PÄIVÄN SANA VKO 38

PÄIVÄN SANA VKO 38

Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan Hengen. (2. Tim. 1:7)

MAANATAI: Pelon aiheet tuntuvat lisääntyvän sitä mukaa kuin niitä tarkkailemme. Metsässä hyökkäävät hirvikärpäset, rannassa punkit. Mitä jos sairastun, tai läheiseni sairastuu. Sitten on tämä koronavirus ja USA:n ja Kiinan huonot suhteet, ja Venäjä. Kuolemakin pelottaa. Tahtooko Jumala lietsoa pelkoa? Ei. Raamattu vakuuttaa, että hän on antanut häneen luottavalle turvan pelkojen keskelle, Pyhän Hengen. Jeesus kutsui häntä myös Puolustajaksi. Yhtä hyvä suomennos olisi Lohduttaja.

TIISTAI: Eikö Pyhä Henki toimi sellaisten vahvojen erityisuskovien elämässä, ei kai hänellä ole minun kanssani mitään tekemistä? Minun uskoni on niin olematon, saatat sanoa. Väärin! Jokainen, joka turvautuu Jeesukseen ja hänen armoonsa, on saanut sydämeensä uskon vahvistajan ja lohduttajan, Jumalan Hengen. Lue Sanan lupauksia, niin vahvistut uskomaan sen. Se on luottamuksen, ei tunteiden asia.

KESKIVIIKKO: Tässä jakeessa Pyhän Hengen toiminnasta kerrotaan kolme rohkaisevaa puolta. Ensiksikin hän on voiman Henki. Millainen ihminen tarvitsee voimaa? Heikko. Siis, kun koet oman voimattomuutesi, olet juuri sopiva Hengen asuinsijaksi. Luulemme, että meidän täytyy ensin muuttua ja tulla voimakkaiksi, jotta saisimme Hengen. Asia on päinvastoin. Jumala joutuu usein tyhjentämään meitä omista psyykkisistä ja hengellisistä ponnisteluistamme, jotta lahjana saatava voima kelpaa. Jeesus ei luvannut, että kun Pyhä Henki tulee teihin, te tulette voimakkaiksi. Vaan: te saatte voiman.

TORSTAI: Varmaan voimaakin valtavampi asia on rakkaus. Pyhä Henki on rakkauden Henki. Kun tutkimme omaa sisintämme, emme löydä sieltä pyyteetöntä rakkautta, vaan jotain aivan muuta. Jopa hyvinkin mustaa ja likaista. Juuri siksi saamme kääntyä ainoan puhtaan rakkauden, Jeesuksen, hänen sovitustyönsä ja armonsa puoleen. Pyhän Hengen tärkein tehtävä on avata ja kirkastaa yhä uudelleen meille tätä rakkautta: syntisenä olet hyväksytty, kun turvaudut syntisten Vapahtajaan.

PERJANTAI: Joku ehkä pelkää, että jos otan Pyhän Hengen todesta, muutun omituiseksi. Jumala tekee minusta ihmehihhulin, enkä säily omana persoonanani. Tällaisiakin esimerkkejä valitettavasti näkee siellä täällä. Sana, joka on suomennettu terveeksi harkinnaksi, puhuu kuitenkin aivan muuta. Pyhä Henki vahvistaa jokaisen ainutlaatuista persoonaa ja tekee meistä enemmänkin maanläheisiä ihmisiä, jotka saamme – tai joiden täytyy – käyttää myös tervettä järkeämme.

Sisälle ja ulos

Sisälle ja ulos

Joskus puhutaan luterilaisesta, synkästä pitkänperjantain kristillisyydestä ja ortodoksien iloisesta pääsiäisuskosta. Mutta ei se niin mene. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Pääsiäinen värilliseni munineen ja kauniine lauluineen ilman pitkääperjantaita jäisi vain iloiseksi karnevaaliksi. Eikä tuskainen kuolema ristillä auttaisi ketään, ellei Jeesus olisi voittanut kuolemaa nousemalla ylös haudasta.

Kun minä näen veren, menen ohitsenne

Pääsiäisen nimi hepreaksi on pesah, joka muistuttaa sanaa passah, ”mennä ohi”. Ensimmäisenä pääsiäisenä Egyptissä joku meni ohi ja sen tähden joku toinen pelastui. Toisen Mooseksen kirjan luku 12 kertoo, kuinka Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta järkyttävillä teoilla, kymmenellä erilaisella vitauksella. Viimeinen oli esikoissurma. Ennen tätä Mooses oli saanut Jumalalta ohjeet käskeä jokaisen israelilaisen perheenpään teurastaa virheetön karitsa. Sen verellä piti sitten sivellä kotinsa ovenpielet. Siellä oven sisäpuolella ihmiset aterioivat ja odottivat jännittyneinä aamua. Kun tuomion enkeli kulki talosta taloon, lupasi Jumala: Kun minä näen veren, menen ohitsenne, jokaisen kodin ohitse, jossa oli veren merkki. Kaikki, jotka olivat veren ”piirissä”, pelastuivat. Tämä ensimmäinen pääsiäinen on väkevimpiä Vanhan testamentin esikuvia Jumalan Karitsan, Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemasta ja sovitustyöstä.

Nyt, kun monien meistä pitää koronan takia pysyä sisällä, se on hyvä muistutus tästä vielä tärkeämmästä sisällä olosta, Kristuksen veren suojasta. Mitä nämä hurskaan kuuloiset sanat tarkoittavat? Koronalta emme välttämättä varjellu, vaikka pesisimme joka päivä oven pihtipielet, mutta Jumalan tuomiolta voimme pelastua, kun turvaudumme Jeesuksen pitkäperjantaina suorittamaan sovitustyöhön. Kun elämme syntien anteeksiantamuksesta, olemme veren suojassa. Uskon vahvistukseksi voimme lukea itsellemme ja läheisillemme Raamatun lujia lupauksia siitä, että ristintyö riittää, vaikka kuinka heikolta tuntuisi. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun alusta: Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Luvun lopusta löytyy lisää rohkaisua armon riittävyydestä.

Riittääkö uskoni?

Olen vuosien varrella usein kamppaillut oman heikkouteni, syntieni ja epäilysteni kanssa: Pelottaa, ahdistaa, riittääkö uskoni, voinko luottaa siihen, ettei Jumala kuitenkin tuomitse minua? Olen myös kuunnellut toisten samantapaisia kamppailuja. Minua on auttanut seuraavanlainen kuvitelma.

Ehkä jossakin israelilaisessa kodissa eli pariskunta, jonka vaimo oli luottava ja lunki. Mies taas herkkä ja hermoileva. Mies epäili, mahtaako tuo pieni veren merkki mitään auttaa. Kun yön aikana kuului hurjia kuolemanhuutoja ympäriltä egyptiläisten kodeista, hän ei pystynyt nukkumaan silmän täyttäkään. Vaimo sen sijaan totesi, että koska Jumala oli luvannut Moosekselle, että kansa pelastuu, niin minä menen ainakin nukkumaan, huomenna lähdetään. Aamulla hän heräsi pirteänä, mies rättiväsyneenä. Kumpi oli enemmän pelastunut? Luottava vai epäilevä? Molemmat olivat yhtä pelastuneita, mutta eivät yhtä pelästyneitä.

Olemme psyykkiseltä rakenteeltamme ja muutenkin erilaisia, toiset kokevat uskon mutkattomammin, toiset ovat kroonisesti epävarmoja. Mutta kun me olemme sisällä talossa, Jeesuksessa Kristuksessa, olemme turvassa. Ei ole kysymys tunteistamme, ahdistuksestamme, ajatuksistamme tai epäilyistämme, ne eivät erota tai pudota meitä pelastuksesta, joka on kuin turvallinen huone meidän ympärillämme.

Lähdetään ulos Jeesuksen kanssa

Sisälle voidaan jumittua. Opetuslapset piileskelivät peloissaan lukittujen ovien sisäpuolella. Heillä kaikki romahti synkkään pitkäperjantaihin. He eivät ymmärtäneet Jumalan pääsiäisen kaksivaiheista suunnitelmaa, ennen kuin Mestari ilmestyi heille ylösnousemuksensa jälkeen. Eikä vain näkynä, puhumattakaan aaveena tai hallusinaationa , vaan uudessa ylösnousemusruumiissa. Jeesus söi ystäviensä kanssa, häneen saattoi koskea. Hän oli todellinen, ruumiillinen, mutta ei enää tavallisessa, katoavassa muodossa. Raamattu kertoo useista Jeesuksen ilmestymisistä ja kohtaamisista yhden, muutaman ja lopulta yli viidensadan silminnäkijän kanssa. Paavali kiteyttää nämä tapahtumat muutamalla lauseella 1. Korinttilaiskirjeensä 15. luvussa.

Jeesuksen ylösnousemus oli pelastushistorian toinen suuri ihme. Jumalan syntyminen ihmiseksi Pyhän Hengen vaikutuksesta oli ensimmäinen. Samalla kun nämä tapahtumat ovat historiallisia, ne ovat myös yliluonnollisia. Voimme tutkia ylösnousemuksen historiallisuutta samalla tavalla kuin muitakin antiikin ajan tapahtumia. Mutta syvimmältään sen merkitys avautuu vain armoa tarvitsevalle sydämelle. Siksi rohkaisen sinua lukemaan seuraavien päivien aikana rukoillen ja mietiskellen evankeliumien loppuluvut, Jeesuksen kärsimys- ja ylösnousemuskertomukset. Siihen päälle voi sitten lukea mainitsemani Korinttilaiskirjeen 15. luvun. Usko syntyy kuulemisesta – ja myös lukemisesta – ja sen vaikuttaa Kristuksen sana.

Kaiken ydin on se, että voitollaan kuolemasta Herramme sinetöi oman pelastustyönsä. Syntimme on sovitettu ja Saatanan syyttäjävalta murrettu. Tie taivaaseen, ”luvattuun maahan” on avattu.

Kun näin on, Jumala lähettää meidät Jeesuksen kanssa ulos ahtaista ja tunkkaisista bunkkereistamme. No, moni meistä ei voi konkreettisesti lähteä kaduille ja naapureihin kohtaamaan ihmisiä ja kertomaan hyvää uutista ylösnousseesta Jeesuksesta. Mutta voimme soittaa tutulle, panna viesti työkaverille, whatsapata sukulaiselle, käyttää kaikkia mahdollisia kanavia. Ja ennen kaikkea esirukoilla niiden ihmisten puolesta, joita mieleemme annetaan. Että hekin saisivat sanoa: Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi!

TUOMASMESSU 30V (Varissuon kirkkossa 26.1.2020)

TUOMASMESSU 30V (Varissuon kirkkossa 26.1.2020)

Sunnuntain evankeliumiteksti, Joh. 4:39-41:  ”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: »Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.» Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: »Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.»

Hyvät, rakkaat ihmiset. On suuri ilo olla yhdessä täällä Varissuon kirkossa. Osa teistä oli mukana jo Turun ensimmäisessä tuomasmessussa, lokakuun 21. päivänä 1990. Joku on tämän nimisessä messussa elämänsä ensimmäistä kertaa. Kaikki olette tasapuolisesti yhtä tervetulleita.

Usko on päivän sana,  epistolatekstissä, Heprealaiskirjeen luvun 11 jakeissa se esiintyy peräti 14 kertaa!!   Jos suorittaisimme gallup-tutkimuksen aiheesta, mitä usko mielestäsi on, saisimme ainakin 10 tai 20 erilaista vastausta.  On monenlaista uskoa. Nyt etsimme hetken vastausta kysymykseen, millainen voisi olla oikea, riittävä tai pelastava usko.

Mietipä hetki omaa hengellistä tietäsi tähän päivään asti. Siinä on monenlaista mutkaa ja vaihetta. Jokaisen matka on täysin yksilöllinen. Jollakulla siihen liittyy tuomasmessujen vaikutus, ehkä hyvinkin ratkaisevana. Yksilöllinen oli Sykarin naisenkin tie. Päivän tapahtumat ovat jatkoa viime sunnuntain tekstille. Kertaan hieman. Jeesus on matkasta väsyneenä tullut Sykarin kaupungin laidalla olevalle kaivolle. Hän pyytää vettä siellä olevalta naiselta. Keskustelu syvenee elävään veteen, jota Jeesus lupaa antaa sille, joka on janoissaan. Nainen ihmettelee, kuinka juutalainen mies keskustelee hänen kanssaan, vaikka hän kuuluu samarialaisten halveksittuun sekakansaan.  Jeesus paljastaa naisen elämän traagisuuden, hänellä on ollut viisi miestä, eikä nykyinen ole hänen oikea miehensä. Lopulta nainen innostuu tästä erikoisesta miehestä ja lähtee kertomaan hänestä muille kaupunkilaisille.              

Mitä hän kertoo? Hänen todistuksensa on mielenkiintoinen. ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt. Olisiko hän Messias?”   Eipä ollut kovin varma hänen todistuksensa, että halleluja, olen löytänyt Messiaan, olen uudestisyntynyt ja koko elämäni on muuttunut.  Ennemminkin hyvin vaisu, vain arvelu, kysymys. Mutta niin vain ihmiset lähtivät liikkeelle.

Usein toinen ihminen, kaveri, ystävä  on kutsunut meitä seurakunnan yhteyteen ja Jumalan luokse,. Minua kutsui partiokaverini Kalevi. Arkana lähdin, mutta jäin koukkuun. Rippileirillä sain epävarmuuteni ja kysymysteni keskellä kuulla, että Jeesus on kantanut ristillä kaikki syntini ja antaa ne minulle anteeksi. Sain uskon lahjan sydämeeni, hiljainen rauha laskeutui koko olemukseeni. Joskus kysytään, tuliko Jaska uskoon, vai usko Jaskaan. Minä edustan jälkimmäistä ”oppia”. Itse en osannut tulla mihinkään, mutta usko tuli minuun.  Jumala antoi sen.

Myöhemmin aloin avartua oman uskoni tutkimisen pienestä kehästä: kaikki ei alkanutkaan silloin kesäkuussa  -61, vaan Jumala oli valmistanut kaiken valmiiksi jo paljon ennemmin. Hän on peräti ikuisuudessa suunnitellut täydellisen pelastuksen Kristuksessa.  Ja 2000 vuotta sitten hän toteutti tämän suunnitelmansa, kun Jeesus sovitti ristillä minut ja kaikki maailman ihmiset  – vaikkemme sitä edes uskoisi.  Eräs tämän sunnuntain teksti, Jesajan 30. luvun jae 18 kertoo juuri tästä, että kaikki on lopulta jumalakeskeistä, eikä ole oikeastaan ollenkaan minusta kiinni: ”Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala.”

Niinpä kastekin, jonka sain vajaan 2 kk ikäisenä, alkoi hiljalleen avautua. Ymmärsin, että jo silloin minulle lahjoitettiin Jumalan armo ja täysi pelastus, vaikken itse tajunnut siitä mitään. 

Ystävä kutsui myös C. S. Lewisiä, ”Jackia”, ateistiksi julistautunutta älykköä. Hänestähän kasvoi sitten eräs viime vuosisadan merkittävimmistä kristillisistä ajattelijoista. Hänen uskonsa syntymiseen vaikutti ystäväpiirissä ollut J.R.R. Tolkien, joka houkutteli Jackin mukaan keskustelemaan kristinuskosta. Lewis vakuuttui hiljalleen kristinuskon ja Jeesuksen ainutlaatuisuudesta, ensin älyllistä tietä. Tutkiessaan kristinuskoa ja verratessaan sitä muihin ideologioihin hän vakuuttui myös kristillisen moraalin ylivertaisuudesta. Usko syveni ja hänestä tuli avoimesti Jeesuksen seuraaja. 

Vielä yksi esimerkki, ennen kuin palaan Sykarin tapahtumiin. Muutama vuosi sitten aikuinen mies etsi ahdistuneena uskoa. Luki ja rukoili. Sitten hän meni lähes epävoivoisena pienessä seurakunnassaan messuun. Kertoi katselleensa paria kymmentä kirkkovierasta, joista suurin osa oli vanhoja mummoja – hänen mielestään. Tämmöistäkö tämä uskovien porukka on, hän mietti mennessään ahdistuneena ehtoolliselle. Kun pappi antoi hänelle leivän ja viinin, kaikki taakat putosivat siihen lattialle, hän myöhemmin kuvaili. Hän sai kaikki syntinsä anteeksi, suuri helpotus ja vapaus valtasivat sydämen. Siitä piti lähteä heti kertomaan perheväellekin ja kavereille.  Tänäänkin ehtoollispöytä on avoinna kaikenlaisille kyselijöille ja etsijöille.

Päivän tekstissä kerrotaan, että ihmiset lähtivät kaupungista katsomaan ja kuuntelemaan tuota erikoista profeettaa, koska nainen oli hänestä niin innostunut. No, nainen saattoi pienessä kaupungissa olla hyvinkin tunnettu kyseenalaisesta elämäntavastaan, kuudesta miesystävästään, ei ihme, jos uteliaisuus heräsi. Varsinkin kun tämä sanoi, että se mies kertoi kaiken elämästäni.    Niinpä kerrotaan, että ihmiset uskoivat Jeesukseen naisen puheen tähden.

Nyt tulemme päivän sanaan: usko, uskominen. Voidaan ajatella, että uskomisessa on eri asteita. Mikä aste tässä voisi olla kyseessä? Rohkenen ajatella, ettei heidän uskonsa ollut vielä kovin syvällistä. Ehkä totena pitämistä, jonkinlaista ”esiuskoa” .   Kyllä sen miehen täytyy olla ”jotakin”,  profeetta tai joku ihmeguru, kun se tiesi naisen elämänkin, Ja sitä paitsi, se on juutalainen, nehän eivät suin surmin tule tänne meidän keskellemme, täytyypä lähteä kuuntelemaan lisää.

Olivat motiivit millaisia tahansa, hyvä kun lähtivät.Omasta nuoruudestani voin kertoa, että minunkin eräs motiivini jäädä mukaan seurakuntanuoriin oli ihastuminen Tuulaan. Jumala käyttää monenlaisia vaikuttimia vetäessään meitä luokseen. Hänhän ei nimittäin pelasta meitä puhtaiden motiivien perusteella, vaan yksinKristuksen tähden. Kiinnostus ei loppunut minulta, eikä sykarlaisiltakaan, vaan lisääntyi: jää meidän luoksemme, haluamme kuulla lisää. Ja kun he sitten kohtasivat Jeesuksen henkilökohtaisesti ja kuulivat hänen itsensä puhuvan, he sanoivat naiselle: ”Nyt emme  enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Kun kysyin alussa, millainen voisi olla riittävä tai pelastava usko, riittäisikö tämä? Varmasti. Jeesus on pelastaja tai vapahtaja, johon saa uskoa. Kreikkalaisessa tekstissä oleva sana Sooter voidaan tosiaan suomentaa kummallakin tavalla.

Nyt kun olemme tulleen näin Jeesuksen, Vapahtajan eteen, nousee monta kysymystä. Millaisesta Jeesuksesta me puhumme? Mitä Jeesuksen kohtaaminen tarkoittaa?  Mikä saa aikaan meissä riittävää uskoa?  Miten usko kasvaa?

Vastaan vain lyhyesti, voit miettiä ja tutkia itse rauhassa asiaa tarkemmin. Tärkeintä tässä on se, että painopiste siirtyy uskon kanssa askartelemisesta uskon kohteeseen, uskon partneriin, Jeesukseen.  Ettemme jää väärällä tavalla tutkimaan ja analysoimaan uskoa, sen laatua, voimaa tai heikkoutta. Se on loputon suo.

Joskus uskosta sanotaan, että se on kuin tyhjä käsi, joka ottaa vastaan lahjan, leivän, jonka Jeesus antaa. Kumpi on tärkeämpi käsi vai lahja? Älä siis jää tutkimaan sitä kättä ja sen erilaisia piirteitä. Suuntaa huomiosi lahjaan ja sen antajaan.

Usko on tarvitsemista. Joskus siihen vie tiedollinen tarve selvittää uskonasioita, joskus sielun hätä tai synnintunto, kuten kertomallani miehellä. Silloin tärkeintä on, kenen puoleen tarvitsevina käännymme. Jeesuksen puoleen. Millaisen Jeesuksen? Sellaisen, joka ei ole vain guru, tai profeetta tai loistava moraalin opettaja, vaan Vapahtaja, Pelastaja.

Hän on ristillä kantannut syntimme, sinun ja minun.  Hän koki suorastaan Jumalan täyden tuomion, kadotuksen sijastamme ja voitti kuoleman ylösnousemuksellaan.  Messiasprofetia Jesajan kirjan luvusta 53 kertoo tästä Jeesuksen sovitustyöstä: Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. (Jakeet 4-5)

Heprealaiskirjeen toinen luku taas julistaa sitä, kuinka Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Siinä sanotaan meistä ihmisistä: Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. (Jakeet 14-15)

Sunnuntaipäivän otsikko on Jeesus herättää uskon. Siinä on vastaus kysymykseen, mikä synnyttää tai saa aikaan pelastavan uskon. Kun saan julistaa tänäänkin sinulle tätä evankeliumia, jota saimme kuulla jo alttarilta synninpäästön sanoissa, tahdon rohkaista sinua: ota se lahjana vastaan omaan sydämeesi. Ojenna heikko ja arka uskon kätesi, sano Jeesukselle: Herra tässä olen, ole Vapahtajani, vahvista uskoani. Ja se huokaus on jo uskoa. Kaipaus ja tarvitseminen on jo uskoa, Joku on sanonut näinkin, että usko on Jeesuksen luo tulemista  –   ilman uskoakin.

Uskon Isä on Jumala itse. Kuka mahtaa olla uskon äiti? Se on seurakunta. Siksi, ole mukana, mene ja tule seurakuntaan, messuun, soluun, pienryhmään, alfakurssille, raamattupiiriin, palveluhommiin. Siellä – täällä usko kasvaa. Älä jää pois esimerkiksi siksi, että seurakuntasi on niin vajavainen, porukka on niin kehnoa ja syntistä. Täydellisten seurakuntaa ei löydy. Sitä paitsi, oletko itse kovinkin erinomainen?

Jeesus sanoo Ilmestyskirjan kolmannen luvun jakeessa 20: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Jae kuvaa erityisen lämpimästi sitä, mistä ehtoollisessa on kysymys. 

Oli olosi, elämäsi tilanne mikä tahansa, olet ehkä kokenut masentavia epäonnistumisia, joskus uskosi on ollut ehjä ja valoisa, nyt kaikki on pirstaleina. Jeesus itse ylösnousseena kutsuu sinua ehtoollispöytään, siinä saat jättää uskosi sirpaleet ja epäuskosi, kaikki taakat ja synnit Vapahtajalle. Kun avaat suusi ja otat vastaan hänen ruumiinsa ja verensä siunatussa leivässä ja viinissä, avaa myös sydämesi ja tartu kiinni lupaukseen: tämä on Jeesuksen ruumis, sinun puolestasi annettu, tämä on Jeesuksen veri sinun puolestasi vuodatettu.

Siitä armopöydästä Jeesus lähettää meidät Sykarin naisen tavoin kertomaan vapauttavaa ilosanomaa eteenpäin, perheväellemme, tutuille ja kaikille ihmisille, joita kohtaamme. 

Sisälle ja ulos

Vatvomisesta vapauteen

Miten erottaa terve vastuullisuus hedelmättömästi asioiden vatvomisesta? Kun Turkki hyökkää, Trump ja Johnson hämmentävät puolta maailmaa, ilmastonmuutos ahdistaa, naudanlihan syöntikin on syntiä. Eduskunnassa riidellään, kirkossa riidellään, naapurissa riidellään. Taivastelemista riittää.

Oletko sinä ihminen, joka saat uutta energiaa päivittelystä ja kauhistelusta? Näpytteleekö somesormi intona viestejä? Uskotko tietäväsi asiat paremmin kuin mielestäsi tyhmemmät – mikä tarkoittaa kanssasi eri mieltä olevat? Vai oletko lopettanut asioiden seuraamisen, annatko apatialle tilaa? Vai oletko vuoroin jompaakumpaa?

Minä olen laiska somettaja, mutta tietämisen luulemisesta ja itselle kuulumattomiin asioihin puuttumisesta joudun kiinni tuon tuosta. Kävin jääkaapilla ja huomasin sen ovessa käpristyneen lapun. Siinä lukee: Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala. Se on psalmin 46 jakeen yksitoista alku. Avasin Raamatun ja luin myös jatkon:… kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa.

 Olemme pieniä kirppuja massiivisten ongelmien edessä. Voimmeko vaikuttaa asioihin millään tavalla? Kyllä, jos vapaudumme uuvuttavasta vatvomisesta ja ymmärrämme tyytyä omaan, itsemme kokoiseen vaikuttamiseen. Sitä saamme pyytää häneltä, joka ainoana on Jumala.  Olen sorvannut itselleni seuraavanlaisen aamurukouksen: Anna, Herra minun ymmärtää oma paikkani ja tehtäväni tässä maailmassa tänään. Opeta pitämään iloisesti rajani. Sulje ajatukseni ja suuni taivastelemiselta ja kauhistelemiselta, anna minulle some-sensori.  Varjele minua puuttumasta asioihin, jotka eivät minulle kuulu.  Tuomas Kempiläinen on sanoittanut asian näinkin: Siitä, mikä ei koske sinua, älä anna arviotasi, äläkä ollenkaan sekaannu siihen, jotta sinulla olisi aina rauha. Tähän jatkoksi sopii tyyneysrukous:Jumala suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne, jotka voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun.  

Rukous on  vapaasti käytettävissäsi. Kun saan harteiltani pois turhia murheita – tai oikeammin, kun minulta otetaan niitä pois – vapaudun pienenä ihmisenä tekemään kulloinkin oman osuuteni.

Käy kuten nuorelle miehelle, joka kerran tuli lähetyssaarnaaja Stanley Jonesin luokse.  Hän sanoi: Veli Stanley, olen eronnut maailmankaikkeuden pääjohtajan virasta. Onnittelen sinua, sanoi saarnaaja. Minäkin olen tehnyt samoin ja elämä on paljon helpompaa. Valitettavasti kaikki eivät ole ymmärtäneet tätä ja siksi he kantavat turhaan raskaita taakkoja ja uupuvat.

Kun meinaan lyyhistyä maailman ongelmien edessä, voin kysyä: millainen Jumala minulla on? Unohdanko, että hän on Kaikkivaltias, että hänellä on ikuinen suunnitelma koko maailmaa ja historiaa varten? Lainaan tähän vain yhden Raamatun jakeen, se on Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa: SiinäJumala esittelee itsensä profeetta Johannekselle: Minä olen A ja O, alku ja loppu», sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias. (jae 8)

Läpi Raamatun kulkee sisäkkäin kaksi historian linjaa, yhtäältä langenneen ihmiskunnan historia luopumisineen, sotineen, katastrofeineen. Sen keskellä Jumala vie eteenpäin  ikuista pelastussuunnitelmaansa, joka päättyy hänen voittoonsa pahan valloista ja Kristuksen kuninkuuteen.

Kun tuon kirjoitan, joudun rehellisesti kysymään itseltäni, uskonto todella tällaiseen Jumalaan. Jos ja kun uskon, se vapauttaa katsomaan inhimillisten arvioiden tuolle puolelle. Jumalan lupaukset avaavat sydämelleni ikuisia näköaloja, että Jumalalla on sittenkin kaikki langat käsissään. Paavali kirjoittaa Korinttilaiskirjeessä: … me emme kiinnitä katsettamme näkyvään, vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vai aikansa, mutta näkymätön ikuisesti. (2. Kor. 4:18)

Mitä Kaikkivaltias Jumala on suunnitellut tämän planeetan ja ihmiskunnan varalle, se on pitkälti meiltä salattua. Onhan hänen syvin olemuksensa salattu. Mutta yhden suunnitelman hän on kirkkaasti ilmoittanut, joka antaa meille toivon ja turvan. Hän on jo ikuisuudessa, ennen luomistekojaan valmistanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa pelastuksen koko maailmalle. Tämän tekemänsä pelastussuunnitelman hän vie kerran päätökseen. Siinä on koko Raamatun punainen lanka. Paavali ihmetteli ja kiitti Herraa, että hänelle avattiin tämä Jumalan ikuinen aivoitus. Voit lukea siitä vaikka Efesolaiskirjeen kolmannesta luvusta.

Siihen suunnitelmaan kuuluvat, Trumpit, Erdoganit, Putinit ja Johnsonit sekä kaikki muut kansojen johtajat, niin hurjalta kuin se kuulostaakin.  Lopulta Jumala panee jopa Saatanankin palvelemaan omia pyhiä tarkoituksiaan.

Tarkoittaako tuollainen usko sitä, että panemme kädet ristiin ja annamme Jumalan hoitaa hommat? Päinvastoin. Se vapauttaa kantamaan oma vastuumme vakavasti ja iloisesti. Joku ottaa kantaa julkisesti, joku menee politiikkaan, toiset mielenosoitukseen. Kaikilla on lähipiiri, monilla työ, eläkeläisillä omat ympyrät. Kaiken keskellä meidät kristityt on kutsuttu kertomaan iloista uutista Jeesuksesta, rakastamaan, palvelemaan ja tekemään hyvää niin paljon kuin kerkiämme. Muutaman millin verran jokainen voi parantaa tätä kaoottista maailmaa.

Haastattelin kerran Afganistanissa vuosikymmeniä toiminutta lääkäriä, Leena Kaartista. Kysyin häneltä, miten hän kristittynä onnistuu toimimaan muslimimaassa, ja voiko hän julistaa siellä evankeliumia. Hän kertoi, että hän elää kansan parissa, tekee työnsä, palvelee, rakentaa luottamusta ja vastaa kun kysytään. Hänen tunnuslauseensa on 1. Pietarin kirjeessä (3: 15-17): … pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat.