Istuin muutama vuosi sitten kesämökkimme olohuoneen takan edessä hurmoksellisessa saunanjälkeisessä raukeudessa, tuijottelin tulta ja pitelin vieressäni laatikollista nuoruusvuosiltani peräisin olevaa paperitavaraa: kortteja, kirjeitä, päiväkirjoja, kalentereita ja sen sellaista. Tarkoituksenani oli päästä niistä eroon köyhän naisen pyrotekniikalla eli takkatuleen heittämällä. Viskoin tavaraa hiljalleen surman suuhun, kunnes silmiini osui yhdessä kortissa ollut teksti: “Huomisesta huolehtiminen ei poista huolta huomisesta, mutta se poistaa ilon tästä päivästä.”
Mainiosti sanottu.
Seuraavasta päivästä murehtiminen ei toden totta vähennä piirun vertaa siihen mahdollisesti sisältyvien vastoinkäymisten määrää, mutta muuttaa kuluvan päivän kulkua huomattavasti huonommaksi. Saman ajatuksen äärellä on juutalainenkin sanonta: “Älä murehdi huomisen huolista, sillä et tiedä, mitä tämä päivä tuo eteesi. Ehkä huomenna et ole elossa, jolloin olet kantanut huolta maailmasta, joka ei ole sinun.” Niinpä. Siis maailmasta, jota emme välttämättä tule edes näkemään. Viimeisen elinpäivänsä käyttäminen seuraavasta päivästä murehtimiseen olisi ehkä typerintä mitä voisi tehdä, noin niin kuin karkeasti ottaen.
Tutkimusten mukaan 55 prosenttia ihmisten murheista ja huolenaiheista koskee tulevaisuutta ja 35 prosenttia mennyttä. Vain 10 prosenttia liittyy käsillä olevaan päivään. Mietimme siis sitä, miten jonkin asia on elämässämme mennyt, kuinka olemme hommamme hoitaneet tai kuinka hoidamme niitä huomenna, emmekä niinkään sitä, mitä meille kuuluu juuri tänään, tässä hetkessä. Huomispäivää saatetaan myös ihan konkreettisesti pelätä. Tulevaisuus on tunnetusti epävarma, emmekä voi tietää mitä silloin tapahtuu tai mitä se pitää sisällään.
Sanotaan, ettei ihmisten murheita, huolia ja vastoinkäymisiä voi arvottaa, eikä niitä voi verrata keskenään. Rohkenen olla tästä aavistuksen eri mieltä. Sodan käynyt veteraanisukupolvi ei ymmärrettävästi pidä monia aikamme huolia todellisina – ei edes koronaviruspandemiaa, jos on uskominen siihen, mitä vanhusten ja yli 70-vuotiaiden käytöksestä on viime päivinä uutisoitu. Samaten absoluuttisessa köyhyydessä elävä jokapäiväisestä ruuastaan taisteleva lapsi ei oikeutetusti hahmota sitä, miksi hyvinvointivaltiossa kouluaan käyvän ikätoverinsa on säännöllisin väliajoin pakko saada tietojenkäsittelytarpeisiinsa uusimmat laitteistot, nopeimmat ohjelmistot ja nokkelimmat sovellukset. Jonkinlaista perspektiiviä erilaisiin huolenaiheisiin on siis mahdollista ottaa ja saada.
Yleisesti ottaen Jeesus kehottaa meitä eräänlaiseen huolettomaan elämänasenteeseen. Se on eri kuin vastuuttomuus, välinpitämättömyys tai se, että ajattelisimme kaikkien huolten olevan jotenkin turhia tai kuviteltuja. Kyllä tulevaisuuteen saa varautua. Sen sijaan Jeesus kehottaa meitä pysähtymään ja pohtimaan kuinka maailmamme avautuu juuri tästä hetkestä käsin.
Miltä se tuntuu ja osaanko ottaa päivän ja hetken kerrallaan? Jeesus opetti mitä on vääränlainen huolehtiminen ja kuinka se vie kaksi elintärkeää taitoamme: nähdä se, mikä lopulta on tärkeää ja olla kiitollinen. Jeesus ei kategorisesti kiellä siis kaikkea huolta. Hän ei väitä, ettei ihmisellä voisi olla murheita. Hän kieltää vain huomisesta huolehtimisen, koska se pitää kyllä itsestään huolen.
Rikkinäisen ja kipeän todellisuuden keskelläkin Jeesus rohkaisee luottamaan siihen, että olemme hyvän huolenpidon kohteena. Meitä rohkaistaan koko ajan katsomaan ympärillemme, tarkkailemaan enemmän, laajentamaan näkökulmaamme. Meitä rohkaistaan etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen hyvää tahtoaan elämässämme. Kristityn elämän suurimpia iloja on se, että hän voi luottaa rakastavaan ja huolta pitävään Jumalaan, joka ei koskaan päästä lapsiaan todelliseen vapaapudotukseen.
“Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se kyllä pitää itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:34)