Elokuun alku. Joka vuosi tähän aikaan aikuisestakin tuntuu siltä kuin koulut alkaisivat ja penaaliin olisi hankittava kiireellä uutta ja värikästä sisältöä. Minustakin, vaikken ole käynyt koulua enää kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Uusien alkujen kiehtova tunne on kuitenkin jäänyt elämään ja koska se tuntuu ihan hyvältä, en ole ajatellut siitä luopuakaan. Toisaalta kuka kieltää ostamasta värikyniä tai hankkimasta uutta reppua, jos sellaisia sattuisi juuri tähän aikaan vuodesta tarvitsemaan?
Tänä vuonna elokuun alku tarkoitti myös Liikemiesten Lähetysliitossa työntekijöiden toimistolle palaamista pitkän etätyöjakson jälkeen. Itse en olisi ainakaan maaliskuun 13. päivä työpöytäni äärellä tavaroita pakkaillessani osannut arvata, että tulen takaisin vasta elokuussa. Hyvä, etten tiennyt. Ikuisuudeltahan se olisi siinä vaiheessa kuulostanut, eikä kotitoimiston pystyyn pykääminen melkein viideksi kuukaudeksi olisi ajatuksena varsinaisesti kiihottanut. Puhumattakaan siitä ensimmäisen kymmenen viikon lähes totaalieristyksestä, johon melkein kaikki jouduimme. Nyt se on takanapäin ja kätemme tiukasti ristissä sen puolesta rukoillen, ettei uutta aaltoa ja rajoituksia tule. Omaa työtäni ja Lähetysliiton ystäviä ajatellen kaikkein harmillisinta oli kaiken kokoavan toiminnan täydellinen loppuminen, jonka moni sai tuntea nahoissaan. Joitakin toimintoja ja tapaamisia pystyimme onneksi siirtämään myös verkkoon lähinnä TEAMS-sovelluksen kautta pidettäviksi, mutta eivätpä ne totisesti aitoja reaaliaikaisia ihmiskontakteja ja -ääniä korvanneet.
Moni yrittäjä on palannut kesälomien jälkeen työelämässä niin sanottuun uuteen normaaliin, aivan kuten me Liikemiesten Lähetysliitossa. Harva asia on pandemiakevään jälkeen ennallaan. Varautumisen aste on noussut, erilaisia epävarmuustekijöitä otetaan entistä herkemmin huomioon, monenlaisten muuttujien ennakoinnin tasoa on parannettu ja nyt koetun kaltaisten virusepidemioiden leviämisen ehkäisemisen onnistumisen puolesta osataan rukoilla. Virallista lupaa kättelemiseen ja halailemiseen ei ole vielä annettu, joten nähtäväksi jää missä vaiheessa turvavälit ja etäisyydet siirtyvät lopullisesti historiankirjoihin – vaan siirtyvätkö koskaan? Entä jos ne jäävätkin jotenkin päälle, eivätkä ihmiset osaa enää luottaa läheisyyteen tai uskalla hipaistakaan lähimmäistään? Toivotaan, ettei niin käy. Se olisi erityisen kohtalokasta ainakin vanhuksille ja yksin eläville ihmisille.
Toivotan sekä sinut, itseni että meidät kaikki tervetulleiksi uuteen normaaliin. Jumala on luvannut olla kanssamme kaikessa ihmeellisessä – normaalissa ja epänormaalissa – sekä ottaa vastaan, jos tunnemme putoavamme. Tietynlaista putoamista on myös lomalta palaaminen riippumatta siitä, onko edeltävästi eletty koronakevättä vai ei, tai tunteeko työhön palaamisen yleisesti ottaen mieluisaksi. Työpöydällä olevat asiat tuntuvat helposti olevan vieraassa järjestyksessä, käyttäjätunnukset ja varsinkin salasanat kadoksissa, ja hyviksi havaituista rutiineista onkin yhtäkkiä vain hataria muistikuvia. Lohdun lauselma: kyllä se siitä. ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)