Mikko Lännenpää in memoriam

Ajattelin joskus, että ikääntyneenä osaa jo jotenkin varautua kuolinviesteihin. Mutta ei. Facebook välitti lauantaina 23.3 kesken lounaan yllätysviestin – Mikko Lännenpää on aamulla kuollut, kotonaan. Mikko, ystävä yli 50 vuoden takaa. Samana vuonna syntynyt, ikätoveri. Eikä siitä ole kuin joku kuukausi, kun tavattiin, juhlien merkeissä, kuinkas muuten.

Mikko oli ehtiväinen. Vaikka hänen olemuksensa oli hyvin rauhallinen, joskus suorastaan verkkainen, asiat tapahtuivat. Lähdimme opiskelemaan vuoden 1967 syksyllä Helsinkiin. Ajan tavan mukaan liftasin usein Tampereelta. Jos jostain syystä satuin viikonlopun jälkeen junaan, Mikko istui siellä. Tampere oli kotikaupunkimme, emmekä kumpikaan kotiutuneet Helsinkiin opiskeluvuosien aikana.

Jo kolmen vuoden opiskelujen jälkeen Mikko valmistui ja vihittiin papiksi Tampereen tuomiokirkkoseurakuntaan. Tampereella syntyi seuraavina vuosina monenmoista nuorisoyhteistyötä, kun itse sain viran Kalevan seurakunnan nuorisopappina kaksi vuotta myöhemmin. Kun Mikko lähti papiksi Ylöjärvelle, perheemme peri hänen virka-asuntonsa keskellä kaupunkia. Paikka oli oivallinen, nuorison pistäytyä milloin mistäkin syystä. Jatkoimme Mikon luomaa avointen ovien perinnettä. Noina vuosina vaihdoimme autojakin keskenämme pariin otteeseen.

Vuonna 1975 ryhdyimme neljän papin voimin suurisuuntaiseen hankkeeseen saadaksemme leirikeskuksen Lapista nuorten käyttöön. Päädyimme Mikon ehdotuksesta ostamaan paikan itse, kun Tampereen kirkkovaltuusto oli määrävähemmistön turvin sen kahdesti torjunut. Kahdenkymmenen vuoden ajan pyöritimme Lapissa Jeesiöjärven leirikeskusta neljän tamperelaispapin voimin. Mikon bisnestaidot tulivat koetukselle, vaikka olisihan hänen suuntautumisensa arvannut jo hänen -74 laatimastaan tutkimuksesta Kirkon Tutkimuslaitokselle. Aiheena oli ”Kolehti – uhri vai ylimääräinen lantti.”

Ylöjärveltä Mikko lähti Lahteen nuorisojohtajaksi, ja sieltä edelleen Helsinkiin Poikien ja Tyttöjen keskukseen. Vuonna 1988 Mikko perusti nimelleen yrityksen ML-Projektit Oy ja siirtyi sen toimitusjohtajaksi, tarkoituksena lähinnä seurakuntiin suunnattu koulutus ja konsultointi. Tiemme ristesivät taas, sillä olin itse siirtynyt Turun tuomiokapituliin hiippakuntasihteeriksi, ja seurakuntien henkilöstön koulutuksesta siinäkin oli pääasiassa kyse. Mikko alkoi tulla tunnetuksi Turun lähialueen seurakunnissakin taitavana ja pidettynä kouluttajana. Mikko oli Liikemiesten Lähetysliiton yrittäjäjäsen, ja valittu hallitukseen 2000 luvun alussa. Oli aika luontevaa, että juuri hän siirtyi Liiton toiminnanjohtajaksi 2006 – 2011, kun itse lähdin Vahdolle kirkkoherraksi.

Mikko oli juurtunut Hollolaan, Lahden kylkeen. Viimeiset vuosikymmenet hänen vaikutuksensa siellä olikin tuntuva, siitä pääsivät nauttimaan yhtä hyvin paikalliset

kotiseutuyhdistykset, seurakunta kuin HOLY, eli Hollolan Oluenystävät ry. Kirkonseudun kyläyhdistyksen Pro Hollola mitalin kuittasi yhdistyksen puolesta sen hallituksen puheenjohtaja Mikko. En tiedä ollenkaan kaikkea, missä Mikko vaikutti, mutta paljon sitä oli. Hänelle myönnetty YMCA:n kultainen ansiomitali ja opetusneuvoksen arvonimi eivät tulleet ansiotta.

Mikossa säilyivät nuoresta lähtien sitkeys ja periksiantamattomuus. Elämä oli tehtävä, joka hoidettiin, vaikka kaikki ei aina mennytkään suunnitelmien mukaan. Mielestäni Mikko oli niinkuin Jeesuksen vertauskertomuksen lampunjalkaan sytytetty lamppu (Matt.5:15), keskelle huonetta asetettu, valaisemaan kaikkia ympärillä. Sillä kaikkialle, mihin Mikko asettui, alkoi tapahtua. Lähiyhteisöt elpyivät, uusia verkostoja ja yhdistyksiäkin syntyi, kanssakäynti ja yhteentuleminen voimistui monilla tasoilla. Valo loisti ja vaikutti.

Valaiskoon ikuinen valkeus nyt Mikon matkaa.

Lasse Vahtola

← Takaisin uutisiin ja blogeihin