LÄHETYS JA EVANKELIOINTI

Charles Spurgeon kertoo eräässä kirjassaan tarinan rikkaasta länsimaisesta miehestä, joka halusi auttaa köyhää afrikkalaista kylää saamaan puhdasta vettä. Kylä oli kärsinyt puhtaan veden puutteesta jo kauan ja oli nyt kroonisesti sen tarpeessa. Mies päätti käyttää hyväksi kaupallisia yhteyksiään ja varojaan lähettämällä kylään työntekijöitä tekemään kaivon. Kaivo syntyi ja kylän ihmiset saivat ammennettua siitä vettä tarpeisiinsa. Kaikki oli sitä myöten kunnossa. Myöhemmin useiden kuukausien kuluttua kylässä vieraili joukko asiantuntijoita, jotka tutkivat kaivoa. He antoivat siitä surkean lausunnon. Kaivo oli rakennettu täysin ilman tarvittavaa asiantuntemusta ja tekniikkaa. Asiantuntijat miettivät ”Kuka tällaista edes rakentaa tänä päivänä?”. Kaivon rakennuttaja kuuli palautteen ja sanoi. ”Ei kiinnosta ollenkaan. Kyläläiset saavat vettä ja heidän elämänlaatunsa on kohentunut, se riittää”.

Lähetystyössä ollaan jossain määrin saman kysymyksenasettelun äärellä. Toimintatapoja on monia. Lähetystehtävän toteuttamiseen on olemassa monta menetelmää, ammattia, organisaatiota ja strategiaa. Pääasia on, että se toteuttaa sitä mikä on sen päätarkoitus. On turhaa lukita tiettyjä toimintamuotoja, ammatteja tai mielikuvia sulkemaan lähetystyötä sisälleen. Maailma muuttuu ja toimintatavat muuttuvat. Samoin lähetystyö muuttuu ja mukautuu ajan tarpeisiin sopivaksi.

Lähetystyö saa useita eri lisäliitteitä ja synonyymeja sisältönsä kuvaamiseksi. Termit ovat varsin kirjavia. Puhuttavan kuulee esim. kokonaisvaltaisesta lähetystyöstä, kirkon missiosta, sanojen ja tekojen evankeliumin levittämisestä, Jumalan valtakunnan työstä, lähetyskäskyn toteuttamisesta. Kysymyksen asettelu lähetystyön olemuksesta ei ole enää siinä, mikä on tasapaino julistuksen ja auttamistyön välillä. Molemmat kuuluu asiaan. Ajankohtainen kysymys lähetystermien sekamelskassa on kysyä, mitä lähetystyöstä puhuva taho kulloinkin lähetystyö -termillään tarkoittaa.

Lähetystyö-käsitteen kirjavuuden keskellä joudutaan helposti ideologisiin ristiriitoihin. Erityisesti kovin laveaksi lähetystyötä määrittelevät tahot aiheuttavat kovasti mietintää. Esimerkkinä tästä käsitys, jonka mukaan kaikki, mitä kirkko tekee on lähetystyötä. Määritelmä on hiukan ongelmallinen perinteisen lähetystyö- käsitteen ymmärtämisen näkökulmasta. Jos lähetystyötä on kaikki mitä kirkko tekee silloin väestökirjanpito, hautaustoimi, museokohteiksi luokiteltujen kiinteistöjen ylläpitäminen ja tarvittavat talousalan liiketoiminnalliset suunnittelutkin ovat lähetystyötä. Tämä ei vastaa perinteistä kuvaa lähetystyötä, vaikka kaikki tapahtuisikin ulkomailla lähetysjärjestön tuen avulla. Eihän kirkko ole kuin lastensadun kuningas Midas, jonka kosketuksesta kaikki muuttuu kullaksi. Yhtä vähän kaikki mitä kirkko tekee, olisi väistämättä lähetystyötä. Toki satuihin saa uskoa, jos haluaa.

Mitä on evankeliumi?

On yleistä liittää sana evankeliumi ja lähetystyö yhteen niin, että lähetystyöllä tarkoitetaan evankeliumin eteenpäin viemistä. Määritelmä on päällepäin oikea, mutta on viisasta varmistaa, mitä evankeliumilla tarkoitetaan. Se ei ole aina ihan varmaa. Evankeliumikin ymmärretään aika valikoivasti. Evankeliumille yritetään näet laittaa uusia merkityksiä samalla tavoin, kuin sanalle lähetystyö. Raamatussa tämä termi esiintyy UT:n puolella mm. Matt. 4:23, Luuk. 4:18-19 18, Apt. 13:32-33, Apt. 10:36-43, Room. 1:16-17 sekä 1.Kor. 15:1-5. Esimerkkinä valikoivasta merkityssisällöstä otetaan vaikkapa Luukkaan evankeliumin kohta.

Perinteessä, jossa evankeliumin halutaan muistuttavan kansainvälistä diakoniaa tai kehitysyhteistyötä, lainataan mielellään Luuk. 4:18-19 tekstiä. Kohtaa valikoivasti tulkitsemalla saadaan kristillisen lähetystyön identiteetti muutettua aika tehokkaasti uusiin painopisteisiin pois julistustavasta työstä.

Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta”

Sosiaalisen työn painotuksella luettaessa teksti muistuttaa köyhien auttamisen tärkeydestä. Samoin tekstistä poimitaan mielellään sana sokea, jonka perusteella nähdään vammaistyö ensisijaisena kohderyhmänä. Sorrettujen vapauteen saattamista tulkitaan mielellään koskemaan valtaeliitin alapuolella olevaa kansaa tai jotain marginalisoitunutta ryhmää, joka halutaan valita kohderyhmäksi. Tämä kaikki voi kuulostaa ihan järkevältä. Mutta, lähetystyön näkökulmasta Luukkaan teksti on paljon syvempi, kuin vain tätä elämää varten tehtävä auttamistyö. Kohdassa mainitut verbit ovat: julistaa, saarnata, päästää, saarnata. Teksti puhuu siis keskeisesti julistustyöstä eikä auttamistyöstä. Se korostaa julistamisen ja saarnaamisen tärkeyttä, ei sitä, että välitämme kansainvälisen diakonian instrumentteja kolmansiin maihin.

Toiseksi tekstin olemuksesta tulee määrittää, onko kyseessä Jumalan lupaus vai käsky? Jos lupaus ja käsky menevät Raamatuntulkinnassamme sekaisin vaikuttaa se toimintaammekin haitallisesti. Tässä kohtaa näyttäisi kysymyksessä olevan lupaus, jonka voimme vain vastaanottaa ilman sen kummempaa tehtävän antoa. Näemme tässä, mitä Jeesus tekee maailmassa. Olemme siitä nöyrän kiitollisia.

Usein tällaista ristin vaakatasoa kohtaava työ perustellaan myös Johanneksen evankeliumin kohdalla: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Joh. 20:21. Kohta on ainut evankeliumien neljästä lähetyskäskystä, jossa julistustyötä ei suoranaisesti mainita.

Jeesuksen mallia lähetystyöstä tulee miettiä kokonaisvaltaisesti hänen elämänkaarensa perusteella. Hän tuli maailmaan profeettojen ennustamalla tavalla syntien sovittajaksi. Hän julisti, teki ihmetekoja ja ennen kaikkea kuoli ihmisten syntien tähden. Hän nousi kuolleista, näyttäytyi ihmisille ja astui taivaaseen. Kokonaismission näkökulmasta Jeesuksen päätyö oli ihmisten sielujen pelastukseen tähtäävä toiminta. Tämän tiedon välittämiseksi tarvitaan julistustyötä. Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoi julistustyön olevan hänen toimintansa keskipisteessä. ”Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” (1:38)

Lähetystehtävään kuuluu ensisijaisesti suusanallinen evankeliumin julistus – evankeliointi. Tätä tehdessä ei kannata unohtaa auttamistyötä, eikä mitään muutakaan siihen liittyvää tarpeellista elementtiä. Lähetystyön edetessä tulee usein vaihe, jolloin on aika tehdä rakenteita ja tukea kristillisten yhteisöjen perustamista. Tällöin avainasemassa toimijoina ovat jo lokaalit toimijat ja heidän tukemisensa. Lähetyksen keskeinen sisältö on silloinkin oltava opettava ja opetuslapseuttava.

Lähetystyön tukijan ei tarvitse ymmärtää kaikkia teologisia koukkuja, joita lähetyskysymykseen liittyy. Jokaista ratasta, mitä lähetyskoneistosta löytyy ei tarvitse tarkastella kriittisesti. Sen sijaan lähetystyön tukijana on hyvä olla tarkkana siitä, mitä tuettava työ pitää sisällään.

Juri Veikkola

Kirjoittaja on teologian maisteri ja pappi, työskennellen Lähetysyhdistys Kylväjän hankekoordinaattorina ja Mongolian työaluevastaavana. Hän toimi lähetystyöntekijänä Hongkongissa vuosina 2008-2016 (SLS).

← Takaisin uutisiin ja blogeihin