Joskus puhutaan luterilaisesta, synkästä pitkänperjantain kristillisyydestä ja ortodoksien iloisesta pääsiäisuskosta. Mutta ei se niin mene. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Pääsiäinen värilliseni munineen ja kauniine lauluineen ilman pitkääperjantaita jäisi vain iloiseksi karnevaaliksi. Eikä tuskainen kuolema ristillä auttaisi ketään, ellei Jeesus olisi voittanut kuolemaa nousemalla ylös haudasta.
Kun minä näen veren, menen ohitsenne
Pääsiäisen nimi hepreaksi on pesah, joka muistuttaa sanaa passah, ”mennä ohi”. Ensimmäisenä pääsiäisenä Egyptissä joku meni ohi ja sen tähden joku toinen pelastui. Toisen Mooseksen kirjan luku 12 kertoo, kuinka Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta järkyttävillä teoilla, kymmenellä erilaisella vitauksella. Viimeinen oli esikoissurma. Ennen tätä Mooses oli saanut Jumalalta ohjeet käskeä jokaisen israelilaisen perheenpään teurastaa virheetön karitsa. Sen verellä piti sitten sivellä kotinsa ovenpielet. Siellä oven sisäpuolella ihmiset aterioivat ja odottivat jännittyneinä aamua. Kun tuomion enkeli kulki talosta taloon, lupasi Jumala: Kun minä näen veren, menen ohitsenne, jokaisen kodin ohitse, jossa oli veren merkki. Kaikki, jotka olivat veren ”piirissä”, pelastuivat. Tämä ensimmäinen pääsiäinen on väkevimpiä Vanhan testamentin esikuvia Jumalan Karitsan, Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemasta ja sovitustyöstä.
Nyt, kun monien meistä pitää koronan takia pysyä sisällä, se on hyvä muistutus tästä vielä tärkeämmästä sisällä olosta, Kristuksen veren suojasta. Mitä nämä hurskaan kuuloiset sanat tarkoittavat? Koronalta emme välttämättä varjellu, vaikka pesisimme joka päivä oven pihtipielet, mutta Jumalan tuomiolta voimme pelastua, kun turvaudumme Jeesuksen pitkäperjantaina suorittamaan sovitustyöhön. Kun elämme syntien anteeksiantamuksesta, olemme veren suojassa. Uskon vahvistukseksi voimme lukea itsellemme ja läheisillemme Raamatun lujia lupauksia siitä, että ristintyö riittää, vaikka kuinka heikolta tuntuisi. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun alusta: Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Luvun lopusta löytyy lisää rohkaisua armon riittävyydestä.
Riittääkö uskoni?
Olen vuosien varrella usein kamppaillut oman heikkouteni, syntieni ja epäilysteni kanssa: Pelottaa, ahdistaa, riittääkö uskoni, voinko luottaa siihen, ettei Jumala kuitenkin tuomitse minua? Olen myös kuunnellut toisten samantapaisia kamppailuja. Minua on auttanut seuraavanlainen kuvitelma.
Ehkä jossakin israelilaisessa kodissa eli pariskunta, jonka vaimo oli luottava ja lunki. Mies taas herkkä ja hermoileva. Mies epäili, mahtaako tuo pieni veren merkki mitään auttaa. Kun yön aikana kuului hurjia kuolemanhuutoja ympäriltä egyptiläisten kodeista, hän ei pystynyt nukkumaan silmän täyttäkään. Vaimo sen sijaan totesi, että koska Jumala oli luvannut Moosekselle, että kansa pelastuu, niin minä menen ainakin nukkumaan, huomenna lähdetään. Aamulla hän heräsi pirteänä, mies rättiväsyneenä. Kumpi oli enemmän pelastunut? Luottava vai epäilevä? Molemmat olivat yhtä pelastuneita, mutta eivät yhtä pelästyneitä.
Olemme psyykkiseltä rakenteeltamme ja muutenkin erilaisia, toiset kokevat uskon mutkattomammin, toiset ovat kroonisesti epävarmoja. Mutta kun me olemme sisällä talossa, Jeesuksessa Kristuksessa, olemme turvassa. Ei ole kysymys tunteistamme, ahdistuksestamme, ajatuksistamme tai epäilyistämme, ne eivät erota tai pudota meitä pelastuksesta, joka on kuin turvallinen huone meidän ympärillämme.
Lähdetään ulos Jeesuksen kanssa
Sisälle voidaan jumittua. Opetuslapset piileskelivät peloissaan lukittujen ovien sisäpuolella. Heillä kaikki romahti synkkään pitkäperjantaihin. He eivät ymmärtäneet Jumalan pääsiäisen kaksivaiheista suunnitelmaa, ennen kuin Mestari ilmestyi heille ylösnousemuksensa jälkeen. Eikä vain näkynä, puhumattakaan aaveena tai hallusinaationa , vaan uudessa ylösnousemusruumiissa. Jeesus söi ystäviensä kanssa, häneen saattoi koskea. Hän oli todellinen, ruumiillinen, mutta ei enää tavallisessa, katoavassa muodossa. Raamattu kertoo useista Jeesuksen ilmestymisistä ja kohtaamisista yhden, muutaman ja lopulta yli viidensadan silminnäkijän kanssa. Paavali kiteyttää nämä tapahtumat muutamalla lauseella 1. Korinttilaiskirjeensä 15. luvussa.
Jeesuksen ylösnousemus oli pelastushistorian toinen suuri ihme. Jumalan syntyminen ihmiseksi Pyhän Hengen vaikutuksesta oli ensimmäinen. Samalla kun nämä tapahtumat ovat historiallisia, ne ovat myös yliluonnollisia. Voimme tutkia ylösnousemuksen historiallisuutta samalla tavalla kuin muitakin antiikin ajan tapahtumia. Mutta syvimmältään sen merkitys avautuu vain armoa tarvitsevalle sydämelle. Siksi rohkaisen sinua lukemaan seuraavien päivien aikana rukoillen ja mietiskellen evankeliumien loppuluvut, Jeesuksen kärsimys- ja ylösnousemuskertomukset. Siihen päälle voi sitten lukea mainitsemani Korinttilaiskirjeen 15. luvun. Usko syntyy kuulemisesta – ja myös lukemisesta – ja sen vaikuttaa Kristuksen sana.
Kaiken ydin on se, että voitollaan kuolemasta Herramme sinetöi oman pelastustyönsä. Syntimme on sovitettu ja Saatanan syyttäjävalta murrettu. Tie taivaaseen, ”luvattuun maahan” on avattu.
Kun näin on, Jumala lähettää meidät Jeesuksen kanssa ulos ahtaista ja tunkkaisista bunkkereistamme. No, moni meistä ei voi konkreettisesti lähteä kaduille ja naapureihin kohtaamaan ihmisiä ja kertomaan hyvää uutista ylösnousseesta Jeesuksesta. Mutta voimme soittaa tutulle, panna viesti työkaverille, whatsapata sukulaiselle, käyttää kaikkia mahdollisia kanavia. Ja ennen kaikkea esirukoilla niiden ihmisten puolesta, joita mieleemme annetaan. Että hekin saisivat sanoa: Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi!