1. Kuka olet ja mikä on yrityksesi?

Olen Johanna Ilmoniemi, liikunta-alan wellness-yrittäjä. Yritykseni Joi Wellness tarjoaa pilates- ja venyttelytunteja. Olen myös musiikin maisteri ja työskentelen paljon myös muusikkojen ja laulajien parissa mm. Helsingin Kaupunginorkesterin ja Radio Sinfoniaorkesterin kanssa.

2. Mikä sai sinut alun perin ryhtymään yrittäjäksi? Epäilitkö asiaa missään vaiheessa?

Pilates-ohjaajaksi ryhtyminen tarkoittaa automaattisesti myös yrittäjäksi ryhtymistä. Vakituisia työpaikkoja ei siis ole tarjolla. Valmistuin pilates-ohjaajaksi Lontoossa 11 vuotta sitten ja ensi alkuun työskentelin freelancerina siellä ja sen jälkeen Suomessa. Pidän yritysryhmiä, yksityistunteja ja erikoiskursseja oman yritysnimen alla ja alihankintana isommille studioille. Vastavalmistuneena aloittelijana yrittäjyys vaatii hurjasti sitkeyttä ja pienien tulojen sietoa vakioasiakkaiden kerryttämiseksi ja tietyn tunnettuuden luomisen aikana. Se kestää usein ainakin muutaman vuoden. Verkostoitumiseen, markkinoinnin opettelemiseen, kirjanpitoon yms. pitää varata aikaa paneutua. Lisäksi tarvitaan paljon onnea! Ei riitä, että on hyvä ja asiaan paneutunut ohjaaja. Erilaiset sattumat ja verkostot tuovat eteen mahdollisuuksia, jotka täytyy hoitaa mahdollisimman hyvin. Uskon, että olen ollut myös johdatettuna.

Epäilen yrittäjyyden mielekkyyttä ja järkevyyttä jatkuvasti. Palvelualoilla myy omaa aikaansa ja asiantuntijuuttaan – ja aika on rajallista. Liiketoimintaa on vaikea skaalata niin, että se tuottaa jotain silloinkin, kun itse on lomalla tai vapaalla. Mietin jatkuvasti ratkaisua tilanteeseen, jossa homma kantaisi itseään ilman, että sitä joutuu kannattelemaan joka hetki yksin. Rohkeammat vedot ovat kuitenkin vielä saaneet odottaa.

3. Kuinka usein joudut motivoimaan itseäsi yrittämisessä? Minkälaisia tilanteet ovat?

Riittämättömyyden tunne kuuluu tämän alan luonteeseen. Se on kroonista ja kaivelevaa. Pystyäkseen keventämään omaa taakkaansa, on uitava vastavirtaan. Toisin sanoen tietoisesti ja järjestelmällisesti armahtaa itseään joka päivä. Kirjoitan joka päivä muistivihkooni ne asiat, joissa koin, etten ylittänyt rimaa ja annan itselleni anteeksi. Eteenpäin mennäkseen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nollata. Loppuun palaminen on enemmän kuin helppoa tällä alalla.

Yksin asuvana helsinkiläisenä myös jatkuva taloudellinen epävarmuus kuluttaa. Epätoivoisimpia tilanteita ovat ne, kun puskista tulee jokin asia, joka romuttaa jo tehtyä työtä ja joutuu aloittamaan joiltain osin uudestaan.

4. Mitkä ovat kolme parasta asiaa omassa työssäsi?

1. Ylivoimaisesti mahtavinta ja motivoivinta ovat asiakkaat ja ne hienot ihmiset, joiden kanssa on saanut tehdä työtä. Niinkin henkilökohtaisen asian kuin oman kehon kanssa työskentelemisessä luottamuksen syntyminen on erityisen tärkeää. On lahja saada kulkea pätkän elämää yhdessä asiakkaan kanssa. Saan ja opin asiakkailta koko ajan paljon, monella tapaa.

2. On palkitsevaa nähdä, kuinka ihmisen suhde omaan kehoon muuttuu ja kuinka paljon iloa omasta kehostaan voikaan saada! Monilla isommat elämänmuutokset ja pohdinnat saattavat käynnistyä juuri kehon ja mielen yhteyden vahvistumisen myötä.

3. Keho on mielenkiintoinen kokonaisuus. Uskon, että tutkisin sitä paljon, vaikka en tekisikään kehollista työtä. Olen siis voinut luoda ammatin asian ympärillä, joka muutenkin kiinnostaisi.

5. Kuinka huolehdit työ- ja vapaa-ajan erottamisesta ja onko se vaikeaa?

Vapaa-ajan erottaminen on hyvin vaikeaa. Läppärin ja puhelimen voi tietenkin laittaa kiinni. Vaikeinta on kuitenkin jättää huolta ja huolehtimista vähemmälle. Mielen säätely ja luottamus siihen, että kaikesta varmasti selvitään, on asia, jota tarvitsee tietoisesti harjoitella.

6. … entä omasta hyvinvoinnistasi?

Itselleni tärkeäksi ja ratkaisevaksi ovat tulleet erilaiset päivittäiset meditaatiorutiinit, joita olen kehittänyt omiin tarpeisiini. Tämä liittyy myös siihen, että unirauha säilyy.

Lisäksi haluan oppia pitämään enemmän huolta tärkeistä ihmissuhteista.

7. Minkälaisia vinkkejä antaisit yrittäjän uraa pohtivalle?

Ole realistinen. Jos yrittäjyys on edellytys alallasi toimimiseen, varaudu ja suunnittele hyvin. Käy yrittäjyyskursseja. Välillä voi joutua tekemään myös muita kuin oman alan töitä. Eräs biisintekemisen opettaja Amerikassa sanoi: “Be your own art’s patron”, eli ole siis oman osaamisesi mesenaatti. Kuitenkin jossain vaiheessa tarvitaan myös rohkeutta hypätä ja luottaa siihen, että osaa riittävän hyvin.

8. Mitä sanoisit parikymppiselle itsellesi?

Suhde itseesi on kaiken pohja – myös menestymiselle ja sille, että tunnistat, mitä haluat elämältä. Rakenna tietoisesti ja järjestelmällisesti yhteyttä itseesi, tunteisiisi ja tahtoosi. Miellyttämällä ja muiden mielipiteiden kautta elämällä menetät kompassisi. Itsetuntemus ja omien rajojen tiedostaminen auttaa suoristamaan turhia mutkia elämän polulla. Pidä huolta itsestäsi, kaada rakkautta ja armoa sydämeesi joka päivä!