mennessä Laura Kalaja | elo 10, 2020 | Yleinen
Suomi voitti sunnuntaina jääkiekon MM-kultaa. Jääkiekkoon liittyy lämpimiä muistoja, jo lapsena oli hauska seurata isän reaktioita pelin kulkuun. Iloa, harmitusta ja jännitystä.
Eilen olin katsomassa peliä ystävien kanssa ulkona. Huomasin monta kertaa ajattelevani isääni ja hymyilin, varmaankin hän katsoi yhtä innolla peliä kotona.
Suomi voitti, voi sitä riemun määrää! Turun keskusta täyttyi hetkessä iloitsevista ihmisistä. Ensimmäinen auto jonka siellä näin, oli vuorattu Suomen lipuilla ja pelipaidoilla ja se ajoi ympäri torvea toitottaen. Katsoimme sisään autoon, iloinen kuski tervehti meitä huonolla suomen kielellä. Hän oli ylpeä ollessaan osa iloitsevaa kansaa.
Yhteyden tunne oli käsin kosketeltava. Nuoret ja vanhat, naiset ja miehet, muualta tulleet ja täällä syntyneet, kaikki löivät käsiään yhteen, halasivat, hurrasivat, kukaan ei halunnut lähteä pois. Toisilleen vieraat tervehtivät kuin olisivat ylimpiä ystäviä.
Aamulla ajoin töihin keskustan läpi. Olisi ollut niin ihanaa, jos se sama yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteinen ilo olisi edelleen ollut ilmassa. Mutta arki oli alkanut. Toimistolla sentään tuuletettiin Riitta – sihteerin kanssa heti kun nähtiin.
Kerran taivaassa on ihmisiä kaikista kansoista yhdessä viettämässä ikuista ilon päivää, jota arki ei latista. Senkin ilon perustana on voitto. Vapahtajamme, joka uhrasi henkensä meidän syntiemme tähden, voitti meille ikuisen elämän. Hän valmisti yhteyden meidän ja Jumalan välille niin, ettei mikään synti tai häviö voi sitä estää. Voit vain ottaa sen voiton vastaan uskossa iloiten.
”Kaikki jätkät vierellä tahtoo toiselle hyvää ja se kyllä välittyy.” Näin pelaaja tiivisti eilen menestyksen salaisuuden. Siinä pohdittavaa kaikkiin kohtaamisiin, joita meillä tänäänkin on kotona ja työssä.
Niin, hymyilen myös kun ajattelen taivaallista Isääni. Voin kuvitella, että Hän katsoo elämäämme vuoroin ilolla ja vuoroin harmituksella. Parasta on, että Hänelle voimme tuoda voittomme ja tappiomme. Hän kutsuu Kotiin. Ovi on auki. Juhlat jatkuvat!
mennessä Laura Kalaja | elo 10, 2020 | Yleinen
Eri uskontojen joukossa kristinusko saattaa nykyaikana tuntua turhankin veriseltä uskonnolta. Kristittyjen vuoden tärkein juhla-aika joulun ohella on pääsiäinen, jonka aikana muistellaan Jeesus Nasaretilaisen veristä ja väkivaltaista kuolemaa. Ehtoollisessa jaetaan leipää ja viiniä julistaen niiden olevan Kristuksen ruumis ja veri. Kristillisessä puheenparressa puhutaan Kristuksen verestä ja haavoista. Koko kristinuskon tunnusmerkki on risti, kidutuspaalu, johon aikoinaan nostettiin ja naulittiin hitaasti kuolemaan Rooman valtakunnan pahimmat rikolliset ja kapinalliset.
Toisaalta kristinuskon yhteydessä puhutaan paljon lähimmäisenrakkaudesta. Tunnistan minussa itsessänikin kaipuun siihen, että minua rakastetaan. Mutta entä jos tunnistan itsessäni myös rakkaudettomuutta?
Huomaan kaipaavani myös oikeudenmukaisuutta. Mutta mitä teen, jos en itse ole oikeudenmukainen? Miten toimin, jos huomaan itsessäni itsekkyyttä, pahoja sanoja ja ajatuksia, jopa vihaakin? Miten sovitan yhteen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden, jos en pysty toteuttamaan niitä edes omassa elämässäni?
Jumalan sanotaan rakastavan ihmistä. Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa, että Jumala ON rakkaus. Jos Jumala on rakkaus, hän myös toimii tämän olemuksensa mukaisesti. Jumala rakkaudessaan suhtautuu meihin ihmisiin äärimmäisen vakavasti. Hän ei voi vähentää rakkauttaan, eikä hän voi katsoa kenenkään osoittamaa ja osakseen saamaa rakkaudettomuutta tai suoranaista pahuutta sormien läpi. Pienikin loukkaus, väärä teko tai jopa paha ajatus on Jumalan silmissä niin vakava rikkomus, ettei sitä voi hyvittää muuten kuin verenvuodatuksella.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela – sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki todetaan rakkautta ylistävässä Laulujen laulussa. Tällaisella suorastaan sotaisalla kiivaudella Jumala rakastaa ihmistä. Samalla kiivaudella hänen täytyy myös rangaista kaikkia itsekkäitä ja rakkaudettomia ihmisiä, eli viime kädessä meitä jokaista. Miten tämän mahdottoman yhtälön voi ratkaista?
* * *
Kaksituhatta vuotta sitten Jumala otti meidän kohtalomme omakseen ja syntyi yhdeksi meistä. Vaikka hän itsessään on rakkaus, hän otti omaksi syykseen meidän rakkaudettomuutemme ja pahuutemme. Palavassa rakkaudessaan hän vuodatti verensä meidän rakkaudettomuutemme takia. Oikeus tapahtui, kun Jeesus Nasaretilainen kuoli syyttömänä ihmiskunnan puolesta. Tällainen on Jumalan rakkaus, joka on väkevä kuin kuolema – kuin ristinkuolema.
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. (Fil. 2:6-8)
mennessä Vieras | elo 10, 2020 | Yleinen
Raikkaan vihreä rairuoho tuoksuu ja näyttää pääsiäiselle. Mikä tekee pelkästä ruohosta niin suurta ja arvokasta, että sitä voi verrata kristikunnan suurimpaan ja tärkeimpään juhlaan, pääsiäiseen?
”Oo – tipu on muninut! Äiti, kato! Tipu on muninut mulle pääsiäismunan rairuohoon!” Ja päälle hymyä korvasta korvaan, innostusta, iloa ja helpotuksen huokaus, kun odottaminen päättyi riemullisesti.
Näin sen opetamme lapselle konkreettisesti. Opetamme, mikä on pääsiäisen ihme. Se on se, että syntyy uutta! Rairuohon pienestä vaatimattomasta siemenestä pöllähtää tuuhea raikas ruohomatto. Pääsiäistipu antaa lahjansa – uutta elämää edustavan munan, jonka sisältä kuoriutuu jotain, mitä emme vielä tiedä. Mutta siitä saamme olla varmoja, että jotain kivaa ja mieluista sieltä paljastuu.
Pääsiäisenä juhlimme juuri sitä, että kuolleesta syntyy uutta elämää. Eikä se ole pelkkää lasten leikkiä ja tarinaa rairuohosta ja pääsiäismunista, vaan totista totta. Ja sen uuden elämän lahjan saamme me kaikki, sinä ja minä. Ja saamme avata jännittävän lahjan, emmekä etukäteen tiedä, mitä hyvää ja mieluista saamme. Jeesus teki sen ihmeen, että nousi elämään kuolleista. Ja Jeesus tuo mukanaan meille uutta sekä tänne maanpäälliseen elämään että tulevaan taivaalliseen.
Ja vielä loppukaneettina arkinen vertaus omasta elämästäni:
Nyt kun olen jäämässä eläkkeelle, avaan ikään kuin pääsiäismunan: en tiedä, mitä edessä on, mutta uskon että jotain hyvää ja kaunista.
Lämmin kiitos teille kaikille, joiden kanssa olen saanut olla tekemisissä tavalla tai toisella. Olette tehneet elämästäni iloista, vaihtelevaa ja kiinnostavaa.
Siunausta sinulle elämääsi!
Riitta Westerholm
Liiton pitkäaikainen sihteeri
mennessä Lasse Vahtola | elo 10, 2020 | Yleinen
Ajattelin joskus, että ikääntyneenä osaa jo jotenkin varautua kuolinviesteihin. Mutta ei. Facebook välitti lauantaina 23.3 kesken lounaan yllätysviestin – Mikko Lännenpää on aamulla kuollut, kotonaan. Mikko, ystävä yli 50 vuoden takaa. Samana vuonna syntynyt, ikätoveri. Eikä siitä ole kuin joku kuukausi, kun tavattiin, juhlien merkeissä, kuinkas muuten.
Mikko oli ehtiväinen. Vaikka hänen olemuksensa oli hyvin rauhallinen, joskus suorastaan verkkainen, asiat tapahtuivat. Lähdimme opiskelemaan vuoden 1967 syksyllä Helsinkiin. Ajan tavan mukaan liftasin usein Tampereelta. Jos jostain syystä satuin viikonlopun jälkeen junaan, Mikko istui siellä. Tampere oli kotikaupunkimme, emmekä kumpikaan kotiutuneet Helsinkiin opiskeluvuosien aikana.
Jo kolmen vuoden opiskelujen jälkeen Mikko valmistui ja vihittiin papiksi Tampereen tuomiokirkkoseurakuntaan. Tampereella syntyi seuraavina vuosina monenmoista nuorisoyhteistyötä, kun itse sain viran Kalevan seurakunnan nuorisopappina kaksi vuotta myöhemmin. Kun Mikko lähti papiksi Ylöjärvelle, perheemme peri hänen virka-asuntonsa keskellä kaupunkia. Paikka oli oivallinen, nuorison pistäytyä milloin mistäkin syystä. Jatkoimme Mikon luomaa avointen ovien perinnettä. Noina vuosina vaihdoimme autojakin keskenämme pariin otteeseen.
Vuonna 1975 ryhdyimme neljän papin voimin suurisuuntaiseen hankkeeseen saadaksemme leirikeskuksen Lapista nuorten käyttöön. Päädyimme Mikon ehdotuksesta ostamaan paikan itse, kun Tampereen kirkkovaltuusto oli määrävähemmistön turvin sen kahdesti torjunut. Kahdenkymmenen vuoden ajan pyöritimme Lapissa Jeesiöjärven leirikeskusta neljän tamperelaispapin voimin. Mikon bisnestaidot tulivat koetukselle, vaikka olisihan hänen suuntautumisensa arvannut jo hänen -74 laatimastaan tutkimuksesta Kirkon Tutkimuslaitokselle. Aiheena oli ”Kolehti – uhri vai ylimääräinen lantti.”
Ylöjärveltä Mikko lähti Lahteen nuorisojohtajaksi, ja sieltä edelleen Helsinkiin Poikien ja Tyttöjen keskukseen. Vuonna 1988 Mikko perusti nimelleen yrityksen ML-Projektit Oy ja siirtyi sen toimitusjohtajaksi, tarkoituksena lähinnä seurakuntiin suunnattu koulutus ja konsultointi. Tiemme ristesivät taas, sillä olin itse siirtynyt Turun tuomiokapituliin hiippakuntasihteeriksi, ja seurakuntien henkilöstön koulutuksesta siinäkin oli pääasiassa kyse. Mikko alkoi tulla tunnetuksi Turun lähialueen seurakunnissakin taitavana ja pidettynä kouluttajana. Mikko oli Liikemiesten Lähetysliiton yrittäjäjäsen, ja valittu hallitukseen 2000 luvun alussa. Oli aika luontevaa, että juuri hän siirtyi Liiton toiminnanjohtajaksi 2006 – 2011, kun itse lähdin Vahdolle kirkkoherraksi.
Mikko oli juurtunut Hollolaan, Lahden kylkeen. Viimeiset vuosikymmenet hänen vaikutuksensa siellä olikin tuntuva, siitä pääsivät nauttimaan yhtä hyvin paikalliset kotiseutuyhdistykset, seurakunta kuin HOLY, eli Hollolan Oluenystävät ry. Kirkonseudun kyläyhdistyksen Pro Hollola mitalin kuittasi yhdistyksen puolesta sen hallituksen puheenjohtaja Mikko. En tiedä ollenkaan kaikkea, missä Mikko vaikutti, mutta paljon sitä oli. Hänelle myönnetty YMCA:n kultainen ansiomitali ja opetusneuvoksen arvonimi eivät tulleet ansiotta.
Mikossa säilyivät nuoresta lähtien sitkeys ja periksiantamattomuus. Elämä oli tehtävä, joka hoidettiin, vaikka kaikki ei aina mennytkään suunnitelmien mukaan. Mielestäni Mikko oli niinkuin Jeesuksen vertauskertomuksen lampunjalkaan sytytetty lamppu (Matt.5:15), keskelle huonetta asetettu, valaisemaan kaikkia ympärillä. Sillä kaikkialle, mihin Mikko asettui, alkoi tapahtua. Lähiyhteisöt elpyivät, uusia verkostoja ja yhdistyksiäkin syntyi, kanssakäynti ja yhteentuleminen voimistui monilla tasoilla. Valo loisti ja vaikutti.
Valaiskoon ikuinen valkeus nyt Mikon matkaa.
mennessä Vieras | elo 10, 2020 | Yleinen
Charles Spurgeon kertoo eräässä kirjassaan tarinan rikkaasta länsimaisesta miehestä, joka halusi auttaa köyhää afrikkalaista kylää saamaan puhdasta vettä. Kylä oli kärsinyt puhtaan veden puutteesta jo kauan ja oli nyt kroonisesti sen tarpeessa. Mies päätti käyttää hyväksi kaupallisia yhteyksiään ja varojaan lähettämällä kylään työntekijöitä tekemään kaivon. Kaivo syntyi ja kylän ihmiset saivat ammennettua siitä vettä tarpeisiinsa. Kaikki oli sitä myöten kunnossa. Myöhemmin useiden kuukausien kuluttua kylässä vieraili joukko asiantuntijoita, jotka tutkivat kaivoa. He antoivat siitä surkean lausunnon. Kaivo oli rakennettu täysin ilman tarvittavaa asiantuntemusta ja tekniikkaa. Asiantuntijat miettivät ”Kuka tällaista edes rakentaa tänä päivänä?”. Kaivon rakennuttaja kuuli palautteen ja sanoi. ”Ei kiinnosta ollenkaan. Kyläläiset saavat vettä ja heidän elämänlaatunsa on kohentunut, se riittää”.
Lähetystyössä ollaan jossain määrin saman kysymyksenasettelun äärellä. Toimintatapoja on monia. Lähetystehtävän toteuttamiseen on olemassa monta menetelmää, ammattia, organisaatiota ja strategiaa. Pääasia on, että se toteuttaa sitä mikä on sen päätarkoitus. On turhaa lukita tiettyjä toimintamuotoja, ammatteja tai mielikuvia sulkemaan lähetystyötä sisälleen. Maailma muuttuu ja toimintatavat muuttuvat. Samoin lähetystyö muuttuu ja mukautuu ajan tarpeisiin sopivaksi.
Lähetystyö saa useita eri lisäliitteitä ja synonyymeja sisältönsä kuvaamiseksi. Termit ovat varsin kirjavia. Puhuttavan kuulee esim. kokonaisvaltaisesta lähetystyöstä, kirkon missiosta, sanojen ja tekojen evankeliumin levittämisestä, Jumalan valtakunnan työstä, lähetyskäskyn toteuttamisesta. Kysymyksen asettelu lähetystyön olemuksesta ei ole enää siinä, mikä on tasapaino julistuksen ja auttamistyön välillä. Molemmat kuuluu asiaan. Ajankohtainen kysymys lähetystermien sekamelskassa on kysyä, mitä lähetystyöstä puhuva taho kulloinkin lähetystyö -termillään tarkoittaa.
Lähetystyö-käsitteen kirjavuuden keskellä joudutaan helposti ideologisiin ristiriitoihin. Erityisesti kovin laveaksi lähetystyötä määrittelevät tahot aiheuttavat kovasti mietintää. Esimerkkinä tästä käsitys, jonka mukaan kaikki, mitä kirkko tekee on lähetystyötä. Määritelmä on hiukan ongelmallinen perinteisen lähetystyö- käsitteen ymmärtämisen näkökulmasta. Jos lähetystyötä on kaikki mitä kirkko tekee silloin väestökirjanpito, hautaustoimi, museokohteiksi luokiteltujen kiinteistöjen ylläpitäminen ja tarvittavat talousalan liiketoiminnalliset suunnittelutkin ovat lähetystyötä. Tämä ei vastaa perinteistä kuvaa lähetystyötä, vaikka kaikki tapahtuisikin ulkomailla lähetysjärjestön tuen avulla. Eihän kirkko ole kuin lastensadun kuningas Midas, jonka kosketuksesta kaikki muuttuu kullaksi. Yhtä vähän kaikki mitä kirkko tekee, olisi väistämättä lähetystyötä. Toki satuihin saa uskoa, jos haluaa.
Mitä on evankeliumi?
On yleistä liittää sana evankeliumi ja lähetystyö yhteen niin, että lähetystyöllä tarkoitetaan evankeliumin eteenpäin viemistä. Määritelmä on päällepäin oikea, mutta on viisasta varmistaa, mitä evankeliumilla tarkoitetaan. Se ei ole aina ihan varmaa. Evankeliumikin ymmärretään aika valikoivasti. Evankeliumille yritetään näet laittaa uusia merkityksiä samalla tavoin, kuin sanalle lähetystyö. Raamatussa tämä termi esiintyy UT:n puolella mm. Matt. 4:23, Luuk. 4:18-19 18, Apt. 13:32-33, Apt. 10:36-43, Room. 1:16-17 sekä 1.Kor. 15:1-5. Esimerkkinä valikoivasta merkityssisällöstä otetaan vaikkapa Luukkaan evankeliumin kohta.
Perinteessä, jossa evankeliumin halutaan muistuttavan kansainvälistä diakoniaa tai kehitysyhteistyötä, lainataan mielellään Luuk. 4:18-19 tekstiä. Kohtaa valikoivasti tulkitsemalla saadaan kristillisen lähetystyön identiteetti muutettua aika tehokkaasti uusiin painopisteisiin pois julistustavasta työstä.
Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta”
Sosiaalisen työn painotuksella luettaessa teksti muistuttaa köyhien auttamisen tärkeydestä. Samoin tekstistä poimitaan mielellään sana sokea, jonka perusteella nähdään vammaistyö ensisijaisena kohderyhmänä. Sorrettujen vapauteen saattamista tulkitaan mielellään koskemaan valtaeliitin alapuolella olevaa kansaa tai jotain marginalisoitunutta ryhmää, joka halutaan valita kohderyhmäksi. Tämä kaikki voi kuulostaa ihan järkevältä. Mutta, lähetystyön näkökulmasta Luukkaan teksti on paljon syvempi, kuin vain tätä elämää varten tehtävä auttamistyö. Kohdassa mainitut verbit ovat: julistaa, saarnata, päästää, saarnata. Teksti puhuu siis keskeisesti julistustyöstä eikä auttamistyöstä. Se korostaa julistamisen ja saarnaamisen tärkeyttä, ei sitä, että välitämme kansainvälisen diakonian instrumentteja kolmansiin maihin.
Toiseksi tekstin olemuksesta tulee määrittää, onko kyseessä Jumalan lupaus vai käsky? Jos lupaus ja käsky menevät Raamatuntulkinnassamme sekaisin vaikuttaa se toimintaammekin haitallisesti. Tässä kohtaa näyttäisi kysymyksessä olevan lupaus, jonka voimme vain vastaanottaa ilman sen kummempaa tehtävän antoa. Näemme tässä, mitä Jeesus tekee maailmassa. Olemme siitä nöyrän kiitollisia.
Usein tällaista ristin vaakatasoa kohtaava työ perustellaan myös Johanneksen evankeliumin kohdalla: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Joh. 20:21. Kohta on ainut evankeliumien neljästä lähetyskäskystä, jossa julistustyötä ei suoranaisesti mainita.
Jeesuksen mallia lähetystyöstä tulee miettiä kokonaisvaltaisesti hänen elämänkaarensa perusteella. Hän tuli maailmaan profeettojen ennustamalla tavalla syntien sovittajaksi. Hän julisti, teki ihmetekoja ja ennen kaikkea kuoli ihmisten syntien tähden. Hän nousi kuolleista, näyttäytyi ihmisille ja astui taivaaseen. Kokonaismission näkökulmasta Jeesuksen päätyö oli ihmisten sielujen pelastukseen tähtäävä toiminta. Tämän tiedon välittämiseksi tarvitaan julistustyötä. Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoi julistustyön olevan hänen toimintansa keskipisteessä. ”Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” (1:38)
Lähetystehtävään kuuluu ensisijaisesti suusanallinen evankeliumin julistus – evankeliointi. Tätä tehdessä ei kannata unohtaa auttamistyötä, eikä mitään muutakaan siihen liittyvää tarpeellista elementtiä. Lähetystyön edetessä tulee usein vaihe, jolloin on aika tehdä rakenteita ja tukea kristillisten yhteisöjen perustamista. Tällöin avainasemassa toimijoina ovat jo lokaalit toimijat ja heidän tukemisensa. Lähetyksen keskeinen sisältö on silloinkin oltava opettava ja opetuslapseuttava.
Lähetystyön tukijan ei tarvitse ymmärtää kaikkia teologisia koukkuja, joita lähetyskysymykseen liittyy. Jokaista ratasta, mitä lähetyskoneistosta löytyy ei tarvitse tarkastella kriittisesti. Sen sijaan lähetystyön tukijana on hyvä olla tarkkana siitä, mitä tuettava työ pitää sisällään.
Juri Veikkola
Kirjoittaja on teologian maisteri ja pappi, työskennellen Lähetysyhdistys Kylväjän hankekoordinaattorina ja Mongolian työaluevastaavana. Hän toimi lähetystyöntekijänä Hongkongissa vuosina 2008-2016 (SLS).
mennessä Laura Kalaja | elo 10, 2020 | Yleinen
Jumala kysyi Jobilta: ”Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran? Oletko käskenyt aamuruskon paikalleen?” Job 38:12
Minä olen ihminen ja Jumala on Jumala. Kaikki elämäni aamut Jumala on kutsunut esiin, en minä. Kun ensimmäisen kerran avasimme silmämme synnyttyämme elämämme ensimmäiseen aamuun, sen elämän henkäyksen Jumala kutsui esiin. Tai jos olet elänyt sen hetken, kun ihminen tajuaa että on olemassa vain kaksi tietä, pimeyden tie ja valon tie, ja olet lähtenyt valon tielle, niin Jumala itse kutsui sinut sille tielle. Niin monta aamua kuin elämässämme onkin ollut, jokaisen niistä Jumala on kutsunut esiin, ja jokaiseen niistä Hän on antanut sinulle ja minulle elämän lahjan.
Tärkein aamu on vielä edessä. Se on se aamu, kun kaikki ajallinen ja maallinen on päättynyt, ja me seisomme uuden aamun kynnyksellä. Katsomme kasvoihin Häntä, joka ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden, mutta joka voitti kuoleman pimeyden ja kolmantena aamuna nousi ylös. Minusta se on ihana ajatus, että Jeesuksen kuolema pesi puhtaaksi meidän menneisyytemme. Ja Jeesuksen elämä on meidän elämämme voima ja esimerkki jokaisena aamuna, johon heräämme. Netissä liikkuu hauska muistutus, että ole sellainen nainen/mies, että kun aamulla nouset ylös, niin paholainen sanoo: ”Voi ei, nyt se on taas hereillä”.
Ennen sitä tärkeintä uutta aamua, iankaikkisuuden ja taivaan ihanuuden aamua, on yksi hetki Raamatussa joka on puhutellut viime aikoina: Kaikki kansat kootaan hänen (Jeesuksen) eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ ”Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään
Tämä on rankka kohta. Jeesus puhuu tässä siitä, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä uskonveljille ja – sisarille. Totta kai tarkoitus on tehdä hyvää myös niille jotka eivät usko, palvella heitä kaikin tavoin, kutsua heitä valon tielle. Mutta tässä erottelu tehdään sen perusteella, miten olemme kohdelleet toinen toisiamme kristittyinä.
Jesajan kirjassa puhutaan tästä samasta asiasta ja siinä on lupaus meille jokaiselle: Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Ajattelen, että Jumala haluaa meidän haavamme kasvavan umpeen. Monet niistä parantuvat kun me elämme yhdessä ja tuemme toinen toisiamme uskon ja elämän tiellä. Ajattelen, että Jumala haluaa valon puhkeavan meissä näkyviin kuin aamunkoin. Hän kutsuu uuden aamun meissä esiin, loistamaan kuin tähdet pimeällä taivaalla. Se ei ole meidän valomme joka loistaa, vaan Hänen joka on maailman valo. Hänen valonsa josta Raamattu sanoo; todellinen Valo, joka valaisee jokaisen ihmisen. Ja kaikille, jotka ottavat hänet vastaan, Hän antaa oikeuden tulla Jumalan lapseksi, kaikille, jotka uskovat Häneen.
Jos et tänään ole varma, oletko pimeyden vai valon tiellä, tai jos et ole varma, onko se elämäsi tärkein aamu kerran myös elämäsi paras aamu, niin tänään Jumala kutsuu sinut esiin. Hän kutsui tänään aamun esiin ja asetti aamuruskon paikalleen, Hän kutsuu sinutkin esiin ja kutsuu sinut parhaalle paikallesi.
Voit vaikka mielessäsi yhtyä tähän rukoukseen. Rakas Jeesus, Sinä olet todellinen valo, joka valaiset meidät läpikotaisin. Sinä voit sen tehdä, koska Sinä kannoit syntimme ja syyllisyytemme. Meissä ei ole mitään niin pimeää, etteikö Sinun valosi ja sovitustyösi sitä voittaisi. Anna syntimme anteeksi, pese meidät puhtaaksi, ohjaa meidät valon tielle, iankaikkisuuden tielle. Ja auta meitä näkemään jokainen uusi aamu mahdollisuutena olla siunaukseksi jollekin toiselle. Kiitos että haavamme kasvavat umpeen yhteydessä toisiimme ja Sinuun. Siunaa päivämme, kiitos että elät ja olet kanssamme. Aamen.
