mennessä Missionmen | elo 11, 2020 | Yleinen
Pääsiäinen on yksi kristillisten kirkkokuntien suurimpia juhlia ja juuri nyt kirkkovuodessa eletään niin sanottua hiljaista viikkoa. Sen aikana on mahdollista kulkea Jeesuksen kanssa hänen ristin tietään ja seurata koko kärsimyshistoriaa aina pääsiäisaamun valkeuteen ja tyhjään hautaan asti. Viimeisen viikon aikana ennen vangitsemistaan ja lopullista tuomiotaan Jeesus kävi opetuslastensa kanssa läpi monenlaisia vaiheita. Raastavimmiksi kokemuksiksi nousevat ne hetket, joissa Jeesusta ruoskitaan, häväistään ja pilkataan. Tilanteet, joissa syljetään hänen ylleen ja jopa hakataan hänen päätään ruokokepillä. Nämä Raamatusta löytyvät kuvaukset puistattavat yhä pienen ihmisen mieltä yli 2000 vuotta myöhemmin.
Luterilaisessa kirkossa hiljaista viikkoa kutsutaan myös nimityksillä kärsimysviikko tai piinaviikko. Ajattelen, että näissä nimityksissä Jeesuksen pääsiäistä edeltävän tuskan ja ahdistuksen määrä ja laatu tulevat jotenkin paremmin kuvatuiksi. Kuluvasta viikosta ja sen alkuperäisestä hengestä voisi löytää yhtymäkohtia myös nyt elettävään aikaan. Ajattelen, että meneillään oleva maailmanlaajuinen pandemiakatastrofi on sekin eräänlainen piina- tai kärsimysjakso. Kristillisen piinaviikon pimeydestä sen erottaa toki se, ettemme tiedä sen tarkkaa loppumisajankohtaa – vielä. Siitäkin huolimatta: se tulee ja on edessä. Sekin loppuu aikanaan.
Kirkkokunnissa hiljaisen viikon kärsimys päättyy tyhjän haudan iloon, pääsiäisaamun riemuun ja helpotuksensekaiseen ihmetykseen siitä, että Jeesus on todellakin noussut kuolleista. Samalla tavalla pandemiakurimuksen aikanaan taittuessa valo voittaa varjot ja aurinko valaisee vähitellen sielumme syvimmätkin sopukat. Saamme jälleen halata ystävää, jatkaa töitämme ja harrastuksiamme, olla pelkäämättä vastaantulijoita ja istua puistopenkillä jäätelö kädessä kymmenen muun paikalle löytäneen kanssa. Saamme tuntea samaa helpotuksensekaista ihmetystä siitä, että tuska on todellakin takanapäin. Maailma ei ole ehkä samanlainen kuin ennen, mutta se voi olla hyvällä tavalla erilainen. Kuten pääsiäisaamuna tyhjäksi osoittautunut hauta, saattoi tragediakin avata silmämme näkemään asioita, joita emme ennen nähneet, ja herkistää tuntosarvemme ilmiöille, joita emme ennen tunteneet. Mikä parasta, kokemus on voinut kääntää katseemme pysyvästi siihen, mikä on tärkeintä: ristiin.
“Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: – Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.” 1. Kor. 1:18-19
mennessä Missionmen | elo 11, 2020 | Yleinen
Istuin muutama vuosi sitten kesämökkimme olohuoneen takan edessä hurmoksellisessa saunanjälkeisessä raukeudessa, tuijottelin tulta ja pitelin vieressäni laatikollista nuoruusvuosiltani peräisin olevaa paperitavaraa: kortteja, kirjeitä, päiväkirjoja, kalentereita ja sen sellaista. Tarkoituksenani oli päästä niistä eroon köyhän naisen pyrotekniikalla eli takkatuleen heittämällä. Viskoin tavaraa hiljalleen surman suuhun, kunnes silmiini osui yhdessä kortissa ollut teksti: “Huomisesta huolehtiminen ei poista huolta huomisesta, mutta se poistaa ilon tästä päivästä.”
Mainiosti sanottu.
Seuraavasta päivästä murehtiminen ei toden totta vähennä piirun vertaa siihen mahdollisesti sisältyvien vastoinkäymisten määrää, mutta muuttaa kuluvan päivän kulkua huomattavasti huonommaksi. Saman ajatuksen äärellä on juutalainenkin sanonta: “Älä murehdi huomisen huolista, sillä et tiedä, mitä tämä päivä tuo eteesi. Ehkä huomenna et ole elossa, jolloin olet kantanut huolta maailmasta, joka ei ole sinun.” Niinpä. Siis maailmasta, jota emme välttämättä tule edes näkemään. Viimeisen elinpäivänsä käyttäminen seuraavasta päivästä murehtimiseen olisi ehkä typerintä mitä voisi tehdä, noin niin kuin karkeasti ottaen.
Tutkimusten mukaan 55 prosenttia ihmisten murheista ja huolenaiheista koskee tulevaisuutta ja 35 prosenttia mennyttä. Vain 10 prosenttia liittyy käsillä olevaan päivään. Mietimme siis sitä, miten jonkin asia on elämässämme mennyt, kuinka olemme hommamme hoitaneet tai kuinka hoidamme niitä huomenna, emmekä niinkään sitä, mitä meille kuuluu juuri tänään, tässä hetkessä. Huomispäivää saatetaan myös ihan konkreettisesti pelätä. Tulevaisuus on tunnetusti epävarma, emmekä voi tietää mitä silloin tapahtuu tai mitä se pitää sisällään.
Sanotaan, ettei ihmisten murheita, huolia ja vastoinkäymisiä voi arvottaa, eikä niitä voi verrata keskenään. Rohkenen olla tästä aavistuksen eri mieltä. Sodan käynyt veteraanisukupolvi ei ymmärrettävästi pidä monia aikamme huolia todellisina – ei edes koronaviruspandemiaa, jos on uskominen siihen, mitä vanhusten ja yli 70-vuotiaiden käytöksestä on viime päivinä uutisoitu. Samaten absoluuttisessa köyhyydessä elävä jokapäiväisestä ruuastaan taisteleva lapsi ei oikeutetusti hahmota sitä, miksi hyvinvointivaltiossa kouluaan käyvän ikätoverinsa on säännöllisin väliajoin pakko saada tietojenkäsittelytarpeisiinsa uusimmat laitteistot, nopeimmat ohjelmistot ja nokkelimmat sovellukset. Jonkinlaista perspektiiviä erilaisiin huolenaiheisiin on siis mahdollista ottaa ja saada.
Yleisesti ottaen Jeesus kehottaa meitä eräänlaiseen huolettomaan elämänasenteeseen. Se on eri kuin vastuuttomuus, välinpitämättömyys tai se, että ajattelisimme kaikkien huolten olevan jotenkin turhia tai kuviteltuja. Kyllä tulevaisuuteen saa varautua. Sen sijaan Jeesus kehottaa meitä pysähtymään ja pohtimaan kuinka maailmamme avautuu juuri tästä hetkestä käsin.
Miltä se tuntuu ja osaanko ottaa päivän ja hetken kerrallaan? Jeesus opetti mitä on vääränlainen huolehtiminen ja kuinka se vie kaksi elintärkeää taitoamme: nähdä se, mikä lopulta on tärkeää ja olla kiitollinen. Jeesus ei kategorisesti kiellä siis kaikkea huolta. Hän ei väitä, ettei ihmisellä voisi olla murheita. Hän kieltää vain huomisesta huolehtimisen, koska se pitää kyllä itsestään huolen.
Rikkinäisen ja kipeän todellisuuden keskelläkin Jeesus rohkaisee luottamaan siihen, että olemme hyvän huolenpidon kohteena. Meitä rohkaistaan koko ajan katsomaan ympärillemme, tarkkailemaan enemmän, laajentamaan näkökulmaamme. Meitä rohkaistaan etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen hyvää tahtoaan elämässämme. Kristityn elämän suurimpia iloja on se, että hän voi luottaa rakastavaan ja huolta pitävään Jumalaan, joka ei koskaan päästä lapsiaan todelliseen vapaapudotukseen.
“Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se kyllä pitää itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:34)
mennessä Missionmen | elo 11, 2020 | Yleinen
Toivo on yksi lukemattomista erilaisista tunteista, joita ihminen voi maailmassa kokea. Se on osa ihmispsykologiaa. Toivon tunnetta voi kokea muun muassa sairaana ollessaan; silloin, kun paranemisesta ei ole vielä täysiä takeita. Toivon tunne herää siinä vaiheessa, kun joku sisimmässä ilmoittaa siitä, että sairaudesta olisi kuitenkin mahdollista parantua. Tunteen herääminen johtaa usein myös olon kevenemiseen ja siinä samassa itse sairauskin on helpompi kantaa. Neuropsykologian alan asiantuntijat osaavat varmasti avata tämän kausaalisuhteen logiikkaa paremmin, ja jätänkin sen tehtävän kernaasti heille.
Toivottomuuden tunteen ottaessa ylivaltaa on hyvä miettiä sitä, mistä ennen on saanut elämäänsä uutta virtaa ja mikä on ladannut omia akkuja kaikkein tehokkaimmin. Tässä yhtälössä läheisillä ihmissuhteilla on monesti merkittävä roolinsa, kuten myös omalla jumalasuhteella. Toivoasi eivät ainakaan vähennä Jumalan eteen asettuminen, Jeesuksen pelastustöihin tutustuminen tai tietoinen pyrkimys säännölliseen sanan kuuntelemiseen, vaan saattavat ennen kaikkea lisätä sitä ratkaisevasti muutoin toivottomassa tilanteessa. Toivoa voi siis vahvistaa myös tietoisesti, eivätkä esittelemäni keinot ole varmasti sieltä huonoimmasta päästä. Toivo on tapa katsoa maailmaa, kipua ja kärsimystä kristillisestä viitekehyksestä käsin.
Toivo on vakiinnuttanut asemansa myös tieteellisenä tutkimuskohteena. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarisen viime vuoden loppuun asti luotsaama toivonkin käsitteeseen ja olemukseen pureutuva Suomen Akatemian huippuyksikkö. Helmikuussa Suomen Kulttuurirahasto palkitsi Saarisen 35 000 euron suuruisella palkinnolla merkittävästä kulttuuriteosta – toivon ylläpitämisestä. Saarinen muistutti palkintoa vastaanottaessaan, että toivon vastavoima on pelko. Sitä on maailmassa juuri nyt erityisen paljon, eikä se auta ongelmien ratkaisussa.
Toivon kokemus kannattelee ihmistä vaikeina aikoina, valaa häneen uskoa koettelemuksista selviämiseen ja auttaa häntä siirtämään katseensa tulevaisuuteen. On sanomattakin selvää, että elämme juuri nyt aikoja, jolloin toivon tunteelle on aivan erityinen tilaus. Koronaepidemian keskellä kokemuksen selviämisestä tarvitsevat kaikkein kipeimmin ne, joiden työ ja toimeentulo ovat vaakalaudalla. Ne, jotka eivät osaa, pysty tai uskalla tehdä minkäänlaisia lyhyen tai pidemmän aikavälin laskelmia siitä, kuinka toimeentulo lähitulevaisuudessa vielä järjestyy. Toisaalta on myös selvää, että elämme tilanteessa, johon ei tarvita myöskään yhtään katteetonta toivo-lupausta, amerikkalaista self help -kirjallisuutta, ylioptimismia tai perusteetonta pelottomuuden pönkittämistä. Tilanne on monen kohdalla vakava, ja siihen on myös suhtauduttava vakavasti. Silti, siksi ja siitäkin huolimatta toivo elää ja jatkaa voittokulkuaan. Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää, mutta hän lupasi heille toivon. Toivon, että pystyt ottamaan toivosta kiinni!
“Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer. 29:11.
mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Uutiset, Yleinen
Liikemiesten Lähetysliitto peruu toistaiseksi kaikki tilaisuutensa ja tapahtumansa koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Seuraamme aktiivisesti valtionhallinnon ja terveysviranomaisten viestintää tässä kaikille uudessa tilanteessa, muttemme osallistu paniikkimielialan lietsomiseen siitä yksinkertaisen ihanasta syystä, että Herra on kanssamme. Ajatelkaahan sitä! Koska myös Kirkkohallitus on kehottanut luopumaan kaikista sellaisista kokoontumisista, jotka eivät kuulu lakisääteisten tehtävien hoitoon, noudatamme vastuullisena kirkollisena toimijana myös tätä ohjeistusta.
Lähetysliitossa olemme kuitenkin palveluksessasi niin ajatuksissamme kuin sähköisestikin: vastaamme puhelimeen ja sähköposteihin, otamme vastaan esirukouspyyntöjä, päivitämme sosiaalisen median kanaviamme, ristimme kätemme ja siunaamme teitä jokaista. Etänä kohtaamme mielellämme juuri sinut, joka tunnet suurta huolta koronavirustilanteesta tai olet ehkä jäänyt kotiisi yksin. Reagoimme nopeasti myös uusiin ohjeistuksiin ja päivitämme omat toimintaohjeemme niiden kanssa yhdenmukaisiksi.
”Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.” Ps. 4:9
mennessä Lasse Vahtola | elo 10, 2020 | Yleinen
Olin sijaiskeikalla palvelukeskuksessa. Sellaisiksihan noita kutsutaan. Mutta joidenkin mielestä ne ovat aina vain vanhainkoteja, joillekin vielä vaivaistaloja. Mutta ei niissä nykyisin ole mitään vaivaista. Viihtyisiä, valoisia saleja, siisteyttä hohtavat teräksiset keittiöt, tilaa rollaattoreille, lukusoppeja, pari heikkolaatuista pianoakin. Mikähän siinä on, että palvelukeskukseen tuodaan rekkalasteittain puhdistusaineita, pesuvälineitä jne, mutta pianon vuosittainen viritys on saanut tavallisesti unohtua viimeiseksi kymmeneksi vuodeksi. Esitänkin että kirkoissa kannettaisiin yksi vuosittainen kolehti palvelukeskusten pianojen viritykseen, koska rapakuntoisilla kunnilla ei ole sellaiseen ilmeisestikään varaa.
Laisuuden jälkeen istuin jonkin aikaa pappojen ja mammojen kanssa kahvilla. Oma aikansa menee kahvitteluunkin, kun jotakuinkin jokainen pöydän ympärillä on sen verran liikuntarajoitteinen, että kuppi, kahvi, maito, sokeri ja sämpylä pitää tuoda eteen. Ja sitä henkilökuntaa kun ei ole. Mammat estelivät, ettei tuollainen ”nuori mies” saisi heitä passata, mutta minä vain passasin. Ja tarinaa riitti. Muistoissa mentiin heti Johanneksen maisemiin, vaikka niiden näkeminen oli loppunut jo lähes 70 vuotta takaperin.
Vierailu jätti mukavan jälkimaun. Kahvikin oli hyvää. Mikäpä lienee sen mielekkäämpää kuin vierailla palvelukodeissa, auttaa kaikenlaisissa päivän rutiineissa ja juoda kahvia mukavassa ja välittömässä seurassa.
Vuonna 2010 Lontoossa humanistijärjestö British Humanist Association (BHA) painatti bussien kylkeen kampanjalauseen ‘There’s probably no God. Now stop worrying and enjoy your life’ . Kampanja kehottaa unohtamaan Jumalan, jonka olemassaolo joka tapauksessa on hyvin epätodennäköistä, ja nauttimaan elämästä. Mutta se elämän paradoksi onkin siinä, että ”elämästä nauttiminen” alkaa maistua puulta, jos se tapahtuu muitten unohtamisen kustannuksessa. Jeesus opetti, että se joka kadottaa elämänsä hänen tähtensä, löytää sen. Ja Jeesus löytyy toisista ihmisistä, erityisesti niistä, jotka ovat jostain syystä heikoilla ja muitten avun tarpeessa.
Ihmisen ikuinen kysymys on ”miksi minä olen”? Palvelutalossa ei edes muista tuota kysymystä.
Hyvää kevättä!
mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Suomen Liikemiesten Lähetysliiton kaksi hallituksen nykyjäsentä – Jouni Lehtimäki ja Pekka Heikkilä – ovat ehdolla kirkolliskokouksen maallikkojäseniksi 11.2.2020 pidettävissä vaaleissa. Kirkolliskokous on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin, kirkon ”eduskunta”. Jäseniä kirkolliskokoukseen valitaan koko Suomesta 96, joista 32 on pappisjäsentä ja 64 maallikkojäsentä. Turun arkkihiippakunnasta maallikkoja valitaan kahdeksan.
Jouni esittelee itsensä kolmella tyttärellä ja yhdellä pojalla siunatuksi, 55-vuotiaaksi paljasjalkaiseksi porilaiseksi. Koulutukseltaan Jouni on oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari, ja hän toimii lakimiehenä omassa lakiasiantoimistossaan. Vuosina 2013–17 Jouni työskenteli EU-tehtävässä Kosovon Pristinassa oikeusministerin neuvonantajana ja tuli myös vuonna 2016 nimitetyksi Kosovon ensimmäiseksi Suomen kunniakonsuliksi. Kansanedustaja Jouni oli vaalikaudella 1999–2003.
Jouni korostaa, että kristillinen rakkaus ja etiikka ovat kaiken kaikkiaan haastavia aihealueita. Niillä ei tarkoiteta, että pahan tekemisestä olisi vain pidättäydyttävä, vaan ne korostavat voimakkaasti hyvän tekemisen tärkeyttä. Rakkaus ja etiikka toimivat myös liike-elämässä. Niiden siivittämällä asenteella voi myös menestyä, ja sellaista asennetta Jouni haluaa viedä kirkolliskokouksenkin päätöksentekoon.
Seuraavan neljän vuoden aikana Jouni haluaa avoimemman, keskustelevamman ja vuorovaikutteisemman kirkon. Kirkon on oltava kannanotoissaan avoin ja kyvykäs käymään dialogia siitä, mitä kirkko edustaa ja minkälaisia mielipiteitä kirkkoon mahtuu. Erilaisia keskustelutilaisuuksia tarvitaan, jotta jäsenet voivat esittää ajatuksiaan. Lisäksi tarvitaan viestinnällisiä lisäresursseja, viestinnän tärkeyden tunnistamista ja viestinnän merkityksen tunnustamista kirkko-organisaation eri osissa.
Pekka on toimittaja, ohjaaja ja tuottaja, joka suunnittelee, kuvaa ja ohjaa erilaisia TV-tuotantoja. Hän kiertää jatkuvasti opettamassa seurakunnissa ympäri Suomea, kirjoittaa ja kouluttaa. Pekalla on pitkä ja laaja kokemus kirkon hallinnosta ja sen päätöksenteosta: Hän on ollut viimeiset neljä vuotta Kirkkohallituksen täysistunnon (kirkon hallitus) jäsen ja edelliset 8 vuotta kirkolliskokouksen maallikkojäsen sekä johtanut puheenjohtajana viimeiset 12 vuotta Mietoisten kappelineuvostoa. Saman ajan hän on vastannut vapaaehtoisena myös srk:n viestinnästä ja aikuistyön tilaisuuksista.
Pekka tekee muutenkin paljon vapaaehtoistyötä, kulkee apua tarvitsevien rinnalla, ja rukoilee heidän kanssaan. Hän ehti olla 18 vuotta töissä Kirkkohallituksessa kuvaten ja ohjaten tv-jumalanpalveluksia ja -dokumentteja. Monet muistavat mm. piispa Riekkisen isot sarjat MTV:ssä. Ensi pääsiäisenä TV 1:n ohjelmistoon on tulossa piispa Jari Jolkkosen isännöimä sekä Pekan kuvaama ja editoima dokumentti Franciscus Assisilaisesta.
Niin työssä kuin luottamustehtävissäkin Pekka on hankkinut laajat yhteistyöverkostot – suhteet ovat kunnossa kaikkiin suuntiin. Sydämellään Pekalla on elämää muuttavan sanoman julistus, vapaaehtoistyö, nuoret aikuiset sekä viestintä.
Ehdokkaana Pekka haluaa antaa pitkän kokemuksensa kirkon työstä sekä oman osaamisensa ja asiantuntijuutensa yhteiseen käyttöön. Pekka kokee, että hänet on kutsuttu ennen kaikkea palvelemaan näihin tehtäviin. Samalla Pekka haluaa rakentaa siltoja eri tavalla ajattelevien ryhmien ja ihmisten välille.
Neljänä seuraavana vuonna Pekka haluaa olla uudistamassa koko nykyistä seurakuntatyötä ja sen rakennetta tähän aikaan paremmin sopivaksi. Monet kaipaavat nyt yhteisöllisyyttä ja perhettä, johon kuulua ja paikkaa, jossa käyttää osaamistaan ja lahjojaan. Sille pitää nyt saada tilaa. Samalla myös seurakuntien työntekijöiden osaamistarve ja työnkuvat ovat murroksessa; jatkossa tarvitaan hyvät viestintätaidot omaavia mahdollistajia, moniosaajia ja työntekijöitä, jotka osaavat sanoittaa Raamatun ydinsanoman elävästi tämän päivän kielellä. Kirkolliskokouksen tulee mahdollistaa tämä suuri toimintakulttuurin muutos.
Revolverikysymyksiä Jounille (J) ja Pekalle (P), mitä tulee ensiksi mieleen.
Kirkko | luottamus (J) – elävä yhteisö (P)
Usko | rakkaus (J) – kaiken keskus (P)
Koti | suoja (J) – rakkaat (P)
Lähimmäinen | ystävä (J) – rakkauden kohde (P)
Rukous | turva (J) – yhteys Isään (P)
Punainen | mansikka (J) – tuli (P)
Ruusu | Pauliina (J) – juhla (P)
Missionmen | rakkain luottamustehtävä (J) – tärkeä mahdollistaja (P)
