Arni Hukari uudeksi toiminnanjohtajaksi
Arni Hukari valittu Suomen Liikemiesten Lähetysliitto ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi Suomen Liikemiesten Lähetysliitto ry:n hallitus valitsi yrittäjäja lähetystyöntekijä Arni Hukarin liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi. Valinta tehtiin hallituksen kokouksessa 11. lokakuuta 2023. Arni Hukari aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta 2023.
Arni Hukari tuo mukanaan laajan kokemuksen yrittäjyydestäja lähetystyöstä. Hän on toiminut useissa yrittäjärooleissa niin kotimaassa kuin ulkomailla ja samalla osoittanut vahvaa sitoutumista lähetystyöhön. Arni on perheineen ollut aiemmin lähetystyössä Japanissa. Hänelle on tuttua liiketalouden ja hengellisen työnyhdistäminen, sillä taustallaon korkeakoulututkinnot sekä teologiasta että kauppatieteistä. Aiemmin Arni on toiminut perustamansa media-alan yrityksen toiminnanjohtajana. Hänellä on johtamiskokemusta niin seurakunnalliselta kuin yrityspuolelta.
Suomen Liikemiesten Lähetysliittory on yli 100-vuotias organisaatio, jonka tavoitteena on tukea yrittäjienhengellistäkasvua ja vaikutusta liike-elämässä sekä vahvistaa lähetystyötä sekä kotimaassa että ulkomailla. Haku toiminnanjohtajan tehtävään käynnistettiin keväällä, ja määräaikaan mennessä sitä haki yhdeksän pätevää hakijaa.
Hukari valittiin tehtävään koska hänen kokemuksensa ja näkemyksensä vastaavat tämän vuosikymmenen yrittäjien ja liike-elämässä toimivien tarpeita. Hänellä on vahva tahto johtaa muutosta ja viedäliittoa eteenpäin, toteaa liiton hallituksen puheenjohtaja Harri Seikola.
-Olen erittäin innoissani päästessäni kehittämäänyli 100-vuotista organisaatiota yhdessä työntekijöiden ja hallituksen kanssa. Uskon, että liiton merkityksellisyys tulee entuudestaan korostumaan näinä epävarmoina aikoina. Haluan panostaa etenkin digitaalisen läsnäolon ja vaikuttavuuden kehittämiseen, sanoo tuleva toiminnanjohtaja Arni Hukari.