Suomi voitti sunnuntaina jääkiekon MM-kultaa. Jääkiekkoon liittyy lämpimiä muistoja, jo lapsena oli hauska seurata isän reaktioita pelin kulkuun. Iloa, harmitusta ja jännitystä.
Eilen olin katsomassa peliä ystävien kanssa ulkona. Huomasin monta kertaa ajattelevani isääni ja hymyilin, varmaankin hän katsoi yhtä innolla peliä kotona.
Suomi voitti, voi sitä riemun määrää! Turun keskusta täyttyi hetkessä iloitsevista ihmisistä. Ensimmäinen auto jonka siellä näin, oli vuorattu Suomen lipuilla ja pelipaidoilla ja se ajoi ympäri torvea toitottaen. Katsoimme sisään autoon, iloinen kuski tervehti meitä huonolla suomen kielellä. Hän oli ylpeä ollessaan osa iloitsevaa kansaa.
Yhteyden tunne oli käsin kosketeltava. Nuoret ja vanhat, naiset ja miehet, muualta tulleet ja täällä syntyneet, kaikki löivät käsiään yhteen, halasivat, hurrasivat, kukaan ei halunnut lähteä pois. Toisilleen vieraat tervehtivät kuin olisivat ylimpiä ystäviä.
Aamulla ajoin töihin keskustan läpi. Olisi ollut niin ihanaa, jos se sama yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteinen ilo olisi edelleen ollut ilmassa. Mutta arki oli alkanut. Toimistolla sentään tuuletettiin Riitta – sihteerin kanssa heti kun nähtiin.
Kerran taivaassa on ihmisiä kaikista kansoista yhdessä viettämässä ikuista ilon päivää, jota arki ei latista. Senkin ilon perustana on voitto. Vapahtajamme, joka uhrasi henkensä meidän syntiemme tähden, voitti meille ikuisen elämän. Hän valmisti yhteyden meidän ja Jumalan välille niin, ettei mikään synti tai häviö voi sitä estää. Voit vain ottaa sen voiton vastaan uskossa iloiten.
”Kaikki jätkät vierellä tahtoo toiselle hyvää ja se kyllä välittyy.” Näin pelaaja tiivisti eilen menestyksen salaisuuden. Siinä pohdittavaa kaikkiin kohtaamisiin, joita meillä tänäänkin on kotona ja työssä.
Niin, hymyilen myös kun ajattelen taivaallista Isääni. Voin kuvitella, että Hän katsoo elämäämme vuoroin ilolla ja vuoroin harmituksella. Parasta on, että Hänelle voimme tuoda voittomme ja tappiomme. Hän kutsuu Kotiin. Ovi on auki. Juhlat jatkuvat!