mennessä Jorma Kalajoki | elo 10, 2020 | Yleinen
Miten erottaa terve vastuullisuus hedelmättömästi asioiden vatvomisesta? Kun Turkki hyökkää, Trump ja Johnson hämmentävät puolta maailmaa, ilmastonmuutos ahdistaa, naudanlihan syöntikin on syntiä. Eduskunnassa riidellään, kirkossa riidellään, naapurissa riidellään. Taivastelemista riittää.
Oletko sinä ihminen, joka saat uutta energiaa päivittelystä ja kauhistelusta? Näpytteleekö somesormi intona viestejä? Uskotko tietäväsi asiat paremmin kuin mielestäsi tyhmemmät – mikä tarkoittaa kanssasi eri mieltä olevat? Vai oletko lopettanut asioiden seuraamisen, annatko apatialle tilaa? Vai oletko vuoroin jompaakumpaa?
Minä olen laiska somettaja, mutta tietämisen luulemisesta ja itselle kuulumattomiin asioihin puuttumisesta joudun kiinni tuon tuosta. Kävin jääkaapilla ja huomasin sen ovessa käpristyneen lapun. Siinä lukee: Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala. Se on psalmin 46 jakeen yksitoista alku. Avasin Raamatun ja luin myös jatkon:… kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa.
Olemme pieniä kirppuja massiivisten ongelmien edessä. Voimmeko vaikuttaa asioihin millään tavalla? Kyllä, jos vapaudumme uuvuttavasta vatvomisesta ja ymmärrämme tyytyä omaan, itsemme kokoiseen vaikuttamiseen. Sitä saamme pyytää häneltä, joka ainoana on Jumala. Olen sorvannut itselleni seuraavanlaisen aamurukouksen: Anna, Herra minun ymmärtää oma paikkani ja tehtäväni tässä maailmassa tänään. Opeta pitämään iloisesti rajani. Sulje ajatukseni ja suuni taivastelemiselta ja kauhistelemiselta, anna minulle some-sensori. Varjele minua puuttumasta asioihin, jotka eivät minulle kuulu. Tuomas Kempiläinen on sanoittanut asian näinkin: Siitä, mikä ei koske sinua, älä anna arviotasi, äläkä ollenkaan sekaannu siihen, jotta sinulla olisi aina rauha. Tähän jatkoksi sopii tyyneysrukous:Jumala suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne, jotka voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun.
Rukous on vapaasti käytettävissäsi. Kun saan harteiltani pois turhia murheita – tai oikeammin, kun minulta otetaan niitä pois – vapaudun pienenä ihmisenä tekemään kulloinkin oman osuuteni.
Käy kuten nuorelle miehelle, joka kerran tuli lähetyssaarnaaja Stanley Jonesin luokse. Hän sanoi: Veli Stanley, olen eronnut maailmankaikkeuden pääjohtajan virasta. Onnittelen sinua, sanoi saarnaaja. Minäkin olen tehnyt samoin ja elämä on paljon helpompaa. Valitettavasti kaikki eivät ole ymmärtäneet tätä ja siksi he kantavat turhaan raskaita taakkoja ja uupuvat.
Kun meinaan lyyhistyä maailman ongelmien edessä, voin kysyä: millainen Jumala minulla on? Unohdanko, että hän on Kaikkivaltias, että hänellä on ikuinen suunnitelma koko maailmaa ja historiaa varten? Lainaan tähän vain yhden Raamatun jakeen, se on Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa: SiinäJumala esittelee itsensä profeetta Johannekselle: Minä olen A ja O, alku ja loppu», sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias. (jae 8)
Läpi Raamatun kulkee sisäkkäin kaksi historian linjaa, yhtäältä langenneen ihmiskunnan historia luopumisineen, sotineen, katastrofeineen. Sen keskellä Jumala vie eteenpäin ikuista pelastussuunnitelmaansa, joka päättyy hänen voittoonsa pahan valloista ja Kristuksen kuninkuuteen.
Kun tuon kirjoitan, joudun rehellisesti kysymään itseltäni, uskonto todella tällaiseen Jumalaan. Jos ja kun uskon, se vapauttaa katsomaan inhimillisten arvioiden tuolle puolelle. Jumalan lupaukset avaavat sydämelleni ikuisia näköaloja, että Jumalalla on sittenkin kaikki langat käsissään. Paavali kirjoittaa Korinttilaiskirjeessä: … me emme kiinnitä katsettamme näkyvään, vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vai aikansa, mutta näkymätön ikuisesti. (2. Kor. 4:18)
Mitä Kaikkivaltias Jumala on suunnitellut tämän planeetan ja ihmiskunnan varalle, se on pitkälti meiltä salattua. Onhan hänen syvin olemuksensa salattu. Mutta yhden suunnitelman hän on kirkkaasti ilmoittanut, joka antaa meille toivon ja turvan. Hän on jo ikuisuudessa, ennen luomistekojaan valmistanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa pelastuksen koko maailmalle. Tämän tekemänsä pelastussuunnitelman hän vie kerran päätökseen. Siinä on koko Raamatun punainen lanka. Paavali ihmetteli ja kiitti Herraa, että hänelle avattiin tämä Jumalan ikuinen aivoitus. Voit lukea siitä vaikka Efesolaiskirjeen kolmannesta luvusta.
Siihen suunnitelmaan kuuluvat, Trumpit, Erdoganit, Putinit ja Johnsonit sekä kaikki muut kansojen johtajat, niin hurjalta kuin se kuulostaakin. Lopulta Jumala panee jopa Saatanankin palvelemaan omia pyhiä tarkoituksiaan.
Tarkoittaako tuollainen usko sitä, että panemme kädet ristiin ja annamme Jumalan hoitaa hommat? Päinvastoin. Se vapauttaa kantamaan oma vastuumme vakavasti ja iloisesti. Joku ottaa kantaa julkisesti, joku menee politiikkaan, toiset mielenosoitukseen. Kaikilla on lähipiiri, monilla työ, eläkeläisillä omat ympyrät. Kaiken keskellä meidät kristityt on kutsuttu kertomaan iloista uutista Jeesuksesta, rakastamaan, palvelemaan ja tekemään hyvää niin paljon kuin kerkiämme. Muutaman millin verran jokainen voi parantaa tätä kaoottista maailmaa.
Haastattelin kerran Afganistanissa vuosikymmeniä toiminutta lääkäriä, Leena Kaartista. Kysyin häneltä, miten hän kristittynä onnistuu toimimaan muslimimaassa, ja voiko hän julistaa siellä evankeliumia. Hän kertoi, että hän elää kansan parissa, tekee työnsä, palvelee, rakentaa luottamusta ja vastaa kun kysytään. Hänen tunnuslauseensa on 1. Pietarin kirjeessä (3: 15-17): … pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat.
mennessä Vieras | elo 10, 2020 | Yleinen
Tervehdys Suomen Liikemiesten Lähetysliiton ystävät!
Olen uusi jäsen joukossanne ja voisin esittäytyä pienen jatkokertomuksen kautta. Tai lähinnä tuoda näkyväksi omaa ajatusmaailmaani kaiken kiireen ja arjen paineiden keskellä eläville. Yli 20 vuoden kokemus kristittynä terapeuttina, on avannut aivan uudenlaisen näkökulman kristilliseen elämäntapaan ja auttanut ymmärtämään, miten erilaisia elämänkokemuksia ihmisillä on. Olen myös joutunut tämän takia paljon tutkimaan ja pohtimaan Raamattua ja sen viestiä meille kaikille. Eteenkin näiden erilaisten ihmiskohtaloiden kautta, olen saanut nähdä miten parantavaa viestiä Raamattu särkyneille jakaa. Olen oppinut näkemään Raamatun hyvinkin selkeänä ja realistisena oppikirjana hyvään ja tasapainoiseen elämään. Seppo Jokinen on usein sanonut, että jos ihmiset eläisivät todellisen Raamatun opetuksen mukaan, et sotia ja sovittamattomia riitoja olisi.
Nimeni on Tor Spiik ja vuodesta 1995 asti tehnyt kristillistä terapiatyötä ammatikseni. Jos jotakin kiinnostaa enemmän tietää kuka olen ja millainen on taustani ja koulutukset tähän ammattiin, voi käydä tutustumassa www.kristillinenterapiakeskus.fi sivustolla. Olen kesän alussa perjantai-iltaisin aloittanut Sinitaivassalissa, Levon illat nimisen tapahtumasarjan, joka on saanut erinomaisen vastaanoton. Kymmenestä kahteenkymmeneen aktiivista kuulijaa joka kerta paikalla, ja mukaan tulleista moni haluaa jatkossa olla myös tekemässä. Olemme toistaiseksi sopineet Erkin kanssa, että illat jatkuvat ainakin ensi vuoden alkuun, joka toisena perjantai-iltana. Nyt kuitenkin ideasta vähän syvemmin.
Aihe on oikeastaan erittäinkin ajankohtainen, kaiken tämän aikamme luoman paineen keskellä eläville. Jatkuva kiire, suorittaminen, välinpitämättömyys, epäoikeudenmukaisuus ja muut elämänarvojen muutoksen keskellä elävät, ovat hukassa itsensä kanssa. Meille kristityille on elintärkeää, että löydämme kuitenkin myös sellaisen totuuden, että Jumala on yhä edelleen kaiken tämänkin keskellä läsnä ja pitää huolen omistaan. Huolimatta siitä, miten me kristityt olemme Hänen Sanaansa vääntäneet ja vähätelleet, Hän ei ole koskaan väistynyt, ollut olematta, eikä Hänen läsnäolonsa ole riippuvainen siitä, miten me sen koemme tai miten uskoamme suoritamme. Hänen läsnäolonsa on nyt, aina ja ikuisesti kaikkialla totta. Kuten Hän Sanassaan toteaa, myös meidän uskomme on edelleen voimassa:
Matt 21: 22 “Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuussa tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: ‘Kohoa ja heittäydy mereen’, niin se tapahtuisi. Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte.”
Miten vahvasti uskomme tämän viestin olevan totta meidän jokapäiväisessä elämässämme tänään? Olemme sitäkin pohdiskelleet yhden illan aiheena. Usein tuntuu siltä, että olemme luovuttaneet uskomme ja ihmekokemuksemme lääkäreille ja parantajille. En usko, että Jumala on kovinkaan tyytyväinen siihen, että laistamme Hänen opetustaan ja luovumme Hänen parantavasta ja terveeseen ajatusmaailmaan ohjaavasta Sanasta. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.
Tor Spiik
mennessä Missionmen | elo 10, 2020 | Yleinen
Ylen meteorologi Matti Huutonen kävi olohuoneeni mustassa taikalaatikossa kertomassa, että sää ulkona on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä. Sen havainnoimiseen en tosin olisi tarvinnut Matti Huutosen tai kenenkään muunkaan apua, sillä luuni ja ytimeni olivat asian jo ihan itsekseen ymmärtäneet ja tiedokseni saattaneet. Syksy on saapunut niin kaupunkiin kuin omaan mielenmaisemaanikin. Pimenevien iltojen ytimessä yritän ammentaa siitä tosiasiasta, että lopulta kuitenkin pidän elämässä käännekohdista, onnistuneista lopetuksista ja uusista aluista. Kaikki ne kiteytyvät myös syksyyn, vaikka helposti ajattelemmekin sen pitävän sisällään yksinomaan kuolemaa ja kuihtumista.
Meneillään olevaan vuodenaikaan sisältyvä pimeys on myös eräänlainen lahja lahjattomalle, kuten kaltaiselleni mielikuvituksettomalle ihmislapselle, jolla on vaikeuksia ymmärtää pimeyden todellista luonnetta ja laatua. Pimeys on maailmassa nimittäin totta myös tänään, eikä se ole pelkkä kielikuva tai pahan olemuksesta puhuva epäsuora ilmaisu. Paholainen on heilunut täydessä taisteluvarustuksessaan jo syntiinlankeemuksesta asti, eikä sen voimaa ole ainakaan vielä kutistettu. Edes Jeesusta ei jätetty rauhaan saatanan sävellyksiltä. Raamatussa muun muassa Danielin kirja ja suuri osa Ilmestyskirjaa avaa meille näkymiä tähän paljaalle silmälle näkymättömään todellisuuteen. Paholainen on Jumalan pahin vihollinen ja väkivaltaisin vastustaja, joka pitää huolen siitä, että – sikäli asia hänestä riippuu – myös kilpakentällä vallitsee absoluuttinen pimeys ja pahuus.
Valosta ja pimeydestä puhutaan Raamatussa kaiken kaikkiaan paljon. Ensimmäisen kerran ne ovat esillä jo ensimmäisellä lehdellä, oikeastaan aivan ensimmäisessä henkäyksessä; Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa, jossa pimeys peittää ensin syvyydet, mutta sitten Jumala sanoo: ”Tulkoon valo.” Pimeyden lisäksi maailmassa on siis satavarmasti myös valkeutta, vaikka emme sitä joka päivä pystyisi näkemäänkään tai omassa elämässämme todistamaan. Jokainen joskus lentokoneella matkustanut tietää, että vaikka sää kentällä olisi miten sateinen ja sumuinen tahansa, aurinko alkaa paistaa heti kun kone nousee pilviverhon yläpuolelle.
”Jeesus on maailman valo ja vain hänessä pimeys poistuu.” (Joh. 8:12.) Oikeastaan muuta valoa en pimeyteeni edes tarvitse. Tiedän, että siinä valossa on turvallista taivaltaa kaikkina vuodenaikoina. Se on valokeila, joka vie minut varmimmin loppumattomaan lämpöön ja iloon. Auringonpaisteeseen pilviverhon yläpuolelle.
mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Kirjailija Jari Tervo on todennut pelkäävänsä kristittyjen ja muslimien yhteentörmäystä: ”Ilmassa on sellaista, että elämme uskonsodan aattoa. Kristityn maailman ja muslimien maailman törmäys voi olla lähellä”. Iso pelko yhdelle ihmiselle!
Olin itse joulukuussa 2013 noin 250 metrin päässä paikasta (onneksi muurin paremmalla puolella), jossa itsemurhapommittaja räjäytti itsensä ja parikymmentä siviiliä. Tiesin riskit ja vaarat, mutta en osannut pelätä. Pitääkö meidän pelätä? Onko meillä oikeus pelätä? Pelko on jotakin tuntematonta. Jonkin negatiivisen tapahtuman odottamista. Tapahtuman, jonka vaikutuksia emme osaa kuvitella. Ihmiset pelkäävät pimeää; rakkaan, työpaikan, taloudellisen turvallisuuden menettämistä. Ihmiset pelkäävät häviämistä. Nämä ja monet muut pelot pidättelevät meitä läpi koko elämän.
Pelko lamauttaa toiminnan. Kaikki pelkomme ovat kuitenkin opittuja. Kukaan ei ole syntynyt pelkäämään. Pelon voi siksi oppia myös voittamaan.
Kyky kohdata, käsitellä ja toimia pelosta huolimatta on avaimia menestykseen – ja onneen. Tunnistamalla tilanne tai henkilö, jota pelkää, voi voittaa pelkonsa. Tai tekemällä sitä, mitä pelkää. Rohkeus kasvaa, kunnes pelko lopulta katoaa. Jokainen on varmasti joskus ollut tilanteessa, jossa on kuollakseen pelännyt jotakin, mutta saatuaan asian tehdyksi huomannut, että mitään pelättävää ei ollut ja kuinka irrationaalinen pelko lopulta olikaan.
Varsin usein, kun jotain epämiellyttävää on tapahtunut, kysymme myös itseltämme, miksi? Vastaus on joko pessimistinen tai optimistinen. Pessimisti syyttää itseään. Pessimisti saattaa myös ennakoida muita ongelmia sekä odottaa, että jotakin muutakin pahaa tapahtuu. Pessimisti ei uskalla ottaa riskejä tai tehdä muutoksia elämäänsä. Optimisti ottaa tapahtumasta opikseen, mutta ei anna epävarmuuden tai pelon ohjata elämäänsä. Yksi epäonnistuminen ei tarkoita uutta epäonnistumista. Onnistuminen ja menestys ruokkivat onnistumisia ja menestystä. Optimisti antaa itselleen mahdollisuuden menestyä.
Jos ihminen elää peläten, pelätty asia usein myös tapahtuu, koska ihminen keskittyy siihen, mitä ei halua ja pelkää. Jokaisella on oikeus pelätä, mutta kenenkään ei tarvitse pelätä. Pelkoa voi arvostaa sekä käyttää innostuksen ja motivaation lähteenä. Historiankirjat ovat täynnä pelottomia ja rohkeita ihmisiä, jotka ovat nk. laittaneet kaiken peliin ja tietämättään ottaneet ”härkää sarvista”.
Pelkäänkö minä nyt? Mitä minä pelkään? Mitä minun pitäisi oppia tästä? Jumala, joka kutsuu meidät yhteyteensä, tahtoo meidän elävän ilman turhia pelkoja, koska hänessä meidän ei tarvitse pelätä yhtään mitään eikä ketään.
mennessä Laura Kalaja | elo 10, 2020 | Yleinen
Paavali, tuo ehkä kaikkien aikojen vaikuttavin lähetyssaarnaaja, on muistutus siitä, että Jeesus kutsuu meitä seuraajikseen sellaisina kuin olemme. Paavali sairasti ja sen seurauksena hänen oli jäätävä Galatiaan, vaikka alun perin hän oli vain läpikulkumatkalla. Mutta Jumala voi käyttää elämämme sairauksia lähetystyön etenemiselle. Paikalle syntyi pieniä kodeissa kokoontuvia seurakuntia.
Paavali vihastui ja sen seurauksena syntyi Galatalaiskirje. Jumala voi käyttää luonteenpiirteitämme evankeliumityössä. Pieniin kotiseurakuntiin oli ilmestynyt uusia ”evankeliumin” julistajia, joiden oppi oli tyrehdyttänyt uskovien hengellisen kasvun ja Paavali vihastui näiden julistajien pyrkimyksistä. Galatalaiskirjeen sanomaa tarvitsemme yhä tänäkin päivänä, kun monenlaista ”evankeliumia” on liikkeellä.
Paavali kärsi, häntä vastaan hyökättiin monin tavoin. Mutta Jumala voi kääntää kärsimyksemme ja olosuhteemme siunaukseksi. Paavalin kärsimys ei ollut vain ulkoista, vaan hänen sydämensä kärsi, sillä väärä sanoma oli saanut uskovia mukaansa. Hänen tunteensa ja huolensa tulee läpi Galatalaiskirjeessä, se koskettaa ja saa aikaan muutosta parempaan. Paavali perusteli uskonsa sisällön Raamatun Sanalla ja hän tiesi, että se totuus voittaa väärän julistuksen.
Jeesus käytti Paavalia, hänen elämänhistoriaansa ja olosuhteitaan siunatakseen monia ihmisiä, myös meitä. Galatalaiskirje on täynnä armon sanomaa, jonka voi ottaa vastaan sellainen, joka tietää, että voimme tulla Jumalan eteen vain Jeesuksen ristintyön kautta. Kovin herkästi meitä houkutellaan pois siitä armosta tai kiellämme sen itseltämme. Toisinaan, ja aika usein, ahdistus tai epäonnistuneet yrityksemme olla hyviä uskovia, vievät meidät takaisin ristin luo.
Jos kuulet opetusta, että meidän pitäisi päästä ”eteenpäin” Kristuksen evankeliumista tai että meidän tulisi saada enemmän ”täyttä evankeliumia”, lisää ja aina vaan lisää, niin muista Galatalaiskirjeen julistus siitä, että Kristuksen armo on ehdottoman riittävä, muuttumaton ja ainutlaatuinen. Saamme juurtua siihen syvemmälle ja rakastua siihen armoon yhä uudelleen.
Paavali tunnustaa: ”Sen elämän, jota tässä ruumiissa vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” (Gal 2:20)
Kristuksen ainutlaatuinen armo ja rakkaus olkoon kanssasi tänäänkin.
mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Suomen Liikemiesten Lähetysliitolla on unelma. Toimia kristillisen rakkauden hengessä koko Suomessa ja maailmalla. Kohdata erityisesti yrittäjiä tarjoten hengellistä ja henkistä vahvistusta ihmisten arkeen. Unelmia on muitakin: unelmia rakkaudesta ja ystävyydestä. Lottovoitosta. Entä laajemmin?
Perinteisen ”amerikkalaisen unelman” tietävät kaikki. ”Amerikkalaisen unelman” mukaan Amerikassa voi kuka tahansa menestyä ja saavuttaa haluamansa, kunhan vain yrittää riittävän kovaa eikä luovuta vaikeuksien edessä. ”Amerikkalainen unelma” yhdistää amerikkalaisen ja amerikkalaiseksi haluavan. ”Amerikkalainen unelma” kokoaa yksilöiden omat toiveet ja haaveet. ”Amerikkalaista unelmaa” ei tarvitse selitellä. Miten on Euroopassa?
Onko olemassa ”eurooppalainen unelma”? Jos kyllä, mitä se on? Onko se unelma vapaasta liikkuvuudesta? Varmasti, mutta ilmeisesti vain niin kauan kuin se koskee minua ja kotimaatani. Historia on osoittanut, että heti kun joku toinen saapuu etsimään parempaa elämää, tai joku yksittäinen tehdas päättää siirtyy jostakin maasta toiseen maahan, liikkumisvapaus ei olekaan enää niin kannatettava asia. Onko se unelma rauhasta? Varmasti, mutta ilmeisesti vain Euroopassa. Esimerkiksi Afganistaniin tai Irakiin monet eurooppalaiset valtiot ovat valmiita lähettämään mieluummin sotilaallista kuin humanitaarista apua. Onko se unelma sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta? Kyllä, niin kauan, kun meidän ei tarvitse sopia siitä, mitä on ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus”. Onko se unelma Euroopan unionista? Joillekin kyllä, mutta esimerkiksi Iso-Britannia on jo päättänyt toisin. Onko se sama kuin ”amerikkalainen unelma”? Varmasti ei. ”Amerikkalainen unelma” on ollut, ja on ehkä vieläkin, myös monen eurooppalaisen unelma.
Totuus lienee lopulta, että ei ole olemassa yhtenäistä ”eurooppalaista unelmaa”. Euroopassa on tuhansia erilaisia tarinoita. Lukuisia poliittisia päättäjiä ja erilaisia poliittisia ratkaisuja. Mutta ei vain yhtä asiaa, joka yhdistäisi kaikki. Ja se on Euroopan suuri ongelma.
Kaikki keskustelut Euroopan tulevaisuudesta, Lissabonin sopimuksen uudistamisesta tai mahdollisesta Euroopan ”perustuslaista” ovat aina osittain sisällöltään tyhjiä ilman jotakin todella yhdistävää, eurooppalaista tekijää.
Minulle ”eurooppalainen unelma” on yhtenäisyyttä erilaisten välillä ja yhteistyötä epätodennäköisten kumppaneiden välillä. Se on unelma tavata ihmisiä, jotka näyttävät erilaiselta ensimmäisellä kerralla, mutta samankaltaiselta jo toisella silmäyksellä. Se on unelma ymmärryksestä, että yhteisiä ongelmia voidaan ratkaista vain yhdessä. Se on unelma syvemmästä valtioliitosta, joka edistää osallisuutta toimivilla hallintorakenteilla. Mutta liian usein herään unesta ja ymmärrän, että unelma ei ole toteutunut. ”Eurooppalainen unelma” itsessään on matka, jolle voi vain toivoa positiivista loppua ilman eksymistä menneisyyden vastakkainasetteluun ja riitoihin. Suomen Liikemiesten Lähetysliiton tavoin kristillisen rakkauden hengessä koko Suomessa ja maailmalla.
