten kasvatimme lapsemme tai jätimme kasvattamatta. Sillä seurauksella, että jäljellä on syyllisyyden tunteen lisäksi syvä häpeän tunne.
Mikään ei vapauta samalla tavalla kuin anteeksianto. Mikään ei puhdista mieltäsi yhtä voimallisesti kuin kaunasta ja katkeruudesta vapaaksi päästäminen. Asioiden taakse jättäminen kantaa hedelmää, eheyttää ja virkistää. Se ei muuta sinuun kohdistuneita vääriä tekoja hyviksi, mutta se muuttaa oman suhtautumisesi niihin.
Jeesuksen kehotuksen mukaan meidän tulisi lähtökohtaisesti aina pyrkiä antamaan anteeksi, olivatpa olosuhteet tai itse teot minkälaisia tahansa. Siinä on itse kullekin haastetta loppuelämäksi, mutta yksin siihenkään ei tarvitse pystyä. Kristus kulkee vierelläsi niin anteeksiannon kuin anteeksipyytämisenkin hetkellä. Hän vahvistaa sinua juuri silloin, kun anteeksiantaminen on kaikkein vaikeinta ja haavasi syvimpiä. Lisäksi Jumala itse antaa sinulle anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan. Hän ei pidä kerroista lukua tai rastita niillä ruutuvihkoaan.
“Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14-15)