Tällä viikolla Marja Kalajoki jakaa kanssasi Raamatun löytöjä Jumalan lapsen matkasta ja repusta.
Maanantai: ”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme.” Hepr. 12:1
Jeesus ei houkutellut aikanaan, eikä tänäänkään kutsu meitä seuraajikseen helpon tien lupauksilla. Uskovan elämän reppu voi olla ajoittain hyvinkin raskas ja koettelemuksia täynnä. Evankeliumin ydin voi kadota niin, että koemme olevamme kuin lastu laineilla, oman huonoutemme ja syntiemme tähden ansiomme mukaan räpistelemässä vaivoin eteenpäin. Jumalan rakas, Jeesuksen sovittama, armahdettu lapsi, on asemani! Jeesus on avoin lähde kaikista synneistä puhdistumiseen ja Isän rakkaitten kasvojen uudelleen näkemiseen. Mutta jos selittelyillä ja omantunnon mykistelyllä poikkean omille poluilleni, enkä palaa lähteelle, pidän itse kiinni taakastani. Kärsin ja syytän tietä. Siksi pesulle ja kiittäen eteenpäin!
Tiistai: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja.” 2.Kor.4:8-9.
Umpikuja, neuvottomuus, toivottomuus. Jumala on hiljaa. Synkkä kivireppu. Ehkä joku noista kolmesta on sinun kokemuksesi tänään. MUTTA. Jumalan mutta muuttaa kaiken. Se, mikä minulle näkyy vain pimeänä, kenties jo menetettynä, on Jumalan näkökulmasta selvää ja kirkasta. Hänellä on aikataulu, vain hän tietää ja tuntee kokonaisuuden, kaikki osatekijät ja valmistamansa päämäärän. Hän on valmistanut vastauksen, seuraavan askeleenkin. Älä menetä toivoasi. Kaada reppusi kaikkineen hänen eteensä. Seurustelu psalmien Daavidin, Pietarin ja Paavalin kanssa on tällaisina aikoina meille syvää sielunhoitoa ja rohkaisua odotushuoneessamme. Ja jonain päivänä on vuoromme olla toivon lähetteinä jollekin lähimmäiselle: Ei hän hylännyt, vaan kantoi läpi uuteen! Hän teki niin kuin on luvannut.
Keskiviikko: ”Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.” Hepr. 12:15
Inhimillisesti ei ole vaikea ymmärtää ihmistä, joka on esim. kärsinyt vääryyttä, syviä loukkauksia, tullut julmasti petetyksi, ja on katkera. Ja tervettä on, että saa sen purkaa jollekin sellaiselle, joka pystyy ja haluaa kuunnella. Mutta katkeruuteen jäämisestä, sen ”pyhittämisestä” oikeutettuna, jopa loppuelämänsä ajaksi, Raamatussa varoitetaan. Se on myrkkyloukku, ja toisten elämää saastuttava ansa ja varsinainen haiseva reppu. Mutta minkä sille voimme? Uskon, että lujatahtoisin ja korkeat eettiset ihanteet omaavakin on tiukilla. Uskon, että vain luovuttamalla, myöntämällä synniksi katkeruutensa, vihansa, ja avuttomuutensa siitä vapautumisessa, jotain hyvää voi tapahtua. Saamme kaataa lastin Jeesukselle, pahan valtojen voittajalle: ”Saat ottaa tämän pois, itse en siihen pysty .” Ja tulee päivä, jolloin huomaat olevasi vapaa. Kuin keväisenä aamuna yön aikana jäistä vapautunut joki.
Torstai: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” Joh. 14:1
Elämässämme pelon ja levottomuuden aiheita ei puutu. Huolen kiviä alkaa jo aamusta lähtien kerääntyä reppuun, maailmanlaajoja ja oman ja läheisteni elämän. Mihin tämä maailma on menossa? Miten selviän oman elämäni konkreettisista huolista? Mitä lääkäri löytää? Miten läheiseni selviävät, kun en jaksa enää? Pelko jäytää ja voi viedä yöunet. Mitä suuremmat uhkakuvat, sitä syvemmin tarvitsemme Iankaikkisen Jumalan lupauksiin turvautumista, ”hänen muinaisten armotekojensa ylistämistä”, niinkuin psalmeja on nimetty. Saamme ruokkia sisäistä ihmistä Jumala lupauksilla Jeesuksen täytetyn työn turvissa. Me olemme matkalla Kotiin. Tämän maallisen matkamme joka hetken olemme kätketyt Jeesuksen, Herramme turviin. Hän pitää huolen, että niin vapisevasta kuin rohkeastakin seuraajastaan, sillä hän ei kutsumistaan kadu. Hän Onhan hän luvannut olla kanssamme kaikki päivät, maailman loppuun asti.
Perjantai: ”Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.” 1.Kor.15:58
Vähän vaikea jae, tunnustan. Koska olen tehnyt tarpeeksi? Evankeliumi oli levinnyt Korintin satamakaupungissa. Haastetta oli myös sekalaisessa seurakunnassa. Paavali rohkaisi ja piti huolta työtovereistaan, ei käskyttäen, vaan itse vaivojaan säästelemättä eturintamassa. Kaikki Paavalin kehotukset nousevat aina evankeliumin ilosanoman pohjalta. ” Lahjaksi olemme saaneet, lahjaksi antakaamme.” Armosta pelastettu haluaa olla Jumalan käytössä, että muutkin saisivat kokea saman ihmeen. Mitään aineellista lahjaa eikä aikaansa evankeliumin leviämiseksi ei pidä antaa ”surkeillen eikä pakosta”, orjan mielellä. Jumala ei vaadi lapsiltaan suorituksia, vaan kutsuu iloiten olemaan uskollinen omalla paikallaan. Kun hän antaa sisimpäämme kutsun johonkin kohteeseen valtakuntansa työssä, hän siunaa rakkaudella ja uskollisesti rukoillen hoitamaamme pientäkin palstaa. Muistakaamme sinapinsiemen!