Keikalla palvelukeskuksessa

Olin sijaiskeikalla palvelukeskuksessa. Sellaisiksihan noita kutsutaan. Mutta joidenkin mielestä ne ovat aina vain vanhainkoteja, joillekin vielä vaivaistaloja. Mutta ei niissä nykyisin ole mitään vaivaista. Viihtyisiä, valoisia saleja, siisteyttä hohtavat teräksiset keittiöt, tilaa rollaattoreille, lukusoppeja, pari heikkolaatuista pianoakin. Mikähän siinä on, että palvelukeskukseen tuodaan rekkalasteittain puhdistusaineita, pesuvälineitä jne, mutta pianon vuosittainen viritys on saanut tavallisesti unohtua viimeiseksi kymmeneksi vuodeksi. Esitänkin että kirkoissa kannettaisiin yksi vuosittainen kolehti palvelukeskusten pianojen viritykseen, koska rapakuntoisilla kunnilla ei ole sellaiseen ilmeisestikään varaa.

Laisuuden jälkeen istuin jonkin aikaa pappojen ja mammojen kanssa kahvilla. Oma aikansa menee kahvitteluunkin, kun jotakuinkin jokainen pöydän ympärillä on sen verran liikuntarajoitteinen, että kuppi, kahvi, maito, sokeri ja sämpylä pitää tuoda eteen. Ja sitä henkilökuntaa kun ei ole. Mammat estelivät, ettei tuollainen ”nuori mies” saisi heitä passata, mutta minä vain passasin. Ja tarinaa riitti. Muistoissa mentiin heti Johanneksen maisemiin, vaikka niiden näkeminen oli loppunut jo lähes 70 vuotta takaperin.

Vierailu jätti mukavan jälkimaun. Kahvikin oli hyvää. Mikäpä lienee sen mielekkäämpää kuin vierailla palvelukodeissa, auttaa kaikenlaisissa päivän rutiineissa ja juoda kahvia mukavassa ja välittömässä seurassa.

Vuonna 2010 Lontoossa humanistijärjestö British Humanist Association (BHA) painatti bussien kylkeen kampanjalauseen ‘There’s probably no God. Now stop worrying and enjoy your life’ . Kampanja kehottaa unohtamaan Jumalan, jonka olemassaolo joka tapauksessa on hyvin epätodennäköistä, ja nauttimaan elämästä. Mutta se elämän paradoksi onkin siinä, että ”elämästä nauttiminen” alkaa maistua puulta, jos se tapahtuu muitten unohtamisen kustannuksessa. Jeesus opetti, että se joka kadottaa elämänsä hänen tähtensä, löytää sen. Ja Jeesus löytyy toisista ihmisistä, erityisesti niistä, jotka ovat jostain syystä heikoilla ja muitten avun tarpeessa.

Ihmisen ikuinen kysymys on ”miksi minä olen”? Palvelutalossa ei edes muista tuota kysymystä.

Hyvää kevättä!

Lasse Vahtola

Liiton entinen toiminnanjohtaja

Keikalla palvelukeskuksessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *