mennessä Jouni Lehtimäki | elo 10, 2020 | Yleinen
Suomen Liikemiesten Lähetysliitolla on unelma. Toimia kristillisen rakkauden hengessä koko Suomessa ja maailmalla. Kohdata erityisesti yrittäjiä tarjoten hengellistä ja henkistä vahvistusta ihmisten arkeen. Unelmia on muitakin: unelmia rakkaudesta ja ystävyydestä. Lottovoitosta. Entä laajemmin?
Perinteisen ”amerikkalaisen unelman” tietävät kaikki. ”Amerikkalaisen unelman” mukaan Amerikassa voi kuka tahansa menestyä ja saavuttaa haluamansa, kunhan vain yrittää riittävän kovaa eikä luovuta vaikeuksien edessä. ”Amerikkalainen unelma” yhdistää amerikkalaisen ja amerikkalaiseksi haluavan. ”Amerikkalainen unelma” kokoaa yksilöiden omat toiveet ja haaveet. ”Amerikkalaista unelmaa” ei tarvitse selitellä. Miten on Euroopassa?
Onko olemassa ”eurooppalainen unelma”? Jos kyllä, mitä se on? Onko se unelma vapaasta liikkuvuudesta? Varmasti, mutta ilmeisesti vain niin kauan kuin se koskee minua ja kotimaatani. Historia on osoittanut, että heti kun joku toinen saapuu etsimään parempaa elämää, tai joku yksittäinen tehdas päättää siirtyy jostakin maasta toiseen maahan, liikkumisvapaus ei olekaan enää niin kannatettava asia. Onko se unelma rauhasta? Varmasti, mutta ilmeisesti vain Euroopassa. Esimerkiksi Afganistaniin tai Irakiin monet eurooppalaiset valtiot ovat valmiita lähettämään mieluummin sotilaallista kuin humanitaarista apua. Onko se unelma sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta? Kyllä, niin kauan, kun meidän ei tarvitse sopia siitä, mitä on ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus”. Onko se unelma Euroopan unionista? Joillekin kyllä, mutta esimerkiksi Iso-Britannia on jo päättänyt toisin. Onko se sama kuin ”amerikkalainen unelma”? Varmasti ei. ”Amerikkalainen unelma” on ollut, ja on ehkä vieläkin, myös monen eurooppalaisen unelma.
Totuus lienee lopulta, että ei ole olemassa yhtenäistä ”eurooppalaista unelmaa”. Euroopassa on tuhansia erilaisia tarinoita. Lukuisia poliittisia päättäjiä ja erilaisia poliittisia ratkaisuja. Mutta ei vain yhtä asiaa, joka yhdistäisi kaikki. Ja se on Euroopan suuri ongelma.
Kaikki keskustelut Euroopan tulevaisuudesta, Lissabonin sopimuksen uudistamisesta tai mahdollisesta Euroopan ”perustuslaista” ovat aina osittain sisällöltään tyhjiä ilman jotakin todella yhdistävää, eurooppalaista tekijää.
Minulle ”eurooppalainen unelma” on yhtenäisyyttä erilaisten välillä ja yhteistyötä epätodennäköisten kumppaneiden välillä. Se on unelma tavata ihmisiä, jotka näyttävät erilaiselta ensimmäisellä kerralla, mutta samankaltaiselta jo toisella silmäyksellä. Se on unelma ymmärryksestä, että yhteisiä ongelmia voidaan ratkaista vain yhdessä. Se on unelma syvemmästä valtioliitosta, joka edistää osallisuutta toimivilla hallintorakenteilla. Mutta liian usein herään unesta ja ymmärrän, että unelma ei ole toteutunut. ”Eurooppalainen unelma” itsessään on matka, jolle voi vain toivoa positiivista loppua ilman eksymistä menneisyyden vastakkainasetteluun ja riitoihin. Suomen Liikemiesten Lähetysliiton tavoin kristillisen rakkauden hengessä koko Suomessa ja maailmalla.
mennessä Laura Kalaja | elo 10, 2020 | Yleinen
”Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” Matteus 6:33
Kuuntelen usein apologeetta Ravi Zachariaksen opetuksia. Hän kertoo toisinaan kertomuksia, niin kuin Jeesuskin teki. Tässä yksi niistä.
Tämä avaa tuota Raamatun kohtaa, jossa sanotaan, että kun etsimme ensin Jumalaa, niin sen mukana saamme kaiken muunkin.
Oli rikas mies. Päivittäin tuo rikas mies teki kävelylenkin linnastaan kaupungille. Kaupungin laidalla istui aina sama kerjäläismies. Kerran tuo rikas mies pysähtyi juttelemaan kerjäläisen kanssa. Siitä tuli vähitellen rutiini. He vaihtoivat joka päivä kuulumisia. Rikas mies kertoi, että hänellä on poika. Ja että hän pitää taiteesta ja että hänellä on mittava taidekokoelma. Kerjäläinen kertoi, että hän on aika taiteellinen myös ja pitää piirtämisestä.
Rikas mies kysyi, voisiko kerjäläinen piirtää kuvan rikkaan miehen pojasta? Kerjäläinen lupasi, jos rikas mies tuo paperin ja kynän.
Niin rikas mies tuli poikansa kanssa ja kuva piirrettiin. Kuva ei ollut kummoinen, mutta rikas mies taittoi sen taskuun ja kiitti kerjäläistä.
Vuodet kuluivat ja eräänä päivän poika tuli yksin kerjäläisen luo. Rikas mies oli kuollut. Poika jatkoi kerjäläisen luona käymistä kuten isänsäkin oli käynyt. Eräänä päivänä poika ei tullutkaan. Muutaman päivän päästä kerjäläinen päätti lähteä katsomaan, oliko jotain tapahtunut. Hän tuli rikkaan miehen linnan ovelle ja koputti. Palvelija avasi oven ja kertoi, että poikakin oli kuollut. Ja että sisällä juuri oli alkamassa taidehuutokauppa rikkaan miehen taidekokoelmasta. Kerjäläistä hän ei kyllä päästä sisään tuon näköisenä.
Kerjäläinen halusi kovasti nähdä taidekokoelman. Hän kävi lainaamassa siistin puvun ja tuli takaisin linnalle.
Taidehuutokauppa oli juuri alkamassa. Paljon ihmisiä istui salissa. Upeat taulut olivat näytillä. Mukana oli myös kerjäläisen piirtämä kuva rikkaan miehen pojasta. Se oli kehystetty.
Niin huutokauppa alkoi. Meklari sanoi, että rikas mies oli jättänyt ehdon: huutokauppa tulee aloittaa tuosta kerjäläisen piirtämästä kuvasta. Kukaan ei halunnut huutaa sitä, koska he odottivat malttamattomina oikeita taideaarteita. Kerjäläinen löysi taskustaan lantin, ja sillä hän sai tuon piirtämänsä kuvan takaisin itselleen.
Ihmiset alkoivat malttamattomina pyydellä, että päästäisiin jo asiaan ja oikean taiteen pariin. Meklari oli hetken hiljaa ja sanoi sitten, että rikkaalla miehellä oli toinenkin ehto. Kuka ikinä osti tuon piirretyn kuvan rikkaan miehen pojasta, hänelle annetaan koko muukin taidekokoelma.
Rukous: Jeesus, Sinä olet elämän lähde. Auta meitä asettamaan Sinut elämässämme ensimmäiseksi. Tapahtukoon Sinun hyvä tahtosi silloinkin, kun emme sitä ymmärrä. Kiitos, että lupauksesi kestävät ja kantavat. Ilman Sinua meillä ei ole mitään, mutta Sinussa meillä on kaikki. Aamen.
mennessä Laura Kalaja | elo 10, 2020 | Yleinen
Suomi voitti sunnuntaina jääkiekon MM-kultaa. Jääkiekkoon liittyy lämpimiä muistoja, jo lapsena oli hauska seurata isän reaktioita pelin kulkuun. Iloa, harmitusta ja jännitystä.
Eilen olin katsomassa peliä ystävien kanssa ulkona. Huomasin monta kertaa ajattelevani isääni ja hymyilin, varmaankin hän katsoi yhtä innolla peliä kotona.
Suomi voitti, voi sitä riemun määrää! Turun keskusta täyttyi hetkessä iloitsevista ihmisistä. Ensimmäinen auto jonka siellä näin, oli vuorattu Suomen lipuilla ja pelipaidoilla ja se ajoi ympäri torvea toitottaen. Katsoimme sisään autoon, iloinen kuski tervehti meitä huonolla suomen kielellä. Hän oli ylpeä ollessaan osa iloitsevaa kansaa.
Yhteyden tunne oli käsin kosketeltava. Nuoret ja vanhat, naiset ja miehet, muualta tulleet ja täällä syntyneet, kaikki löivät käsiään yhteen, halasivat, hurrasivat, kukaan ei halunnut lähteä pois. Toisilleen vieraat tervehtivät kuin olisivat ylimpiä ystäviä.
Aamulla ajoin töihin keskustan läpi. Olisi ollut niin ihanaa, jos se sama yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteinen ilo olisi edelleen ollut ilmassa. Mutta arki oli alkanut. Toimistolla sentään tuuletettiin Riitta – sihteerin kanssa heti kun nähtiin.
Kerran taivaassa on ihmisiä kaikista kansoista yhdessä viettämässä ikuista ilon päivää, jota arki ei latista. Senkin ilon perustana on voitto. Vapahtajamme, joka uhrasi henkensä meidän syntiemme tähden, voitti meille ikuisen elämän. Hän valmisti yhteyden meidän ja Jumalan välille niin, ettei mikään synti tai häviö voi sitä estää. Voit vain ottaa sen voiton vastaan uskossa iloiten.
”Kaikki jätkät vierellä tahtoo toiselle hyvää ja se kyllä välittyy.” Näin pelaaja tiivisti eilen menestyksen salaisuuden. Siinä pohdittavaa kaikkiin kohtaamisiin, joita meillä tänäänkin on kotona ja työssä.
Niin, hymyilen myös kun ajattelen taivaallista Isääni. Voin kuvitella, että Hän katsoo elämäämme vuoroin ilolla ja vuoroin harmituksella. Parasta on, että Hänelle voimme tuoda voittomme ja tappiomme. Hän kutsuu Kotiin. Ovi on auki. Juhlat jatkuvat!
mennessä Laura Kalaja | elo 10, 2020 | Yleinen
Eri uskontojen joukossa kristinusko saattaa nykyaikana tuntua turhankin veriseltä uskonnolta. Kristittyjen vuoden tärkein juhla-aika joulun ohella on pääsiäinen, jonka aikana muistellaan Jeesus Nasaretilaisen veristä ja väkivaltaista kuolemaa. Ehtoollisessa jaetaan leipää ja viiniä julistaen niiden olevan Kristuksen ruumis ja veri. Kristillisessä puheenparressa puhutaan Kristuksen verestä ja haavoista. Koko kristinuskon tunnusmerkki on risti, kidutuspaalu, johon aikoinaan nostettiin ja naulittiin hitaasti kuolemaan Rooman valtakunnan pahimmat rikolliset ja kapinalliset.
Toisaalta kristinuskon yhteydessä puhutaan paljon lähimmäisenrakkaudesta. Tunnistan minussa itsessänikin kaipuun siihen, että minua rakastetaan. Mutta entä jos tunnistan itsessäni myös rakkaudettomuutta?
Huomaan kaipaavani myös oikeudenmukaisuutta. Mutta mitä teen, jos en itse ole oikeudenmukainen? Miten toimin, jos huomaan itsessäni itsekkyyttä, pahoja sanoja ja ajatuksia, jopa vihaakin? Miten sovitan yhteen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden, jos en pysty toteuttamaan niitä edes omassa elämässäni?
Jumalan sanotaan rakastavan ihmistä. Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa, että Jumala ON rakkaus. Jos Jumala on rakkaus, hän myös toimii tämän olemuksensa mukaisesti. Jumala rakkaudessaan suhtautuu meihin ihmisiin äärimmäisen vakavasti. Hän ei voi vähentää rakkauttaan, eikä hän voi katsoa kenenkään osoittamaa ja osakseen saamaa rakkaudettomuutta tai suoranaista pahuutta sormien läpi. Pienikin loukkaus, väärä teko tai jopa paha ajatus on Jumalan silmissä niin vakava rikkomus, ettei sitä voi hyvittää muuten kuin verenvuodatuksella.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela – sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki todetaan rakkautta ylistävässä Laulujen laulussa. Tällaisella suorastaan sotaisalla kiivaudella Jumala rakastaa ihmistä. Samalla kiivaudella hänen täytyy myös rangaista kaikkia itsekkäitä ja rakkaudettomia ihmisiä, eli viime kädessä meitä jokaista. Miten tämän mahdottoman yhtälön voi ratkaista?
* * *
Kaksituhatta vuotta sitten Jumala otti meidän kohtalomme omakseen ja syntyi yhdeksi meistä. Vaikka hän itsessään on rakkaus, hän otti omaksi syykseen meidän rakkaudettomuutemme ja pahuutemme. Palavassa rakkaudessaan hän vuodatti verensä meidän rakkaudettomuutemme takia. Oikeus tapahtui, kun Jeesus Nasaretilainen kuoli syyttömänä ihmiskunnan puolesta. Tällainen on Jumalan rakkaus, joka on väkevä kuin kuolema – kuin ristinkuolema.
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. (Fil. 2:6-8)
mennessä Vieras | elo 10, 2020 | Yleinen
Raikkaan vihreä rairuoho tuoksuu ja näyttää pääsiäiselle. Mikä tekee pelkästä ruohosta niin suurta ja arvokasta, että sitä voi verrata kristikunnan suurimpaan ja tärkeimpään juhlaan, pääsiäiseen?
”Oo – tipu on muninut! Äiti, kato! Tipu on muninut mulle pääsiäismunan rairuohoon!” Ja päälle hymyä korvasta korvaan, innostusta, iloa ja helpotuksen huokaus, kun odottaminen päättyi riemullisesti.
Näin sen opetamme lapselle konkreettisesti. Opetamme, mikä on pääsiäisen ihme. Se on se, että syntyy uutta! Rairuohon pienestä vaatimattomasta siemenestä pöllähtää tuuhea raikas ruohomatto. Pääsiäistipu antaa lahjansa – uutta elämää edustavan munan, jonka sisältä kuoriutuu jotain, mitä emme vielä tiedä. Mutta siitä saamme olla varmoja, että jotain kivaa ja mieluista sieltä paljastuu.
Pääsiäisenä juhlimme juuri sitä, että kuolleesta syntyy uutta elämää. Eikä se ole pelkkää lasten leikkiä ja tarinaa rairuohosta ja pääsiäismunista, vaan totista totta. Ja sen uuden elämän lahjan saamme me kaikki, sinä ja minä. Ja saamme avata jännittävän lahjan, emmekä etukäteen tiedä, mitä hyvää ja mieluista saamme. Jeesus teki sen ihmeen, että nousi elämään kuolleista. Ja Jeesus tuo mukanaan meille uutta sekä tänne maanpäälliseen elämään että tulevaan taivaalliseen.
Ja vielä loppukaneettina arkinen vertaus omasta elämästäni:
Nyt kun olen jäämässä eläkkeelle, avaan ikään kuin pääsiäismunan: en tiedä, mitä edessä on, mutta uskon että jotain hyvää ja kaunista.
Lämmin kiitos teille kaikille, joiden kanssa olen saanut olla tekemisissä tavalla tai toisella. Olette tehneet elämästäni iloista, vaihtelevaa ja kiinnostavaa.
Siunausta sinulle elämääsi!
Riitta Westerholm
Liiton pitkäaikainen sihteeri
mennessä Lasse Vahtola | elo 10, 2020 | Yleinen
Ajattelin joskus, että ikääntyneenä osaa jo jotenkin varautua kuolinviesteihin. Mutta ei. Facebook välitti lauantaina 23.3 kesken lounaan yllätysviestin – Mikko Lännenpää on aamulla kuollut, kotonaan. Mikko, ystävä yli 50 vuoden takaa. Samana vuonna syntynyt, ikätoveri. Eikä siitä ole kuin joku kuukausi, kun tavattiin, juhlien merkeissä, kuinkas muuten.
Mikko oli ehtiväinen. Vaikka hänen olemuksensa oli hyvin rauhallinen, joskus suorastaan verkkainen, asiat tapahtuivat. Lähdimme opiskelemaan vuoden 1967 syksyllä Helsinkiin. Ajan tavan mukaan liftasin usein Tampereelta. Jos jostain syystä satuin viikonlopun jälkeen junaan, Mikko istui siellä. Tampere oli kotikaupunkimme, emmekä kumpikaan kotiutuneet Helsinkiin opiskeluvuosien aikana.
Jo kolmen vuoden opiskelujen jälkeen Mikko valmistui ja vihittiin papiksi Tampereen tuomiokirkkoseurakuntaan. Tampereella syntyi seuraavina vuosina monenmoista nuorisoyhteistyötä, kun itse sain viran Kalevan seurakunnan nuorisopappina kaksi vuotta myöhemmin. Kun Mikko lähti papiksi Ylöjärvelle, perheemme peri hänen virka-asuntonsa keskellä kaupunkia. Paikka oli oivallinen, nuorison pistäytyä milloin mistäkin syystä. Jatkoimme Mikon luomaa avointen ovien perinnettä. Noina vuosina vaihdoimme autojakin keskenämme pariin otteeseen.
Vuonna 1975 ryhdyimme neljän papin voimin suurisuuntaiseen hankkeeseen saadaksemme leirikeskuksen Lapista nuorten käyttöön. Päädyimme Mikon ehdotuksesta ostamaan paikan itse, kun Tampereen kirkkovaltuusto oli määrävähemmistön turvin sen kahdesti torjunut. Kahdenkymmenen vuoden ajan pyöritimme Lapissa Jeesiöjärven leirikeskusta neljän tamperelaispapin voimin. Mikon bisnestaidot tulivat koetukselle, vaikka olisihan hänen suuntautumisensa arvannut jo hänen -74 laatimastaan tutkimuksesta Kirkon Tutkimuslaitokselle. Aiheena oli ”Kolehti – uhri vai ylimääräinen lantti.”
Ylöjärveltä Mikko lähti Lahteen nuorisojohtajaksi, ja sieltä edelleen Helsinkiin Poikien ja Tyttöjen keskukseen. Vuonna 1988 Mikko perusti nimelleen yrityksen ML-Projektit Oy ja siirtyi sen toimitusjohtajaksi, tarkoituksena lähinnä seurakuntiin suunnattu koulutus ja konsultointi. Tiemme ristesivät taas, sillä olin itse siirtynyt Turun tuomiokapituliin hiippakuntasihteeriksi, ja seurakuntien henkilöstön koulutuksesta siinäkin oli pääasiassa kyse. Mikko alkoi tulla tunnetuksi Turun lähialueen seurakunnissakin taitavana ja pidettynä kouluttajana. Mikko oli Liikemiesten Lähetysliiton yrittäjäjäsen, ja valittu hallitukseen 2000 luvun alussa. Oli aika luontevaa, että juuri hän siirtyi Liiton toiminnanjohtajaksi 2006 – 2011, kun itse lähdin Vahdolle kirkkoherraksi.
Mikko oli juurtunut Hollolaan, Lahden kylkeen. Viimeiset vuosikymmenet hänen vaikutuksensa siellä olikin tuntuva, siitä pääsivät nauttimaan yhtä hyvin paikalliset kotiseutuyhdistykset, seurakunta kuin HOLY, eli Hollolan Oluenystävät ry. Kirkonseudun kyläyhdistyksen Pro Hollola mitalin kuittasi yhdistyksen puolesta sen hallituksen puheenjohtaja Mikko. En tiedä ollenkaan kaikkea, missä Mikko vaikutti, mutta paljon sitä oli. Hänelle myönnetty YMCA:n kultainen ansiomitali ja opetusneuvoksen arvonimi eivät tulleet ansiotta.
Mikossa säilyivät nuoresta lähtien sitkeys ja periksiantamattomuus. Elämä oli tehtävä, joka hoidettiin, vaikka kaikki ei aina mennytkään suunnitelmien mukaan. Mielestäni Mikko oli niinkuin Jeesuksen vertauskertomuksen lampunjalkaan sytytetty lamppu (Matt.5:15), keskelle huonetta asetettu, valaisemaan kaikkia ympärillä. Sillä kaikkialle, mihin Mikko asettui, alkoi tapahtua. Lähiyhteisöt elpyivät, uusia verkostoja ja yhdistyksiäkin syntyi, kanssakäynti ja yhteentuleminen voimistui monilla tasoilla. Valo loisti ja vaikutti.
Valaiskoon ikuinen valkeus nyt Mikon matkaa.
