mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Suomen Liikemiesten Lähetysliiton kaksi hallituksen nykyjäsentä – Jouni Lehtimäki ja Pekka Heikkilä – ovat ehdolla kirkolliskokouksen maallikkojäseniksi 11.2.2020 pidettävissä vaaleissa. Kirkolliskokous on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin, kirkon ”eduskunta”. Jäseniä kirkolliskokoukseen valitaan koko Suomesta 96, joista 32 on pappisjäsentä ja 64 maallikkojäsentä. Turun arkkihiippakunnasta maallikkoja valitaan kahdeksan.
Jouni esittelee itsensä kolmella tyttärellä ja yhdellä pojalla siunatuksi, 55-vuotiaaksi paljasjalkaiseksi porilaiseksi. Koulutukseltaan Jouni on oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari, ja hän toimii lakimiehenä omassa lakiasiantoimistossaan. Vuosina 2013–17 Jouni työskenteli EU-tehtävässä Kosovon Pristinassa oikeusministerin neuvonantajana ja tuli myös vuonna 2016 nimitetyksi Kosovon ensimmäiseksi Suomen kunniakonsuliksi. Kansanedustaja Jouni oli vaalikaudella 1999–2003.
Jouni korostaa, että kristillinen rakkaus ja etiikka ovat kaiken kaikkiaan haastavia aihealueita. Niillä ei tarkoiteta, että pahan tekemisestä olisi vain pidättäydyttävä, vaan ne korostavat voimakkaasti hyvän tekemisen tärkeyttä. Rakkaus ja etiikka toimivat myös liike-elämässä. Niiden siivittämällä asenteella voi myös menestyä, ja sellaista asennetta Jouni haluaa viedä kirkolliskokouksenkin päätöksentekoon.
Seuraavan neljän vuoden aikana Jouni haluaa avoimemman, keskustelevamman ja vuorovaikutteisemman kirkon. Kirkon on oltava kannanotoissaan avoin ja kyvykäs käymään dialogia siitä, mitä kirkko edustaa ja minkälaisia mielipiteitä kirkkoon mahtuu. Erilaisia keskustelutilaisuuksia tarvitaan, jotta jäsenet voivat esittää ajatuksiaan. Lisäksi tarvitaan viestinnällisiä lisäresursseja, viestinnän tärkeyden tunnistamista ja viestinnän merkityksen tunnustamista kirkko-organisaation eri osissa.
Pekka on toimittaja, ohjaaja ja tuottaja, joka suunnittelee, kuvaa ja ohjaa erilaisia TV-tuotantoja. Hän kiertää jatkuvasti opettamassa seurakunnissa ympäri Suomea, kirjoittaa ja kouluttaa. Pekalla on pitkä ja laaja kokemus kirkon hallinnosta ja sen päätöksenteosta: Hän on ollut viimeiset neljä vuotta Kirkkohallituksen täysistunnon (kirkon hallitus) jäsen ja edelliset 8 vuotta kirkolliskokouksen maallikkojäsen sekä johtanut puheenjohtajana viimeiset 12 vuotta Mietoisten kappelineuvostoa. Saman ajan hän on vastannut vapaaehtoisena myös srk:n viestinnästä ja aikuistyön tilaisuuksista.
Pekka tekee muutenkin paljon vapaaehtoistyötä, kulkee apua tarvitsevien rinnalla, ja rukoilee heidän kanssaan. Hän ehti olla 18 vuotta töissä Kirkkohallituksessa kuvaten ja ohjaten tv-jumalanpalveluksia ja -dokumentteja. Monet muistavat mm. piispa Riekkisen isot sarjat MTV:ssä. Ensi pääsiäisenä TV 1:n ohjelmistoon on tulossa piispa Jari Jolkkosen isännöimä sekä Pekan kuvaama ja editoima dokumentti Franciscus Assisilaisesta.
Niin työssä kuin luottamustehtävissäkin Pekka on hankkinut laajat yhteistyöverkostot – suhteet ovat kunnossa kaikkiin suuntiin. Sydämellään Pekalla on elämää muuttavan sanoman julistus, vapaaehtoistyö, nuoret aikuiset sekä viestintä.
Ehdokkaana Pekka haluaa antaa pitkän kokemuksensa kirkon työstä sekä oman osaamisensa ja asiantuntijuutensa yhteiseen käyttöön. Pekka kokee, että hänet on kutsuttu ennen kaikkea palvelemaan näihin tehtäviin. Samalla Pekka haluaa rakentaa siltoja eri tavalla ajattelevien ryhmien ja ihmisten välille.
Neljänä seuraavana vuonna Pekka haluaa olla uudistamassa koko nykyistä seurakuntatyötä ja sen rakennetta tähän aikaan paremmin sopivaksi. Monet kaipaavat nyt yhteisöllisyyttä ja perhettä, johon kuulua ja paikkaa, jossa käyttää osaamistaan ja lahjojaan. Sille pitää nyt saada tilaa. Samalla myös seurakuntien työntekijöiden osaamistarve ja työnkuvat ovat murroksessa; jatkossa tarvitaan hyvät viestintätaidot omaavia mahdollistajia, moniosaajia ja työntekijöitä, jotka osaavat sanoittaa Raamatun ydinsanoman elävästi tämän päivän kielellä. Kirkolliskokouksen tulee mahdollistaa tämä suuri toimintakulttuurin muutos.
Revolverikysymyksiä Jounille (J) ja Pekalle (P), mitä tulee ensiksi mieleen.
Kirkko | luottamus (J) – elävä yhteisö (P)
Usko | rakkaus (J) – kaiken keskus (P)
Koti | suoja (J) – rakkaat (P)
Lähimmäinen | ystävä (J) – rakkauden kohde (P)
Rukous | turva (J) – yhteys Isään (P)
Punainen | mansikka (J) – tuli (P)
Ruusu | Pauliina (J) – juhla (P)
Missionmen | rakkain luottamustehtävä (J) – tärkeä mahdollistaja (P)
mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Stressinsieto- ja hallintakyky on nykypäivän aikataulutetussa elämänrytmissä tullut monelle yhtä tärkeämmäksi. Muistan itse, miten eräässä ajanhallintakoulutuksessa luennoinut psykologi käveli ympäri luentosalia ja nosti ilmaan täyden vesilasin. Kaikki odottivat kysymystä: “Puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä”? Mutta ei, hymy kasvoillaan, psykologi kysyikin: “Kuinka paljon tämä lasi painaa?”
Vastaukset vaihtelivat 150 grammasta 300 grammaan.
Psykologin ”oikea” vastaus oli, että absoluuttisella painolla ei ole mitään väliä. Ratkaisevaa on, kuinka kauan lasia joutuu pitämään ylhäällä. Jos on pidettävä vain hetki, ei ongelmaa. Jos tunti, kädet alkavat särkeä. Jos lasia on pidettävä ylhäällä koko päivä, kädet puutuvat ja menevät varmasti tunnottomiksi. Ja aina lasin paino on sama. Mutta mitä kauemmin lasia joutuu pitämään ylhäällä, sitä raskaampi siitä tulee.
Psykologi jatkoi, että jännitykset, huolet ja stressi elämässä ovat kuin tämä vesilasi. Jos ne tulevat mieleesi ja ajattelet niitä hetken, mitään pahaa ei yleensä tapahdu. Jos ajattelet niitä hieman pidempään, ne alkavat satuttaa mieltäsi. Jos ajattelet koko päivän, tunnet halvaantuvasi – kykenemättä tekemään mitään. Viime päivinä olen – muutaman ison oikeudenkäynnin alla – taas itsekin joutunut miettimään näitä asioita ja huomannut, että stressinsieto- ja hallintakykyä todella tarvitaan. Mutta on osattava myös rentoutua. Se on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää stressiä. Puhumattakaan liikunnasta, terveellisestä ravinnosta ja riittävästä unesta. Markuksen evankeliumin mukaan (Mark. 6:31): ” Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.”
On tärkeää muistaa vapauttaa mieli huolista ja stressistä. Joka päivä, niin ajoissa kuin vain voit, laske taakka – laske vesilasi. Älä kanna sitä läpi illan ja yön!
mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Kirjailija Jari Tervo on todennut pelkäävänsä kristittyjen ja muslimien yhteentörmäystä: ”Ilmassa on sellaista, että elämme uskonsodan aattoa. Kristityn maailman ja muslimien maailman törmäys voi olla lähellä”. Iso pelko yhdelle ihmiselle!
Olin itse joulukuussa 2013 noin 250 metrin päässä paikasta (onneksi muurin paremmalla puolella), jossa itsemurhapommittaja räjäytti itsensä ja parikymmentä siviiliä. Tiesin riskit ja vaarat, mutta en osannut pelätä. Pitääkö meidän pelätä? Onko meillä oikeus pelätä? Pelko on jotakin tuntematonta. Jonkin negatiivisen tapahtuman odottamista. Tapahtuman, jonka vaikutuksia emme osaa kuvitella. Ihmiset pelkäävät pimeää; rakkaan, työpaikan, taloudellisen turvallisuuden menettämistä. Ihmiset pelkäävät häviämistä. Nämä ja monet muut pelot pidättelevät meitä läpi koko elämän.
Pelko lamauttaa toiminnan. Kaikki pelkomme ovat kuitenkin opittuja. Kukaan ei ole syntynyt pelkäämään. Pelon voi siksi oppia myös voittamaan.
Kyky kohdata, käsitellä ja toimia pelosta huolimatta on avaimia menestykseen – ja onneen. Tunnistamalla tilanne tai henkilö, jota pelkää, voi voittaa pelkonsa. Tai tekemällä sitä, mitä pelkää. Rohkeus kasvaa, kunnes pelko lopulta katoaa. Jokainen on varmasti joskus ollut tilanteessa, jossa on kuollakseen pelännyt jotakin, mutta saatuaan asian tehdyksi huomannut, että mitään pelättävää ei ollut ja kuinka irrationaalinen pelko lopulta olikaan.
Varsin usein, kun jotain epämiellyttävää on tapahtunut, kysymme myös itseltämme, miksi? Vastaus on joko pessimistinen tai optimistinen. Pessimisti syyttää itseään. Pessimisti saattaa myös ennakoida muita ongelmia sekä odottaa, että jotakin muutakin pahaa tapahtuu. Pessimisti ei uskalla ottaa riskejä tai tehdä muutoksia elämäänsä. Optimisti ottaa tapahtumasta opikseen, mutta ei anna epävarmuuden tai pelon ohjata elämäänsä. Yksi epäonnistuminen ei tarkoita uutta epäonnistumista. Onnistuminen ja menestys ruokkivat onnistumisia ja menestystä. Optimisti antaa itselleen mahdollisuuden menestyä.
Jos ihminen elää peläten, pelätty asia usein myös tapahtuu, koska ihminen keskittyy siihen, mitä ei halua ja pelkää. Jokaisella on oikeus pelätä, mutta kenenkään ei tarvitse pelätä. Pelkoa voi arvostaa sekä käyttää innostuksen ja motivaation lähteenä. Historiankirjat ovat täynnä pelottomia ja rohkeita ihmisiä, jotka ovat nk. laittaneet kaiken peliin ja tietämättään ottaneet ”härkää sarvista”.
Pelkäänkö minä nyt? Mitä minä pelkään? Mitä minun pitäisi oppia tästä? Jumala, joka kutsuu meidät yhteyteensä, tahtoo meidän elävän ilman turhia pelkoja, koska hänessä meidän ei tarvitse pelätä yhtään mitään eikä ketään.
mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Suomen Liikemiesten Lähetysliitolla on unelma. Toimia kristillisen rakkauden hengessä koko Suomessa ja maailmalla. Kohdata erityisesti yrittäjiä tarjoten hengellistä ja henkistä vahvistusta ihmisten arkeen. Unelmia on muitakin: unelmia rakkaudesta ja ystävyydestä. Lottovoitosta. Entä laajemmin?
Perinteisen ”amerikkalaisen unelman” tietävät kaikki. ”Amerikkalaisen unelman” mukaan Amerikassa voi kuka tahansa menestyä ja saavuttaa haluamansa, kunhan vain yrittää riittävän kovaa eikä luovuta vaikeuksien edessä. ”Amerikkalainen unelma” yhdistää amerikkalaisen ja amerikkalaiseksi haluavan. ”Amerikkalainen unelma” kokoaa yksilöiden omat toiveet ja haaveet. ”Amerikkalaista unelmaa” ei tarvitse selitellä. Miten on Euroopassa?
Onko olemassa ”eurooppalainen unelma”? Jos kyllä, mitä se on? Onko se unelma vapaasta liikkuvuudesta? Varmasti, mutta ilmeisesti vain niin kauan kuin se koskee minua ja kotimaatani. Historia on osoittanut, että heti kun joku toinen saapuu etsimään parempaa elämää, tai joku yksittäinen tehdas päättää siirtyy jostakin maasta toiseen maahan, liikkumisvapaus ei olekaan enää niin kannatettava asia. Onko se unelma rauhasta? Varmasti, mutta ilmeisesti vain Euroopassa. Esimerkiksi Afganistaniin tai Irakiin monet eurooppalaiset valtiot ovat valmiita lähettämään mieluummin sotilaallista kuin humanitaarista apua. Onko se unelma sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta? Kyllä, niin kauan, kun meidän ei tarvitse sopia siitä, mitä on ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus”. Onko se unelma Euroopan unionista? Joillekin kyllä, mutta esimerkiksi Iso-Britannia on jo päättänyt toisin. Onko se sama kuin ”amerikkalainen unelma”? Varmasti ei. ”Amerikkalainen unelma” on ollut, ja on ehkä vieläkin, myös monen eurooppalaisen unelma.
Totuus lienee lopulta, että ei ole olemassa yhtenäistä ”eurooppalaista unelmaa”. Euroopassa on tuhansia erilaisia tarinoita. Lukuisia poliittisia päättäjiä ja erilaisia poliittisia ratkaisuja. Mutta ei vain yhtä asiaa, joka yhdistäisi kaikki. Ja se on Euroopan suuri ongelma.
Kaikki keskustelut Euroopan tulevaisuudesta, Lissabonin sopimuksen uudistamisesta tai mahdollisesta Euroopan ”perustuslaista” ovat aina osittain sisällöltään tyhjiä ilman jotakin todella yhdistävää, eurooppalaista tekijää.
Minulle ”eurooppalainen unelma” on yhtenäisyyttä erilaisten välillä ja yhteistyötä epätodennäköisten kumppaneiden välillä. Se on unelma tavata ihmisiä, jotka näyttävät erilaiselta ensimmäisellä kerralla, mutta samankaltaiselta jo toisella silmäyksellä. Se on unelma ymmärryksestä, että yhteisiä ongelmia voidaan ratkaista vain yhdessä. Se on unelma syvemmästä valtioliitosta, joka edistää osallisuutta toimivilla hallintorakenteilla. Mutta liian usein herään unesta ja ymmärrän, että unelma ei ole toteutunut. ”Eurooppalainen unelma” itsessään on matka, jolle voi vain toivoa positiivista loppua ilman eksymistä menneisyyden vastakkainasetteluun ja riitoihin. Suomen Liikemiesten Lähetysliiton tavoin kristillisen rakkauden hengessä koko Suomessa ja maailmalla.
