Etelä-Suomen Sanomat uutisoi 14.4.1963 9-kerroksisen talon sortumisesta: ”Talo luhistui sekunneissa maan tasalle. Ihmishenkiä ei menetetty”. Perjantai-iltana 12.4.1963 vesikattovaiheessa oleva kerrostalo Lahden Mustankalionmäellä luhistui todellakin muutamassa sekunnissa. Vanhempani olivat ostaneet osakkeen juuri tuosta talosta. Olin kuusivuotias, muistan tapahtuman, en tosin vielä silloin voinut ymmärtää tapahtunutta, enkä sitä kuinka juuri tuo vuosi vaikuttaisi elämääni.
Pian tuon tapahtuman jälkeen isäni ja äitini erosivat ja minä muutin vuosiksi äidinäitini luo asumaan Lahden Kilpiäisten kylään, niin kuin tuohon aikaan sitä kaupunginosaa kutsuttiin. Sisareni oli jo aiemmin ”adoptoinut” eläkkeelle jäänyt Waltarin perheen lastenhoitaja neiti Fanny Lang, joka noukki sisareni hiekkalaatikolta. Aluksi sisareni oli satunnaisesti hänen luonaan, mutta pikkuhiljaa asui pysyvästi.
Kilpiäisissä kävin pyhäkoulua, niin kuin lähes kaikki kylän lapset, kävin myös poikakerhossa. Mummo muistutti iltarukouksesta ja niinpä rukoilin litanian joka ilta. Isäni muutti pari vuotta talon sortumisen jälkeen Metsäpellontielle lähelle Joutjärven kirkkoa. Äitini muutti pysyvästi Ruotsiin asumaan. Kävin Niemen kansakoulua ja minulla oli luokanopettajana Irja Huttunen. Hänen uskonnontuntinsa ja Raamatun kertomukset ovat jääneet lähtemättömästi muistiini. 15-vuotiaana 1972 lähdin kaverini kanssa riparille Ranta-Vaahlaan ja samoihin aikoihin muutin isäni luokse asumaan.
Saman kesänä olin bussissa matkalla seurakunnan kesäkodille Mäntylinnaan nuorten iltaan. Bussissa istuin hieman minua vanhemman kaverin, Leivon Ollin viereen, juttelimme niitä näitä, mm. että missä riparilla olin ollut. Yllättäen kaveri kysyi, olenko uskossa. Hieman nikottelin, mutta vastasin myöntävästi. Sen jälkeen olen tiennyt olevani uskovainen ja tiesin, että Jeesus kuolemallaan sovitti myös minun syntini ja ylösnousemuksen ansiosta olen pelastettu, tosin pikkuhiljaa ymmärsin mitä se kaikki tarkoittikaan.
Kävin Keski-Lahden ja Joutjärven seurakuntanuorissa, mutta ”aito Jovilainen” minusta kuitenkin tuli. Kiinnostuin uskosta, joten kävin syksyllä 1972 Lennart Pinomaan ”Tunnustuskirjat” – luennoilla, sekä Risto Santalan ”Johanneksen evankeliumi” – luennoilla. Ostin itselleni tunnustuskirjat. Toki luin Nicky Cruzin Juokse poika juokse – kirjan ja Kallishunajanpisara – teoksen sekä muita kirjoja.
Halusin muuttaa pois isäni luota, joten päätin lähteä 17-vuotiaana Suomen Raamattuopiston nuorten raamattuperuskurssille, tämä jälkeen olen ollut omillani. Emme ehtineet muuttaa Mustakallionmäelle, enpä varmaan olisi tässä kirjoittamassa tätä tarinaa, jos olisimme ehtineet muuttaa. AS OY Säästöhuipun luhistuminen Juustilankadulla muutti elämäni kulkua ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna voin todeta, että kaikella oli tarkoituksensa.
Uskon Jumalan johdatukseen ja hyvän Paimenen huolenpitoon. Olen juuri tuo lammas, jota Jeesus lähti etsimään jättäen, jotta löytäisi minut. Elämäni ei aina ole mennyt ihan putkeen. On ollut aikoja, jolloin olen ollut kaukana Jumalasta, mutta olen saanut palata. Elämässäni monia asioita olisin halunnut tehdä toisin. Joskus anteeksi pyytäminenkin tuntuu riittämättömältä, tilanteet ovat vain menneet liian pitkälle.
Jumala anna anteeksi rikkomukseni, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Anna anteeksi, kun hienotunteisesti en ole puutunut, kun ystävämme käyttäytyy itsekkäästi ja tavoittelee omaa etuansa ystäviemme kustannuksella tai heistä välittämättä. Hienotunteisuuteni esti minua puuttumasta, kun ystävämme loukkasi toista ystäväämme. Hienotuntuneisuuteni esti, etten kysynyt ystävältäni, miten on hänen sielunsa laita ja nyt se on myöhäistä, tosin onneksi Sinä Jumala et jätä asiaa minun hienotunteisuuteni varaan.
Hartaustekstin on kirjoittanut liiton toiminnanjohtaja Erkki Haarala.