mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Yleinen
Ylen meteorologi Matti Huutonen kävi olohuoneeni mustassa taikalaatikossa kertomassa, että sää ulkona on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä. Sen havainnoimiseen en tosin olisi tarvinnut Matti Huutosen tai kenenkään muunkaan apua, sillä luuni ja ytimeni olivat asian jo ihan itsekseen ymmärtäneet ja tiedokseni saattaneet. Syksy on saapunut niin kaupunkiin kuin omaan mielenmaisemaanikin. Pimenevien iltojen ytimessä yritän ammentaa siitä tosiasiasta, että lopulta kuitenkin pidän elämässä käännekohdista, onnistuneista lopetuksista ja uusista aluista. Kaikki ne kiteytyvät myös syksyyn, vaikka helposti ajattelemmekin sen pitävän sisällään yksinomaan kuolemaa ja kuihtumista.
Meneillään olevaan vuodenaikaan sisältyvä pimeys on myös eräänlainen lahja lahjattomalle, kuten kaltaiselleni mielikuvituksettomalle ihmislapselle, jolla on vaikeuksia ymmärtää pimeyden todellista luonnetta ja laatua. Pimeys on maailmassa nimittäin totta myös tänään, eikä se ole pelkkä kielikuva tai pahan olemuksesta puhuva epäsuora ilmaisu. Paholainen on heilunut täydessä taisteluvarustuksessaan jo syntiinlankeemuksesta asti, eikä sen voimaa ole ainakaan vielä kutistettu. Edes Jeesusta ei jätetty rauhaan saatanan sävellyksiltä. Raamatussa muun muassa Danielin kirja ja suuri osa Ilmestyskirjaa avaa meille näkymiä tähän paljaalle silmälle näkymättömään todellisuuteen. Paholainen on Jumalan pahin vihollinen ja väkivaltaisin vastustaja, joka pitää huolen siitä, että – sikäli asia hänestä riippuu – myös kilpakentällä vallitsee absoluuttinen pimeys ja pahuus.
Valosta ja pimeydestä puhutaan Raamatussa kaiken kaikkiaan paljon. Ensimmäisen kerran ne ovat esillä jo ensimmäisellä lehdellä, oikeastaan aivan ensimmäisessä henkäyksessä; Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa, jossa pimeys peittää ensin syvyydet, mutta sitten Jumala sanoo: ”Tulkoon valo.” Pimeyden lisäksi maailmassa on siis satavarmasti myös valkeutta, vaikka emme sitä joka päivä pystyisi näkemäänkään tai omassa elämässämme todistamaan. Jokainen joskus lentokoneella matkustanut tietää, että vaikka sää kentällä olisi miten sateinen ja sumuinen tahansa, aurinko alkaa paistaa heti kun kone nousee pilviverhon yläpuolelle.
”Jeesus on maailman valo ja vain hänessä pimeys poistuu.” (Joh. 8:12.) Oikeastaan muuta valoa en pimeyteeni edes tarvitse. Tiedän, että siinä valossa on turvallista taivaltaa kaikkina vuodenaikoina. Se on valokeila, joka vie minut varmimmin loppumattomaan lämpöön ja iloon. Auringonpaisteeseen pilviverhon yläpuolelle.
mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Yrittäjyys
Kukapa meistä ei olisi joskus elämässään ollut myrskyssä. Tilassa, jossa tunteet ja olosuhteet heittelevät, eikä oikein enää tiedä minne tarrautua. Ahdistus painaa rintaa, kurkkua kuristaa. 90-luvun laman alla moni yrittäjä ei jaksanut, vaan päätyi omaan vapauteensa päättää oma elämä. Eikä tarvitse olla yrittäjä kokeakseen elämän liian raskaana: masennuksesta on tullut jo meidän kansantauti.
Monta vuotta olen säännöllisesti yrittäjäarjessani palannut tuttuun Raamatun kohtaan, joka kertoo, kuinka Jeesus kutsuu Pietarin kävelemään veden päällä Matteuksen 14. luvussa:
”Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin.
Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: »Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.» Silloin Pietari sanoi hänelle: »Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.» »Tule!» sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.
Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. »Herra, pelasta minut!» hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: »Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?» Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: »Sinä olet todella Jumalan Poika.»
Ennen tapahtumaa, Jeesus oli yhdessä opetuslasten kanssa ruokkinut 5 000 miestä. Takana oli suuri työ ja Jeesus lähetti heidät lepäämään vastarannalle. Mietin itseäni tuossa tilanteessa: Tiukka työrupeama takana, suuria ihmeitä ja voittoja myös. Rättiväsynyt olo. Herra lähettää lepäämään jo edeltä, tarvitaan vain kokeneelle kalastajalle tuttu venematka.
Mutta alkaakin kesken kaiken myrskytä. Herra varmasti näki sen! Miksi lähettää väsynyt ja paljon työtä tehnyt uskollinen palvelija keskelle myrskyä, vaikka lupasi lepoa?
Myrskyn keskelle keskellä yötä, odottamatta saapuu Jeesus. Epätodellinen hetki saa Pietarin haastamaan Jeesusta ja pyytää itsekin saada kokea ihmeen. Ja niin Jeesus kutsuu Pietarin tekemään jotain, johon oma voima, ymmärrys eikä edes maailman lait yllä. Ja hän onnistuu siinä.
Sitten tapahtuu jotain: ”Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota.” Pietari vilkuilee ympärilleen, näkee aallokon hirmut, joihin ehkä ystäviäkin on vajonnut. Pelko valtaa sydäntä – eihän tässä ole mitään järkeä eikä tämä ole edes mahdollista. Olosuhteet ja tunteet ottavat vallan.
Kun saamme kutsun, se on yleensä suuri. Se on mahdoton omalle voimallemme, jopa maailmalle. Kun pidämme katseemme Jeesuksessa, pysymme pinnalla. Mutta jos huomiomme kiinnittyy olosuhteisiin tai tunteisiimme, uskomme horjuu ja aallokko alkaa heitellä. Jeesus ei kieltänyt olosuhteita eikä hän tyynnyttänyt aallokkoa Pietarin jalkojen alta. Hänessä on kysymys uskosta. Siksi kai totesikin Pietarille ”Vähäinenpä on uskosi. Miksi aloit epäillä?”.
Onko sinulla kutsu johonkin suureen? Kyteekö sydämelläsi unelma, joka sinulle voi tuntua liian isolta, mutta ei jätä sinua rauhaan? Kiinnitä katse kutsun antajaan ja kulje häntä kohti – askel kerrallaan, kävele rohkeasti veden päällä. Anna myrskyn pauhata ja tunteiden tulla ja mennä. Usko vaan.
Jos olet jo askeleita ottanut, mutta keskittyminen on herpaantunut ja askel upottaa, muista, että aina voit tarrata hänen käteensä – sillä Hän pitää sinusta huolen.
Anna Kotamäki
Yrittäjä, Siivouspalvelu Kota
