mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Uutiset, Yleinen
Liikemiesten Lähetysliitto peruu toistaiseksi kaikki tilaisuutensa ja tapahtumansa koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Seuraamme aktiivisesti valtionhallinnon ja terveysviranomaisten viestintää tässä kaikille uudessa tilanteessa, muttemme osallistu paniikkimielialan lietsomiseen siitä yksinkertaisen ihanasta syystä, että Herra on kanssamme. Ajatelkaahan sitä! Koska myös Kirkkohallitus on kehottanut luopumaan kaikista sellaisista kokoontumisista, jotka eivät kuulu lakisääteisten tehtävien hoitoon, noudatamme vastuullisena kirkollisena toimijana myös tätä ohjeistusta.
Lähetysliitossa olemme kuitenkin palveluksessasi niin ajatuksissamme kuin sähköisestikin: vastaamme puhelimeen ja sähköposteihin, otamme vastaan esirukouspyyntöjä, päivitämme sosiaalisen median kanaviamme, ristimme kätemme ja siunaamme teitä jokaista. Etänä kohtaamme mielellämme juuri sinut, joka tunnet suurta huolta koronavirustilanteesta tai olet ehkä jäänyt kotiisi yksin. Reagoimme nopeasti myös uusiin ohjeistuksiin ja päivitämme omat toimintaohjeemme niiden kanssa yhdenmukaisiksi.
”Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.” Ps. 4:9
mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Yrittäjyys
Keitä olette ja mitä yritystä edustatte?
Olemme Elina Forsblom ja Henna Nyqvist. Yrityksemme on Oy Lycka Reklam Ab.
Kuinka yrityksenne sai alkunsa ja oliko kumppanin löytäminen vaikeaa?
Ison mainostoimiston kasvatteina oli helppoa lähteä omilleen, kun työvuosia oli jo karttunut, ympärillä tutut kumppanit ja alihankkijaverkostot kunnossa. Yhteisiä työvuosia meillä oli takana vain 1,5, kun päätimme ottaa tandemhypyn tuntemattomaan ja perustaa oman kahden naisen mainostoimiston. Lyhyestä yhteisestä urasta huolimatta uskalsimme lähteä omillemme yhdessä, sillä vahva side ja luottamus välillemme oli kehittynyt heti alkumetreistä lähtien.
Mitkä kolme neuvoa antaisitte ihmiselle, joka pohtii yrittäjäksi ryhtymistä?
Yrittäjäksi lähtiessä pitää luottaa 100 % omaan osaamiseen sekä myytävään tuotteeseen.
Kannattaa käydä esim. yrittäjyyskurssi, jossa avataan yrittäjän vastuita ja velvoitteita sekä ohjataan yrittäjää alkumetreillä. Pilke silmäkulmassa, jalat tukevasti maassa, kädet tähtiä kurkotellen – siinä kiteytettynä.
Kuinka huolehditte omasta hyvinvoinnistanne?
Ruokavalio ja vitamiinit sekä ulkoilu ja liikunta sopivassa suhteessa perheen kanssa hyggeilyyn antaa hyvät eväät energiselle arjelle. Unohtamatta hyvien yöunien merkitystä – yrittäjän pitää myös nukkua riittävästi.
Oletteko aina osanneet pitää työn ja levon suhteen balanssissa? Milloin se on ollut erityisen vaikeaa?
Pienen firman yrittäjinä on venyttävä, kun asiakkuudet ja työt sitä vaativat. Kiire ja akuutit toimeksiannot eivät tule kello kaulassa, joten näin hektisellä alalla on taottava, kun rauta on kuumaa. Toisaalta alkuvuosien jälkeen olemme pyrkineet siihen, että viikonloput pyhitetään levolle, jos ajoittain joudummekin arki-iltaisin tekemään töitä pidempään. Mukava puoli meidän työssämme on liikkuvuus ja usein iltatyöt pystytään hoitamaan kotoa käsin jopa sohvan nurkassa perheen läsnä ollessa.
Seuraatteko oman toimialanne tapahtumia aktiivisesti?
Seuraamme alan julkaisuja ja osallistumme aktiivisesti tapahtumiin. Olemme myös tietoisia muiden toimijoiden liikkeistä ja tekemisistä, mikä on helppoa tämän päivän maailmassa, jossa sosiaalinen media mahdollistaa asioiden jakamisen.
Mitä sanoisitte parikymppisille Elinalle ja Hennalle?
Seuratkaa unelmianne ja kulkekaa niitä kohti. Uskaltakaa luottaa itseenne ja ottaa riskejä, sillä laakereillaan lepäämällä ei saavuta haaveitaan. Onni on tehdä unelmista totta.
mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Yleinen
Vuoden vaihtumiseen tiivistyy aina koko joukko suuria tunteita – toiveita, haaveita, unelmia, ajatuksia ja lupausta paremmasta, jollakin ratkaisevalla tavalla erilaisesta itsestä tai huomisesta. Siinä missä älylaitteet muuttavat aika- ja päivämääränäytön uudenvuodenyönä kello kaksitoista kokonaan uuteen muotoon, moni toivoo saman tapahtuvan omalle elämälleen ja mieluiten sillä siunaamalla sekunnilla ennen kuin viimeiset raketit ovat laskeutuneet maahan. Tänä vuonna vuosiluku on vielä graafisestikin kovin toisenlainen kuin yksikään aikaisempi. Näyttää kivalta silmään tuo 2020. New Year – New Me!
Tänä vuonna tein ensimmäistä kertaa ilokseni havainnon, ettei ainakaan sosiaalinen media pönkittänyt turhaan tämän uudenvuodenlupauksia tekevän pienen ihmisen harrastustoimintaa, vaan suhtautui asiaan ennemminkin huumorilla. Vaihtoehtoiset otsikot vilisivät silmissä: ”Mistä lupauksesta lipsut tällä kertaa ensimmäisenä? Viikon, päivän vai tunnin päästä sen tekemisestä?” Jokainen tietää minkälaista tahdonvoimaa omasta arjesta merkittävästi poikkeavien uusien tapojen ja rituaalien omaksuminen vaatii.
Toki on olemassa myös lupauksia, joiden tekemiseen olisi hyvä kannustaa. Lupauksia, joiden pitämisen todennäköisyyksiin ei tulisi suhtautua turhan kyynisesti. Elämäntapamuutoksia, jotka koituvat parhaimmillaan koko ihmiskunnan hyväksi. Jokainen ilmastonmuutosta vähääkään hillitsevä teko ansaitsee ison kiitoksen ja heikossa asemassa olevan lähimmäisen – yksinäisen, syrjäytyneen, nuoren tai vanhuksen – hyväksi työskennellyt vapaaehtoistyötunnit ovat mittaamattoman arvokkaita. Listaa erilaisista hyvänlupaamisen mahdollisuuksista voisi jatkaa lähes loputtomiin. Ei lupaaminen siis kategorisesti ole hölmöläisten puuhaa, vaan hienoimmillaan hyvinkin hedelmällistä. Aina voi myös luvata olla tekemättä epärealistia tai yksinomaan itseä hyödyttäviä uudenvuodenlupauksia.
Sitten on vielä ne ikiaikaiset lupaukset – ne, jotka kestävät aikaa. Lupaukset, jotka tulevat jostakin muualta kuin omasta sisimmästämme. ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24.) Tämänkin Jeesuksen antaman lupauksen äärellä kalpenee uudenvuodenlupaus poikineen. Sitä ei ole tehty tyhjenevää kuohuviinilasia tuijotellen, vaan tarkassa ihmiskuntaa koskevassa tarveharkinnassa. Nauti siitä!
mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Tuomastoiminta
Turun Tuomasmessu täyttää kokonaiset 30 vuotta ja siitä on vuosien saatossa tullut tärkeä osa kaupunkilaisten ja koko Turun seudun kristillisyyttä. Tuomasmessu on koko elinaikansa toiminut niin sanottuna matalan kynnyksen messuna, jonne ovat olleet tervetulleita aivan kaikki; niin etsijät, epäröivät, kuin löytäneetkin. Ovella ei edelleenkään kukaan ole kyselemässä lisätietoja hengellisestä vakaumuksestasi, poliittisesta tai kulttuurisesta taustastasi, kirkkokunnastasi, yhteiskunnallisesta asemastasi tai mistään muustakaan sinuun ulkoapäin asetetusta leimasta tai tunnusmerkistä. Messuun ovat tervetulleita lepäämään ja uudistumaan ihan kaikki!
Yhtäältä yhteiskunnan maallistumiskehitys ja toisaalta erilaisten vaihtoehtoisten messujen lisääntynyt tarjonta ovat johtaneet siihen, että myös Tuomasmessujen kävijämäärät ovat jonkin verran laskeneet. Vielä ei kuitenkaan ole missään nimessä aika heittää kirvestä kaivoon, vaan ennemminkin keskustella siitä, kuinka voisimme jatkossakin palvella entistä paremmin sekä vakiintuneita messukävijöitä ja vapaaehtoisia, että uusia, messuun ehkä ensimmäistä kertaa tiensä löytäneitä kunniavieraita. Tätä tarkoitusta varten järjestämme UUSI ALKU-Tuomaspalaverin Sinitaivassalilla 8.1.2020 klo 17.30. Palaveriin ovat tervetulleita aivan kaikki – kuten messuunkin – ja arvostamme ihan jokaisen näkemystä tulevaisuuden messujen toteutustavoista ja ihanteellisesta messuyhteisöstä.
Huomionarvoista on myös se, ettei Tuomasmessujen tekijöiden ja vapaaehtoisten tarve ole kadonnut minnekään. Kerta toisensa jälkeen messuun tarvitaan iso joukko toteuttajia, joiden haalimisessa juuri sinä voit auttaa. Yleinen kiinnostus vapaaehtoistyöhön on viime vuosina merkittävästi lisääntynyt, joten tavoitteenamme on myös löytää Tuomastyöstä tiedottamiselle ja markkinoinnille oikeat kanavat. Ensi keväänä järjestämme myös Tuomasmessun rukousavustajakoulutuksen kahtena lauantaipäivänä: 29.2. ja 14.3.2020. Se järjestetään yhteistyössä Mikaelin, Martin ja Maarian seurakuntien, sekä Kristillisen Terapiakeskuksen kanssa. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki rukousavustamisesta ja rukouksella palvelemisesta kiinnostuneet, eikä se sido osallistujia mihinkään.
Lähde siis mukaan ja kerro meille minkälaisessa messuyhteydessä haluaisit olla ja elää! Odotamme sinua tammikuussa tarjoilujen kanssa.
Lisätietoja antaa Tiia Lehtonen (puh. 0400 243 366, etunimi.sukunimi@missionmen.fi)
mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Yleinen
Ylen meteorologi Matti Huutonen kävi olohuoneeni mustassa taikalaatikossa kertomassa, että sää ulkona on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä. Sen havainnoimiseen en tosin olisi tarvinnut Matti Huutosen tai kenenkään muunkaan apua, sillä luuni ja ytimeni olivat asian jo ihan itsekseen ymmärtäneet ja tiedokseni saattaneet. Syksy on saapunut niin kaupunkiin kuin omaan mielenmaisemaanikin. Pimenevien iltojen ytimessä yritän ammentaa siitä tosiasiasta, että lopulta kuitenkin pidän elämässä käännekohdista, onnistuneista lopetuksista ja uusista aluista. Kaikki ne kiteytyvät myös syksyyn, vaikka helposti ajattelemmekin sen pitävän sisällään yksinomaan kuolemaa ja kuihtumista.
Meneillään olevaan vuodenaikaan sisältyvä pimeys on myös eräänlainen lahja lahjattomalle, kuten kaltaiselleni mielikuvituksettomalle ihmislapselle, jolla on vaikeuksia ymmärtää pimeyden todellista luonnetta ja laatua. Pimeys on maailmassa nimittäin totta myös tänään, eikä se ole pelkkä kielikuva tai pahan olemuksesta puhuva epäsuora ilmaisu. Paholainen on heilunut täydessä taisteluvarustuksessaan jo syntiinlankeemuksesta asti, eikä sen voimaa ole ainakaan vielä kutistettu. Edes Jeesusta ei jätetty rauhaan saatanan sävellyksiltä. Raamatussa muun muassa Danielin kirja ja suuri osa Ilmestyskirjaa avaa meille näkymiä tähän paljaalle silmälle näkymättömään todellisuuteen. Paholainen on Jumalan pahin vihollinen ja väkivaltaisin vastustaja, joka pitää huolen siitä, että – sikäli asia hänestä riippuu – myös kilpakentällä vallitsee absoluuttinen pimeys ja pahuus.
Valosta ja pimeydestä puhutaan Raamatussa kaiken kaikkiaan paljon. Ensimmäisen kerran ne ovat esillä jo ensimmäisellä lehdellä, oikeastaan aivan ensimmäisessä henkäyksessä; Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa, jossa pimeys peittää ensin syvyydet, mutta sitten Jumala sanoo: ”Tulkoon valo.” Pimeyden lisäksi maailmassa on siis satavarmasti myös valkeutta, vaikka emme sitä joka päivä pystyisi näkemäänkään tai omassa elämässämme todistamaan. Jokainen joskus lentokoneella matkustanut tietää, että vaikka sää kentällä olisi miten sateinen ja sumuinen tahansa, aurinko alkaa paistaa heti kun kone nousee pilviverhon yläpuolelle.
”Jeesus on maailman valo ja vain hänessä pimeys poistuu.” (Joh. 8:12.) Oikeastaan muuta valoa en pimeyteeni edes tarvitse. Tiedän, että siinä valossa on turvallista taivaltaa kaikkina vuodenaikoina. Se on valokeila, joka vie minut varmimmin loppumattomaan lämpöön ja iloon. Auringonpaisteeseen pilviverhon yläpuolelle.