Googlasin hetki sitten sanan ”luottamus”. Tulos oli yllättävä. Lukemattomia osumia ilman, että luottamus esitettiin todellisena suhtautumisena (asenne) johonkin henkilöön tai asiaan. Osumissa oli yrityksiä ja järjestöjä, jotka vannoivat luottamuksen nimiin. Rahoituslaitoksia, jotka tarjosivat luotettavia rahastoja. Vaalimainoksia. Hyväntekeväisyysrahastoja. Yhtä kaikki hyvin vähän luottamuksen lisäämisestä toista henkilöä tai jotakin asiaa kohtaan. Osuvasti monessa osumassa oli vieläpä kyse epäluottamuksesta. Hakutulosten joukosta löytyi muun muassa psykiatrin mainos, jossa tarjotaan apua petetyille ihmisille!
Luottamus on elämän perusta. Ilman sitä elämästä tulee sietämätöntä. Jatkuvaa taistelua paranoiaa vastaan. Hyvät ystävyyssuhteet perustuvat luottamukseen. Läheisyys riippuu luottamuksesta. Luulen, että jopa avioliittoja tuhoutuu enemmän luottamuksen puutteeseen kuin todelliseen uskottomuuteen.
Luottamus on välttämätöntä myös työpaikoilla. Jos esimiehet eivät luota alaisiinsa, he valvovat jatkuvasti, korjaavat “virheitä” ja muistuttavat tekemättömistä töistä. Kollegat, jotka eivät luota toisiinsa viettävät enemmän aikaa niin kutsutusti selkänsä varmistamiseen kuin minkään hyödyllisen työn tekemiseen.
Organisaatiot yrittävät aina leikata kustannuksia. Säästää. Mutta entäpä lisätehtävät, jotka johtuvat suoraan luottamuksen puutteesta? Erilaiset tarkastusosastot ovat olemassa vain sen takia. Yrityksillä on tapana kirjata pienimmätkin asiat sopimuksiin, koska ne eivät luota toimittajiin, urakoitsijoihin ja asiakkaisiin. Suuri osa hallinnollisesta työstä syntyy siksi, ”ettet voi nykyään luottaa kehenkään tai mihinkään”. Tarkistamme ja suoritamme asiat monesti itse, koska emme usko muiden tekevän niitä oikein – tai ollenkaan. Jos luottaisimme ja delegoisimme, kuinka paljon lisäaikaa saattaisi yhtäkkiä löytyä päivästä? Kuinka suuri osa työpaineesta katoaisi?
Minua hämmästyttää usein se, miten ihmiset väittävät olevansa täysin ylityöllistettyjä ja jatkuvan paineen alaisia, mutta eivät kuitenkaan tee sitä yhtä asiaa, joka todennäköisesti helpottaisi heidän taakkaansa: luottaisi enemmän muihin ihmisiin. Jokaiseen kokoukseen ei tarvitse osallistua itse. Jokaisesta muistiosta, raportista ja sähköpostista ei tarvitse saada kopiota. Tai lukea niitä. Salaliitot kuuluvat – lähes varmasti – yksinomaan kirjoihin tai elokuviin.
Aletaan siis luottaa. Ei odoteta, että muut luottavat. Ei ajatella aluksi, että vastapuoli – asiakas, yhteistyökumppani tai muu – varmasti pettää minut, vaan ajatellaan, että häneen voi luottaa. Käytetäänkö luottamusta sitten joskus kuitenkin väärin? Tietysti ja varmasti.
Elämä ei ole täydellistä, ja jotkut ihmiset eivät vain ole luotettavia. Luottamus tekee elämästä kuitenkin miellyttävämmän ja vähemmän stressaavan. Luottamuksen lisääntyminen synnyttää myös positiivisen luottamuksen kierteen!
”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija.” (Mark. 9:35.)