Toiveissa toivo

Toivo on yksi lukemattomista erilaisista tunteista, joita ihminen voi maailmassa kokea. Se on osa ihmispsykologiaa. Toivon tunnetta voi kokea muun muassa sairaana ollessaan; silloin, kun paranemisesta ei ole vielä täysiä takeita. Toivon tunne herää siinä vaiheessa, kun joku sisimmässä ilmoittaa siitä, että sairaudesta olisi kuitenkin mahdollista parantua. Tunteen herääminen johtaa usein myös olon kevenemiseen ja siinä samassa itse sairauskin on helpompi kantaa. Neuropsykologian alan asiantuntijat osaavat varmasti avata tämän kausaalisuhteen logiikkaa paremmin, ja jätänkin sen tehtävän kernaasti heille.

Toivottomuuden tunteen ottaessa ylivaltaa on hyvä miettiä sitä, mistä ennen on saanut elämäänsä uutta virtaa ja mikä on ladannut omia akkuja kaikkein tehokkaimmin. Tässä yhtälössä läheisillä ihmissuhteilla on monesti merkittävä roolinsa, kuten myös omalla jumalasuhteella. Toivoasi eivät ainakaan vähennä Jumalan eteen asettuminen, Jeesuksen pelastustöihin tutustuminen tai tietoinen pyrkimys säännölliseen sanan kuuntelemiseen, vaan saattavat ennen kaikkea lisätä sitä ratkaisevasti muutoin toivottomassa tilanteessa. Toivoa voi siis vahvistaa myös tietoisesti, eivätkä esittelemäni keinot ole varmasti sieltä huonoimmasta päästä. Toivo on tapa katsoa maailmaa, kipua ja kärsimystä kristillisestä viitekehyksestä käsin.

Toivo on vakiinnuttanut asemansa myös tieteellisenä tutkimuskohteena. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarisen viime vuoden loppuun asti luotsaama toivonkin käsitteeseen ja olemukseen pureutuva Suomen Akatemian huippuyksikkö. Helmikuussa Suomen Kulttuurirahasto palkitsi Saarisen 35 000 euron suuruisella palkinnolla merkittävästä kulttuuriteosta – toivon ylläpitämisestä. Saarinen muistutti palkintoa vastaanottaessaan, että toivon vastavoima on pelko. Sitä on maailmassa juuri nyt erityisen paljon, eikä se auta ongelmien ratkaisussa.

Toivon kokemus kannattelee ihmistä vaikeina aikoina, valaa häneen uskoa koettelemuksista selviämiseen ja auttaa häntä siirtämään katseensa tulevaisuuteen. On sanomattakin selvää, että elämme juuri nyt aikoja, jolloin toivon tunteelle on aivan erityinen tilaus. Koronaepidemian keskellä kokemuksen selviämisestä tarvitsevat kaikkein kipeimmin ne, joiden työ ja toimeentulo ovat vaakalaudalla. Ne, jotka eivät osaa, pysty tai uskalla tehdä minkäänlaisia lyhyen tai pidemmän aikavälin laskelmia siitä, kuinka toimeentulo lähitulevaisuudessa vielä järjestyy. Toisaalta on myös selvää, että elämme tilanteessa, johon ei tarvita myöskään yhtään katteetonta toivo-lupausta, amerikkalaista self help -kirjallisuutta, ylioptimismia tai perusteetonta pelottomuuden pönkittämistä. Tilanne on monen kohdalla vakava, ja siihen on myös suhtauduttava vakavasti. Silti, siksi ja siitäkin huolimatta toivo elää ja jatkaa voittokulkuaan. Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää, mutta hän lupasi heille toivon. Toivon, että pystyt ottamaan toivosta kiinni!

“Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer. 29:11.

Toiveissa toivo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *